Sisustus

Tiilikaton rakentaminen – ota talteen perinnemestarin neuvot

Perinnemestari Hannu Rinne kertoo vanhan aitan kunnostamisesta vaihe vaiheelta. Tiilikatto kruunaa vanhan rakennuksen.

Vanhoissa rakennuksissa on lähes poikkeuksetta suuri rakentamaton vintti. Hyvästä syystä, sillä avovintti mahdollistaa vesikaton kunnon seuraamisen ja yläpohjan eristekerroksen tuulettumisen. Aitan kunnostamisessa ja käyttötarkoituksen muutoksessa ehkä eniten harmaita hiuksia aiheutti yläpohja ja vesikatto. Yläkerran eristäminen muutti koko rakennusfilosofian. Näin tiilikaton rakentaminen eteni.

Aitan katolla on 854 savitiiltä ja 21 harjatiiltä. Yli sata vuotta vanhat tiilet ovat hyvässä kunnossa, mutta tiilten leveys vaihtelee ja niiden sommittelu paikoilleen oli melkoinen työ. Porraskuisti ja ovenpäällyslippa on katettu kattohuovalla.

Tiilikaton rakentaminen vaihe vaiheelta

Perinteestä poiketen ja riskit tiedostaen teimme muutoin liian matalaan yläkertaan nykyaikaisen rakenteen, jossa eristekerros seuraa katon harjamaista muotoa. Vesikaton ja eristeen välissä on tuuletusrako, joka kuivattaa rakenteisiin tiivistyvän kosteuden.

Lue myös: Tämä on jokaisen nikkaroijan unelma – katso kuvat ja inspiroidu perinnemestarin verstaasta!

Pienet ja kulmikkaat katot on helppo kattaa kattohuovalla, joka taipuu kulmissa eikä taitteisiin tarvitse leikata tiiliä. Ensimmäisissä huopakatoissa 1800-luvun alussa käytettiin piettyjä ja hiekoitettuja lumppuarkkeja. Vanhat huopakatot olivat tasaisia tai kolmiorimalla tehtyjä. Säännöllisesti harjattu, tarvittaessa pinnoitettu huopakatto kestää 30–40 vuotta.

Yläpohjan rakenteet ovat hengittävistä materiaaleista, joten mahdollinen vuoto tulee rakenteiden läpi näkyviin, mutta korjaaminen olisi vaikeaa.

Tiilikaton rakentaminen on monivaiheinen prosessi. Ei niin perinteisen ratkaisun vuoksi vesikatosta tuli monikerroksinen. Alimmaisena on umpilaudoitus, joka peitettiin saman tien kattohuovalla. Kattohuopa riittäisi yksinkin katteeksi, mutta halusimme alkuperäisen ulkonäön vuoksi tiilikaton.

Tiilet tarvitsevat alleen räystäältä harjalle nousevat korotusrimat, joiden päälle naputellaan tiiliä kannattelevat ruoteet. Tästä syntyy huopaan kymmeniä reikiä. Varmuuden vuoksi laitoimme tiilien alle vielä nykyaikaisen aluskatteen.

Vanhat kattotiilet eivät tee täysin vedenpitävää katetta, joten myrskysade ja pöllyävä lumi voivat päästä tiilien alle. Tiilikatolla onkin aina ollut aluskate: tuohi, päreet tai huopa. Muutama pisara vettä tuulettuvalla avovintillä ei ole haitannut. Kun aitassa ei ole vinttiä ja eriste seuraa katon muotoa, pienintäkään vuotoa ei voi sallia. Nykyaikainen aluskate on varmasti tiivis.

Lue myös: Näin valitset tulisijan vanhaan taloon – lue perinnemestarin neuvot!

Satavuotiaat kattotiilit

Hankimme savisia kattotiiliä jo 15 vuotta sitten, kun teimme katetta lämpökeskukselle. Löysimme ”aarteen” Kotkan Karhulasta, jonne 1900-luvun alussa pystytetty asuintalo purettiin sata vuotta myöhemmin. Omistaja oli siirtänyt hirsirungon, mutta kattotiilet jäivät tontille, missä näimme ne ohi ajaessa.

Kun parinkymmenen puhelinsoiton jälkeen löysin tiilien omistajan, hän innostui kaupanteosta, mutta ehtona oli, että ostaisimme kaikki. Hinta ei ollut kovin suuri, mutta hieman yllätti, että tiiliä oli yli 6 000.

Lämpökeskuksen katosta ylijääneet tiilet siirrettiin tontin reunalle. Aikojen saatossa puulavat olivat jo lahonneet ja pinot kauniin sammalen peittämät. Kun sammalet harjasi irti, alta paljastuivat moitteettomat tiilet.

Joka toinen tiilivarvi aloitetaan puoliksi sahatulla tiilellä.

Kattoon tulee reikiä

Vesikaton on oltava tiivis, mutta siihen tarvitaan reikiä savupiipulle ja ilmanvaihtokanaville. Perinteisessä rakennuksessa on keskellä savupiippu, jossa on omat horminsa sekä tulisijoja että ilmanvaihtoa varten.

Kevytrakenteisessa aitassa ei ole palomuuria eikä muurattua piippua vaan viisi erillistä reikää. Suuressa kuvassa näkyy yläkerran kamiinan kevytpiippu. Jotta se ei vuotaisi, tulee peltiseppä pellittämään piipun. Juuripelti jatkuu ylös harjatiilien alle.

Toisella lappeella on kolmenkymmenen senttimetrin välein neljä ilmanvaihtoputkea, jotka on johdettu mahdollisimman lähelle katon harjaa. Ne saavat yhteisen juuripellin, joka niin ikään ulottuu harjatiilien alle.

Sadeveden johtaminen alas katolta on melko uusi tapa. Vuosisatojen ajan vesi lirui räystäältä alas ja imeytyi maan uumeniin. Kun seiniä suojataan kosteudelta, vesi ohjataan lappeella jalkarännillä tai räystään alla vesikourulla katon nurkassa olevaan suppiloon. Vanhanmallisia pyöreitä suppiloita syöksytorvineen ja U-kourua saa muutamista peltisepänliikkeistä.

Sadevesi pois katolta

Vanhoissa taloissa ei useinkaan ole sadevesijärjestelmää, eikä tarvitsekaan, jos maaperä imee veden hyvin eikä talossa ole kellaria.

Halusimme aittaan rännit kahdesta syystä. Edessä sadevesi kastelee luhtisolan ja terassin. Puuta ei haittaa kastuminen, kunhan rakenteet kuivuvat nopeasti. Palkisto ja lankut ovat muutamassa kohdassa niin monikerroksiset ja tiiviit, että yletöntä kastumista on syytä välttää.

Sata vuotta vanhat syöksytorvien kiinnityskoukut puhdistettuina ja maalattuina.

Takana aittaa on jatkettu varastolla, ja kun kahden peräkkäisen lappeen vedet päätyvät maahan, on riski, että ne valuessaan talon alle pitävät talon alusen turhan märkänä.

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 5/19.

Lue aitan kunnostamisesta kertovan sarjan aiemmat osat.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tiilikaton rakentaminen – ota talteen perinnemestarin neuvot

Sinun täytyy kommentoidaksesi.