Puutarha

Betonia ja kierrätyslöytöjä puutarhassa

Voi sitä tuoksujen viidakkoa ja lintujen liverrystä, kun istuudun kahvikupin kera aamuiselle terassille.

Tuomet, norjanangervot, kielot – tuoksut ihan pökerryttävät. Lintujen ääniä on jo niin monia, ettei täysin selviä, ketkä kaikki siellä visertävät.

Muutamassa viikossa ovat lehdet vallanneet puunsa ja on ilo huomata, että omenapuuhumme tulee tänäkin vuonna runsaasti kukkia.

Kierrätä sinäkin

Kaikenlaista kaunista voi nähdä, jos vain kulkee eteenpäin avoimin mielin. Samoin voi löytää mitä mielenkiintoisimpia asioita ja tavaroita, kun vain huomioi ympäristöä.

Kun itse kyläilen mummoloissamme tai sukulaisillani, kiertelen ja tutkailen kaikki varastot ja seinustat. Niistä olenkin tehnyt suurenmoisia löytöjä.

Viimeisimpiä löytöjäni ovat appeni yli kolmekymmentä vuotta sitten valamat betonilaatat. Ajan saatossa niiden pintaan on muodostunut sammalta, mutta hyödynsin ne kukkapenkissä, joka oli rakennettu teollisista betonimuurikivistä.

Peitin viimeisen muurikivirivin kauniilla betonilaatoilla ja lopputuloksena oli penkki, joka näytti kuin se olisi aina ollut siinä.

Joltakin kierrätyslavalta on meille kulkeutunut vanha, kookas naulakko, joka oli ikävän värinen ja sellaisenaan täysin käyttökelvoton. Se sai uuden elämän maalattuna ja erittäin tarpeellisena telineenä grillin yläpuolella.

Naulakkoon saa kätevästi roikkumaan kaikki tarpeelliset grillitarvikkeet ja hattuhyllylle voi laskea käsistä monenlaista tavaraa. Syksyllä lataan naulakon täyteen kynttilälyhtyjä tunnelmaa ja valoa tuomaan.

Luonnollista maisemointia

Aina en voi – vaikka haluaisinkin – käyttää muurikivinä luonnonkiviä. Oman pihamme pengerretyssä osassa on betonisia muurikiviä. Vaikka viimeisen rivin viimeistelyyn olisi vaihtoehtoina niin sanottu kansiosa, tuntuu se omaan silmääni liian teolliselta.

Ratkaisuna maisemointiin sopivat erilaiset mehikasvit ja -ruusukkeet. Kun betonikiven päälle laittaa hieman hiekansekaista multaa, voi kasvit istuttaa siihen päälle.

Olen myös joskus valellut betonikiviä seoksella, johon laitan litran piimää, kolme kananmunaa sekä kourallisen sammalsilppua. Näin sammal kasvaa kohisten kiven päälle.

Kesäkukkia silmänilona

Vanhojen uskomusten mukaan vasta kesäkuun 10. päivän jälkeen voi istuttaa kesäkukkia turvallisesti ulos. Itse kuulun kuitenkin niihin hätäilijöihin, joiden pitää saada nauttia jo paljon aikaisemmin ihanasta kukkaloistosta pitkän talven jälkeen.

Nyt odotankin innokkaasti, miten tänä vuonna itse kasvattamani kelloköynnökset innostuvat kukkimaan ja miten nuo vielä niin hentoiset köynnöskrassit vahvistuvat.

Aurinkoista päivänpaistetta,

Sari

Kommentoi

Kommentoi juttua: Betonia ja kierrätyslöytöjä puutarhassa

Sinun täytyy kommentoidaksesi.