Lemmikit

Papukaija Otto osaa jo satoja sanoja – ”Onks hyvä päivä”, se kysyy perheeltään aamulla

Suuren somesuosion saavuttanut papukaija Otto on matkustanut perheensä kanssa bussissa ympäri Eurooppaa ja lähtee yhä mukaan kaikille reissuille.

Seitsemän vuotta sitten Laila Valme näki lupaavan ilmoituksen ruotsalaisessa lehdessä. Myynnissä oli juuri sellainen harmaapääpapukaija, jollaisesta hän oli haaveillut nuoresta asti.

Hän oli kiinnostunut linnuista luet­tuaan tarinan Alexista, Yhdysvalloissa eläneestä lajitoverista, joka hurmasi tutkijat oppimalla nopeassa tahdissa yli sata sanaa ja jopa lyhyitä lauseita.

Vuosien varrella Laila oli tehnyt selväksi puolisolleen Tommille ja viidelle lapselleen, että jonain päivänä heilläkin olisi papukaija Alexin kaltainen lintu.

Alku oli kuitenkin jännittävä. Myynnissä ollut lintu piti hakea Malmössä alueelta, jonne poliisikaan ei mielellään eksy.

”Jo parkkipaikalla näytti siltä, että reissu ei välttämättä pääty hyvin”, Laila muistelee.

Auton ympärille kerääntyi uhkaavan oloista väkeä, mutta kotiin lähdettiin häkin kanssa. Siinä kökötti seitsemän kuukauden ikäinen siivekäs, myyjäperheen mukaan aggressiivinen ja puhumaton olento.

Ennen kuin auto pääsi kotipihaan asti, lintu oli saanut uuden nimen. Siitä oli tullut Otto ja sille oli selvitetty, että uudessa kodissa sen kanssa asuvat mami, papi ja kolme koiraa.

Otto kotiutui nopeasti. Se osoitti myös oppivansa nopeasti. Kun kotona oli oltu kaksi päivää, se pyrähti Lailan viereen sohvalle ja sanoi: ”Otto, moi.”

Lue myös: Kojo-kissa pelasti Riikan perheen kodin tulipalolta: ”Kojo on yleensä hyvin hiljainen, mutta nyt se huusi”.

Otto rakastaa muovisia pullonkorkkeja.
Oton lempileluja ovat muoviset limsapullojen korkit, mutta niiden pitää olla ehdottomasti mustia. Yksi korkki ei kovin kauaa leikeissä kestä.

”Papi ottaa lääkkeet”, Otto muistuttaa aamutuimaan

Nyt, seitsemän vuotta myöhemmin Otto ei todellakaan ole puhumaton. Se on herännyt tänäkin aamuna kotonaan Huittisissa niin kuin sillä on tapana herätä joka aamu. Viimeistään viideltä se alkaa huudella häkistään: ”Huomenta!”

”Onks hyvä päivä tänään?”

Heti herättyään se huolehtii, että perheen päivittäiset rutiinit sujuvat asianmukaisella tavalla.

Se luo järjestystä päivään komentamalla: ”Papi ottaa lääkkeet.” Perheen koirien aamulenkistä se muistuttaa hokemalla: ”Papi vie pojat ulos.”

”Ja tätä jatkuu niin kauan kunnes todella vien, joten nykyisin vienkin nopeasti, niin asia tulee hoidettua”, Tommi sanoo.

Laila ja Tommi ovat asuneet monessa maassa, mutta nuoruuden vuosista molempien suuhun on asettunut Turun murre. Siksi myös Otto listaa hiukan turkulaisella aksentillaan, mitä se haluaa aamupalaksi. ”Mustikkaa, omenaa, puuroo.” Ja kun keitetään kahvia, Otto tietää montako kuppia keitetään, ”Kuus”, se komentaa Lailan olkapäällä.

Otolla on Facebookissa jo kymmeniätuhansia seuraajia

Liikkumaan tottunut perhe asui koronavuodet Kuusamossa, mutta muutti kesällä Huittisiin. Sieltä löytyi sekä Lailalle että Tommille töitä ja mukava maalaistalo, jossa on tilaa eläimille. Myös Turkuun lasten luo on lyhyt matka.

Otto on nähnyt Suomea ja maailmaa jo enemmän kuin keskivertohuittislainen, sillä se on kiertänyt bussilla pitkin Eurooppaa, mutta ei lennetä vielä asioiden edelle.

Otto on valtakunnallinen julkkis. Se tunnetaan ympäri Suomea, koska Laila julkaisee videoita sen elämästä Facebookissa sivustolla Otto puhuva papukaija. Seuraajia on jo yli 38 000.

Tämäkin aamu on alkanut tutulla pulinalla, mutta kun taloon ilmestyy vierasta mediaväkeä, Otto napsauttaa nokkansa kiinni. Se istuu hiljaa paikallaan ja kuuntelee.

Kun vieraat juovat kahvia, se keskittyy sukimaan itseään.

Normaalisti lintu saisi liikkua vapaana, mutta kahvihetken ajan sen on syytä olla häkissään, sillä vapaana se saattaisi tehdä posliinikupeista tuossa tuokiossa mosaiikkia.

Pari päivää sitten Otto sai kaverikseen sinikelta-aran, jonka nimi on Pentti

Parin päivän ajan Otto on viettänyt häkissään tavallista pidempiä aikoja, sillä sen elämässä on ylimääräistä jännitystä. Keittiöön ilmestyi nimittäin piirun verran isompi häkki, johon kannettiin pihalta pyyhkeen sisällä toinen lintu.

Uusi perheenjäsen on Ottoa isompi sinikelta-ara, nimeltään Pentti, kotoisasti Pena. Se muutti Huittisiin Hyvinkäältä, missä oli asunut entisen omistajansa mukaan munasta asti. Omistaja otti yhteyttä Lailaan, koska ei työreissujensa vuoksi enää pysty pitämään sosiaalista lintua.

21-vuotias papukaija Pena ei ole vielä päässyt häkistään ulos, mutta pian on tarkoitus yrittää.

”Jos papukaijat ottavat yhteen, toinen voi vääntää toiselta niskat nurin”, Laila tietää.

Toistaiseksi linnut ovat silmäilleet rauhallisesti toisiaan. Pena pitää kovempaa ääntä. Se innostuu ravaamaan pitkin häkkinsä seinää, kun Laila nostaa kaapista sen ruokapussin.

”Pena on perso ruualle, mutta sen pitäisi hiukan laihtua”, Laila sanoo.

Penasta tiedetään, että se tykkää myös istuskella sohvalla ja on tottunut muihin siivekkäisiin, koska se on ollut hoidossa eläinhoitolassa.

Otto on saanut olla aina niin sanotusti kukkona tunkiolla. Se ei ole ollut tekemisissä muiden lintujen kanssa ja suhtautuu uuteen naapuriinsa melko välinpitämättömästi.

”Otto varmasti ajattelee, että onpa hauskaa, että hänelle on tuotu viihdykkeeksi tällainen elävä Amazon”, Laila sanoo.

Penan sanavarasto on suppeampi. Sinikelta-arat eivät ole yhtä puheliaita kuin harmaapääpapukaijat. Niiden viehätys perustuu lempeään luonteeseen. Pena on myös viettänyt pitkiä aikoja yksin televisio seuranaan.

Oton suusta pulppuaa jo 300 sanaa ja uusia ilmaantuu jo sellaista vauhtia, että laskeminen on lopetettu.

”Se alkaa olla jo vähän pelottavaa”, Laila tuumaa.

”Nyt se osaa pisimmillään sanoa jo ”nyt pojat menee ulos sitten”. Tommi kertoo.

Lailan ja Tommin kahvihetken Otto saa odotella häkissään, jotta kupit pysyvät ehjinä
Lailan ja Tommin kahvihetken Otto saa odotella häkissään, jotta kupit pysyvät ehjinä

Valjaille Otto sanoi ei, vaikka Laila yritti pukea niitä sille vuoden

Laila on vakuuttunut siitä, että papukaijat ovat viisaampia kuin ihminen uskoo. Otto ymmärtää Lailan mielestä sanojen merkityksen, koska osaa sijoittaa sanoja oikeaan yhteyteen. Lailan mukaan tämä on päivänselvää, sillä kun hän vaikka siivoaa, Otto kehuu, miten hyvin ”mami siivoo” ja kun Tommi tekee aamulla lähtöä töihin, Otto huutaa jo hyvissä ajoin: ”Noni, moikka!”

”Suomalaiset lintututkijat väittävät, että papukaija ei ymmärrä sanoja, se vain matkii, mutta englantilaisten mukaan ne ymmärtävät. Uskon mieluummin englantilaisia”, Laila sanoo.

Ottoa on vaikea motivoida tekemään asioita, joita se ei halua. Vuosi sitten Laila tilasi valjaat, joiden kanssa Oton kanssa voisi mennä metsään kävelemään. Koska se ei ole ulkolintu, se ei osaa suunnistaa ja saattaisi pelästyessään rynnätä puun latvaan osaamatta tulla takaisin.

”Otto oli kuitenkin sitä mieltä, että valjaita ei pueta. Vuoden yritin, mutta annoin periksi.”

Otto rakastaa paahtoleipää, jota sille annetaan silloin tällöin. Vaikka suuri osa herkusta menee suuhun, sotkua syntyy.
Otto rakastaa paahtoleipää, jota sille annetaan silloin tällöin. Vaikka suuri osa herkusta menee suuhun, sotkua syntyy.

Papukaija voi elää kymmeniä vuosia, Otolla on jo varakoti valmiina

Papukaija ei muutenkaan ole laiskan ihmisen lemmikki.

Kun Otto tulee ulos häkistään, se saa kynsiinsä suurinta herkkuaan paahtoleipää.

Yhdessä hujauksessa se silppuaa leivän lattialle vaikuttavaksi sotkuksi ja kakkaa päälle. Sanomalehdestä se tekee selluloosaa yhdellä lukemalla.

Silloin kun paikalla ei ole jännittäviä vieraita, Otto osallistuu Lailan seurassa kaikkiin arkisiin puuhiin. Kun ”mami” uppoutuu intohimoonsa maalaamiseen, Otto saa pöllyttää omia pensseleitään. Ainoastaan maalipurkeista sen on pystyttävä kaukana. Otto osaakin komentaa itseään. Kun se yrittää tyrkätä nokkaansa kiellettyyn paikkaan, se korottaa ääntään: ”No, no, no, no Otto!”

Lailaan lintu on hyvin kiintynyt, mutta Tommia se ei päästä vapaana ollessaan ruokapöydän ääreen. Tommi ei myöskään saa nostella tai muutenkaan koskettaa sitä.

”Papukaija puree ja sotkee. Siksi olen yrittänyt kaikille ihastelijoille sanoa, ettei se todellakaan ole helppo lemmikki. Sitä ei voi ottaa, jos ei pysty uhraamaan sille runsaasti aikaa”, Laila sanoo.

Harmaapääpapukaijat myös elävät pitkään, kymmeniä vuosia, Siksi Laila on sopinut tyttärensä Alexandran kanssa, että kun hänestä itsestään aika jättää, lintu muuttaa tyttären luokse.

Papukaija on täyttänyt Lailan ja Tommin viidestä lapsesta tyhjentynyttä pesää

Otto on tuonut sotkun ohella kuitenkin paljon iloa ja seuraa.

Lailalla ja Tommilla on viisi lasta, jotka ovat kaikki jo muuttaneet pois kotoa. Kaksi lapsista asuu Turussa, yksi lähellä Huittisissa ja yksi Italiassa. Kun nuorinkin lähti, Tommi ja Laila olivat hetken aikaa ihmeissään hiljaisessa kodissa.

Kaksi vuotta sitten huhtikuussa perheen vanhin tytär, hevosvalmentaja Laura Myllymaa menehtyi vain 38-vuotiaana.

”Meillä on ollut kaikenlaisia vaiheita ja suruja elämässä. Otto on tuonut tosi paljon iloa ja pitänyt meitä elämässä kiinni. ”

Perhe on aina vaihtanut mielellään maisemaa. He ovat asuneet viime vuosina Italiassa, Ruotsissa ja Kroatiassa. Ennen koronaa käsistään kätevät Laila ja Tommi kiersivät itse tuunaamallaan bussilla ympäri Eurooppaa kokoamassa Bauhausien showroomeja eli esittelytiloja.

Matkalla kulkivat tietysti myös koirat ja Otto häkkeineen.

”Me olimme rajatarkastajien mielestä mielenkiintoinen sirkus eläiminemme”, Laila toteaa.

Bussissa Otto oppi tuossa tuokiossa matkimaan akkuporakoneen ääntä ja edelleen se toteaa päivittäin: ”Papi korjaa.”

Korona pysäytti perheen bussielämän, mutta nyt kun käydään reissuilla, vaikkapa tyttären luona Turussa, Otto otetaan mukaan henkilöautoon.

Kun papi tarttuu matkahäkkiin, Otto seuraa puuhaa läheltä ja iloitsee: ”Sit mennää!”

Italian matkan jälkeen Laila ei enää matkusta mihinkään ilman Ottoa

Oton kaltaiset harmaapääpapukaijat ovat uhanalaisia, koska niitä on pyydystetty myytäväksi kotiseuduiltaan Afrikasta.

Laila hankki linnun ostaessaan sille uhanalaisten eläinten Cites-todistuksen ja vastailee jatkuvasti kyselijöille: Ei, Otto ei ole myytävänä. Ei, Otolla ei ole tarkoitus teettää poikasia.

Kiinnostus on vilpitöntä, mutta välillä Laila huomaa ympärillään myös hämmentynyttä silmienpyöritystä.

Yksi perheen tyttäristä asuu Italiassa, minne Laila matkusti reiluksi viikoksi auttamaan ristiäisten järjestämisessä.

”Soitin joka ilta Otolle puhelimella. Otto kertoi, miten papi vaihtaa vedet ja laittaa murot. Tyttäreltäni kyseltiin epäuskoisesti, puhuuko sun äiti puhelimessa papukaijan kanssa.”

Kun Laila palasi kotiin, Otto liimautui tiukasti kiinni hänen poskeensa ja työnsi päänsä hiustensa alle.

”Sen jälkeen en ole koskaan lähtenyt mihinkään ilman että otan Oton mukaan.”

Otto osaa myös ärsyttää ja komentaa perheen kahta koiraa

Perheen koirat väistävät vahvanokkaista lintua. Oton kävellessä keittiön pöydällä koirat odottavat kiltisti kynnyksen takana. Otto osaa komentaa: ”Mike pois!” Se tietää myös, millaisia kimeitä ääniä pitää päästellä, jotta saa koirat ulvomaan. Kun huuto alkaa, se komentaa: ”Pää kiinni!”

Vieraisiin Otto suhtautuu uteliaasti. Sitä kiinnostaa kamera, vaikka pitkä musta putki on toisaalta myös pelottava. Hetken aikaa se kurkkii linssiin ja tuumaa: ”Kato, oho!”

Parin tunnin seurustelu käy kuitenkin voimille. Vaikka vieraat odottavat videokameroineen, että Otto puhkeaisi puhumaan, se tekee selväksi, ettei papukaijakaan käskien laula.

Iltapäivän tupluureja varten se kiipeää itse häkkiinsä. Uskomattoman näppärästi se osaa avata ovea pitelevän metallisen salvan.

Myös Pena tarvitsee rauhaa tottuakseen uuteen perheeseensä, joten vieraiden on tosiaan aika lennähtää matkoihinsa.

Seuraavana päivänä Laila kertoo puhelimessa, mitä tapahtui, kun Pena päästettiin häkistään ensimmäistä kertaa muutamaksi minuutiksi vapaaksi.

”Vaikka sillä on olkapäässä nivelrikko, se pyrähti salamannopeasti Oton häkin katolle. Otto ei reagoinut siihen mitenkään, oli vähän turhankin cool”, Laila kertoo.

Illan mittaan Otto kyllä totesi Penalle muutamaan otteeseen: ”Höpö höpö, ota omenaa.”

Illalla kun koko pesue hiljentyi yöpuulle, Otto huuteli häkistään: ”Hyvää yötä. Mami sammuttaa valot. Hyvää yötä!”

Penakin osoitti oppivansa pikkuhiljaa talon tavoille. Omalla ytimekkäällä tavallaan se vastasi hyvänyöntoivotuksiin: ”Trööt.”

Lue myös Seura.fi: Opaskoira asuu hoitoperheessä pentuajan – Näin koiravuosi yllätti, kun Linda Sjöblom yhdisti auttamisen ja elämän lemmikin kanssa.

Kun Otto on ruokapöydällä, se pitää huolen, että ”papi” Tommi Valme pysyy loitommalla. Jos Tommi tulee liian lähelle, Otto lähestyy häntä selkä kyyryssä, siivet pörhöllään.
Kun Otto on ruokapöydällä, se pitää huolen, että ”papi” Tommi Valme pysyy loitommalla. Jos Tommi tulee liian lähelle, Otto lähestyy häntä selkä kyyryssä, siivet pörhöllään.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Papukaija Otto osaa jo satoja sanoja – ”Onks hyvä päivä”, se kysyy perheeltään aamulla

Sinun täytyy kommentoidaksesi.