Lemmikit

Unilääkkeen ottanut Sari ei herännyt savun hajuun – Nelli-koira pelasti omistajansa rajusta tulipalosta, jossa koko talo tuhoutui

Novascotiannoutaja Nelli pelasti omistajansa rajusta tulipalosta, joka todennäköisesti sai alkunsa kuivausrummusta. Nelli on yksi Kennelliiton vuonna 2019 palkitsemista sankarikoirista. 

Viime marraskuussa Nelli-koiran omistaja Helmi Hiltunen, 17, oli seurakunnan reissulla Turussa. 11-vuotias novascotiannoutaja Nelli oli jäänyt Sari-äidin hoitoon kotiin Viitasaarelle, ja nukkui äidin kanssa kahdestaan makuuhuoneessa.

Lue lisää: ”Koira haistaa hengityksestäni, milloin sairauskohtaus lähestyy” – kolme pienituloista kertoo, miksi tinkivät vaikka omasta ruoastaan lemmikkinsä hyväksi

Sari oli ottanut nukahtamista helpottamaan unilääkettä, eikä siksi heti herännyt aamuyöllä Nellin ulinaan. Koira oli kuitenkin päättäväinen. Äiti olisi saatava hereille. Nelli vinkui ja uikutti levottomasti, kunnes Sari heräsi sängystä päästämään koiran takaovesta pihalle. Sillä oli varmaan pissahätä.

Samalla äiti ymmärsi. Nellillä ei ollut pissahätä eikä nälkä. Se oli herättänyt äidin syystä. Sisällä haisi savun kitkerä käry.

Tulipalo, joka vei kaiken

Oli toimittava nopeasti. Koira ulos, reppu selkään, puhelin kouraan ja ulos. Kenkiä ei ehtinyt etsiä, vaan ulos oli juostava avojaloin.

Enää ei ehtinyt miettiä, pystyisikö paloa sammuttamaan itse. Palohälytin huusi, ja koti oli jo liekeissä. Ulko-ovesta tuprusi ulos sankkaa mustaa savua, jonka läpi kauhominen olisi mahdotonta. Koko omaisuus olisi pakko jättää liekeille.

Roihuavan palon sammuttamiseen meni koko yö. Vielä aamukahdeksalta palo syttyi viimeistä kertaa uudestaan, ja roihu saatiin lopullisesti sammutettua vasta myöhemmin sinä päivänä. Työhön tarvittiin paloautoja monilta paikkakunnilta ja kymmeniä palomiehiä.

Palon syyksi arvellaan kuivausrummun oikosulkua.

Lue lisää: Ostatko sinäkin halpoja kodinkoneita ja edullista elektroniikkaa? Tämä siitä seuraa

Piipitys pelottaa

Tulipalosta on kohta vuosi. Edelleen Nelli säikkyy kuivausrummun piipitystä ja jääkaapin aukinaista ovea. Yksinolo oli varsinkin alussa vaikeaa. Koira liimautui oveen kiinni ja hermostui, jos kotoa lähtö oli liian kiireinen. Myös palohälytin saa koiran hermostuneeksi.

”Isosisko oli kokkaamassa ja ruoka pannulla kärysi vähän. Kun palohälytin reagoi siihen, Nelliltä meni jalat alta. Tärinä oli ihan mahdotonta. Olemme yrittäneet opettaa sille, ettei mitään pahaa tapahdu, vaikka kodinkoneet piippaisivat”, Helmi sanoo.

Rohkea Sankarikoira-Nelli saa Kennelliiton palkinnon.
Rohkea Sankarikoira-Nelli saa Kennelliiton palkinnon.

Nellin toiminnan ansiosta kenellekään ei käynyt pahasti ja sairaalareissuilta vältyttiin. Vanha koti on kuitenkin mennyttä. Katto romahti palossa maan tasalle, ja suurin osa seinistä murentui. Vain iso, vanha kiviuuni ja muutamat kantavat seinät jäivät pystyyn. Kaikki muu oli sulanut. Kirjahyllyt, kodinkoneet, huonekalut.

Taloakin suurempi menetys oli palon mukana menneet muistot.

”Äidiltä lähti ihan kaikki, ei hänellä ole enää yhtään mitään”, Helmi kertoo. ”Palossa ei mennyt sinänsä mitään erityisen tärkeää, mutta paljon muistoesineitä. Isoisoäidin tekemiä pitsiasioita, ryijyjä, hopealautanen. Ne menivät kaikki.”

Jälkikäteen Helmin perhe on miettinyt, olisivatko he voineet tehdä jotain eri tavalla estääkseen tulipalon. Ostaa erilaisen kuivausrummun? Pestä pyykkiä eri tavalla? Tuskin. Jossittelu on turhaa, sillä keskellä yötä syttynyttä tulipaloa ei olisi voinut ennakoida.

Nellistä tulee Sankarikoira

Nelli kulkee usein eläintenhoitajaksi opiskelevan Helmin mukana koululla. Koira on perheenjäsen ja ihana ystävä, joka nauttii yhdessäolosta omalla hillityllä tyylillään. Se nauttii yhdessä pötköttelystä ja silittelystä, ja rakastaa olla vieressä.

”Nellillekin olen ihmetellyt ääneen, että miten ikinä voin kiittää sitä tarpeeksi. Sellaisesta kiitollisuuden velasta ei ikinä pääse”, Helmi sanoo.

”Kai vaan pidän Nellistä niin hyvin huolta kuin osaan. En kai muutakaan voi tehdä.”

Nelli saa urotyöstään Kennelliiton virallisen Sankarikoiran arvon joulukuun lopulla Helsingissä. Epävirallisen herkkupalkinnon Sankarikoira saa reissun jälkeen vielä kotiväeltä. Lempiherkku on possunkorvat.

Nellin mielestä talvikin on sopiva vuodenaika frisbeepeleille. 
Nellin mielestä talvikin on sopiva vuodenaika frisbeepeleille.

Palkinto päätyy oikeaan osoitteeseen. Ilman Nelliä tarinalla voisi olla onnettomampi loppu.

”Välillä itkettää, että miksi Nelliltä vaadittiin niin paljon. Mutta luojan kiitos, että se oli niin rohkea. Se on rohkea koira, mutta on surullista, että sen piti olla.”

Muita Kennelliiton vuonna 2019 palkitsemia sankarikoiria ovat saksanpaimenkoira Foxy, irlanninsusikoira Frank, saksanpaimenkoira Hermanni, novascotiannoutaja Juksu, monirotuinen Juti, labradorinnoutaja Kerttu, labradorinnoutaja Lalli, monirotuinen Lego, kääpiösnautseri Maya, chihuahua Sulo, länsigöötanmaanpystykorva Toivo ja sileäkarvainen kettuterrieri Vili.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Unilääkkeen ottanut Sari ei herännyt savun hajuun – Nelli-koira pelasti omistajansa rajusta tulipalosta, jossa koko talo tuhoutui

Sinun täytyy kommentoidaksesi.