Lemmikit

Ilmestyikö pihapiiriin löytökissa? Älä ruoki sitä, vaan toimi näiden asiantuntijan ohjeiden mukaan

Vapaana kulkeva löytökissa tulee toimittaa aina kunnan ylläpitämään löytöeläintaloon, sanoo asiantuntija. Siellä selvitetään, onko kyseessä kadonnut tai hylätty lemmikki vai villiintynyt kissa.

Vapaana ulkoileva navettakissa on tuttu näky maaseudulla. Jos mökkipihaasi ilmestyy tuntematon naukuja, voi kyseessä kuitenkin olla koditon löytökissa. Suomessa hylätään nimittäin vuosittain noin 20 000 kissaa, arvioi Suomen Eläinsuojeluyhdistys SEY.

”Olisi tärkeää, että kissoja ei jätetä oman onnen nojaan, vaan ne saadaan vapaina kulkemasta pois, jotta ne eivät muodosta populaatioita. Populaatiot ovat ongelma”, SEY:n toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati White sanoo.

Kissapopulaatioilla tarkoitetaan villiintyneitä kissalaumoja, jotka saavat alkunsa leikkaamattomista, vapaina liikkuvista, keskenään hallitsemattomasti lisääntyvistä kissoista. Usein kissapopulaatiot ovat sisäsiittoisia, sairaita ja nälkiintyneitä. Esimerkiksi kesämökin puuliiteristä tai navetasta saattaa löytyä kokonainen pentue.

Kati White kertoo, miten toimia, jos löytökissa tai löytökissapentue tulee vastaan.

1. Älä ruoki löytökissaa

Jos pihapiiriin ilmestyy koditon kissa, älä majoita ja ruoki sitä pihapiirissäsi. Vaikka tarkoitus on hyvä, ulkona saatava helppo ruoka saattaa vaikeuttaa kissan tilannetta, jos kissa ei saa muuta hoitoa. Kun ruokinta loppuu ja lämpötila laskee pakkasen puolelle, ruokittavalle kissalle voi käydä huonosti.

2. Ota koditon löytökissa kiinni

Hylätyksi epäilty kissa tulee ottaa aina kiinni. Jos kissan kiinni ottaminen on turvallista, voit yrittää tehdä sen itse.  Jos kissa ei ole kesyn oloinen, huomioi, että se saattaa säikähtäessään puolustautua. Suojaa itsesi puremilta tai raapaisuilta pyyhkeellä tai paksuilla hanskoilla.

Villiintyneet kissat saattavat levittää tarttuvia tauteja, joten kissa tulee pitää erillään mahdollisista kotieläimistä.

3. Pyydä kiinniotossa tarvittaessa apua

Jos et saa kissaa itse kiinni, pyydä apua eläinsuojeluyhdistykseltä. Eläinsuojeluyhdistyksen neuvonta osaa antaa tilannekohtaiset toimintaohjeet.

Villiintyneen kissan kiinni saaminen saattaa vaatia esimerkiksi loukutuksen. Eläinsuojeluyhdistykset lainaavat kissaloukkuja eli häkkejä, joihin kissa houkutellaan menemään ruoan avulla.

4. Toimita löytökissa löytöeläintaloon

On vaikea erottaa, onko kyseessä villiintynyt löytökissa vai jonkun omistama kotikissa, joka on ollut karkuteillä jonkin aikaa. Kun olet saanut kissan kiinni, ole ensin yhteyksissä oman kuntasi ylläpitämään tai lähimpään löytöeläintaloon, joka vastaa kadonneista kotieläimistä.

Löytöeläintalo tarkistaa, onko kissalla rekisteröityä mikrosirua, jonka avulla mahdollinen omistaja voidaan selvittää. Kunnat on velvoitettu säilyttämään kotieläimiä löytöeläintalolla kaksi viikkoa. SEY:n tietojen mukaan löytöeläintaloihin toimitetaan vuosittain lähes 10 000 kissaa, joista vain joka viidennen omistaja hakee takaisin kotiin.

Jos kissaa ei haeta löytöeläintalosta määräaikaan mennessä, kissalle pyritään etsimään uusi koti eläinsuojeluyhdistyksen kautta.

Lue myös: Annika, 23, näki, miten edellä ajavasta autosta viskattiin kissa ulos ja päätti pelastaa sen – nämä asiat rescue-kissan ottajan pitää huomioida

5. Ole tarvittaessa yhteydessä eläinsuojeluyhdistykseen

Jos omistajaa ei löydy ja löytöeläintalo ei ota kissaa vastaan, ole yhteyksissä eläinsuojeluyhdistykseen. Eläinsuojeluyhdistykset teettävät villeille löytökissoille lääkärintarkistuksen, jossa selvitetään löytökissan kunto. Lisäksi kissa leikataan ja saatetaan iästä riippuen rokottaa.

Jos kissan kunto on hyvä, sille pyritään löytämään ajan kanssa koti. Moni villiintyneistä kissoista on mahdollista kesyttää ja totuttaa ihmisiin. Varsinkin pennuista voi saada hyviä kotikissoja. Osa villiintyneistä kissoista joudutaan myös lopettamaan sairauksien tai kotioloihin sopeutumattomuuden vuoksi.

6. Voit halutessasi tarjota kodin kodittomalle löytökissalle

Jos löytökissa todetaan kodittomaksi ja hyväkuntoiseksi, voit halutessasi ilmaista eläinsuojeluyhdistykselle, että olet kiinnostunut antamaan kissalle kodin. Älä kuitenkaan ikinä ota kissaa omaksesi ennen kuin löytöeläintalot ja eläinsuojeluyhdistykset ovat selvittäneet kyseisen kissan tilanteen.

Eläinsuojeluyhdistykset antavat neuvontaa ja tukea löytökissan kotiuttamisessa. Määräaikainen kotikokeilu on hyvä tapa selvittää, miten löytökissa ja uusi omistaja sopeutuvat yhteiseloon.

Lähteet: SEY ja SEY:n toiminnanjohtaja Kati White

Lue myös Seura.fi: Löytöeläin etsii hyvää kotia – Adoptoisitko kodittoman lemmikin? Hannele Luukkainen HESY ry:stä: ”Eläimistä näkee, miten onnellisia ovat, kun pääsevät kylmistä ja kurjista oloista rakastavaan kotiin”

Juttua muokattu 30.6.2023: Tarkennettu, että kissalta on löydyttävä rekisteröity mikrosiru, jotta omistajatiedot on mahdollista selvittää.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ilmestyikö pihapiiriin löytökissa? Älä ruoki sitä, vaan toimi näiden asiantuntijan ohjeiden mukaan

Viivi

Kulkukissoiksi niitä aikanaan kutsuttiin ja sitten kun ne oli saaneet kodin niin löytökissoiksi.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.