
Esikasvatus käynnistää puutarhakauden – näin onnistut!
Kylvä siemenet multaan ja kasvata itse satoisia kasveja kasvimaalle, kasvihuoneeseen tai ruukkupuutarhaan. Esikasvatus on palkitsevaa puuhaa ja se antaa puutarhurille lupauksen pian koittavasta keväästä.
Esikasvatus voi viedä mennessään, ja vihreän vimmassa tulee hamstranneeksi usein siemeniä yllin kyllin ja kylväneeksi liian aikaisin, jolloin taimia tulee liikaa ja niistä kehittyy honteloita.
Suunnittele etukäteen, mitä haluat kasvattaa ja järjestä taimikasvatukseen tilaa valoisien ikkunoiden ääreltä.
Kylvä helmi–maaliskuussa pitkän esikasvatuksen vaativia lajeja, kuten esimerkiksi tomaatit, chilit, paprikat ja purjo.
Maalis–huhtikuu on sopiva monien yrttien kylvöön. Nopean esikasvatuksen kaipaavat lajit, kuten kesäkurpitsat ja kurkut, kylvetään toukokuussa pari kolme viikkoa ennen ulos istutusta.
Siemenpussin taustapuolelta löydät tarkat ohjeet kylvöjen ajankohtaan ja kylvösyvyyteen. Voit aloittaa kylvöt hieman aiemmin, jos käytät kasvivaloa kasvatuksen apuna ja saat taimet myöhemmin keväällä jatkokasvatukseen lasitetun parvekkeen suojiin tai kasvihuoneeseen.
Käytä tuoreita siemeniä. Joidenkin lajien siemenet menettävät itävyyttä pitkään säilyttäessä. Tällaisia ovat muun muassa chilit ja paprikat, joiden siemenet kannattaa ostaa vuosittain. Sen sijaan tomaatinsiemenet kestävät säilytystä ja itävät vielä vuosien jälkeen.


Esikasvatus luo sopivat olot
Käytä puhdasta, rikkaruohotonta ja siemenkylvöihin soveltuvaa taimi- ja kylvömultaa, joka on sopivan ilmavaa hennoille taimille.
Astioiksi sopivat taimiruukut, sanomalehdestä tehdyt taimipotit tai kierrätyspurkit, joiden pohjassa on reikä ylimääräisen veden valumiseksi.
Täytä purkit mullalla, kastele ja tiivistä kevyesti. Mullan on hyvä olla kosteaa ennen siementen kylvämistä.
Peitä isommat siemenet sentin parin multakerroksella. Pienet siemenet voi peittää hienolla hiekalla, mullalla tai vermikuliitilla, joka on keveää, vettä sitovaa, ilmavaa ja valoa heijastavaa savimineraalia.
Kastele lopuksi kylvös sumuttamalla.
Siemen tarvitsee itääkseen sopivasti kosteutta, lämpöä ja ilmaa.
Osa lajeista, kuten basilikan siemenet, tarvitsevat valoa itääkseen. Älä peitä niitä mullalla.



Sumuttele ja lannoita
Lämpöä rakastavat lajit, kuten tomaatit, chilit, paprikat, kurkut ja kurpitsat, itävät nopeasti lattialämmityksen lämmössä. Kun vihreää pilkistää mullasta, tuo kylvös valoisalle paikalle ikkunan äärelle.
Varo eteläikkunan voimakasta valoa, joka voi kuivattaa pienet taimet.
Tarkkaile taimien kehitystä ja kosteustilannetta päivittäin. Sumuttele alkuun pieniä taimia. Kun taimet kasvavat, voit siirtyä käyttämään pientä kastelukannua.
Taimia voi alkaa lannoittaa miedolla taimilannoitteella, kun sirkkalehtien jälkeen ilmestyvät kasvulehdet.
Yleisin syy taimien kituliaaseen kasvuun on ravinteiden puutos, pitkään pienissä ruukuissa kasvavat taimet tarvitsevat lannoitusta. Liian vahvaa lannoitusta on syytä välttää. Käytä taimille tarkoitettua taimiravinnetta tai hyvin mietoa lannoitevesiliuosta.


Kouli hellästi ja karaise, kun esikasvatus on lopuillaan
Kouli hajakylvöksessä kasvavat taimet, kun sirkkalehtien jälkeen ensimmäiset kasvulehdet ovat kasvaneet.
Sammalnapeissa ja muissa pienissä taimipoteissa kasvavat taimet voi koulia, kun juuret pilkistävät ulos.
Hajakylvöstä taimet voi siirtää lyijykynän tai jäätelötikun avulla. Nosta yksittäinen taimi mullasta juurineen ja siirrä omaan ruukkuun, uuteen multaan. Tiivistä ja kastele multa taimen ympäriltä varovasti. Pidä multa kosteana, jotta taimi saa hyvä startin ja juurtuu. Lannoittaa voi parin viikon päästä koulinnasta.
Kastele ja lannoita taimia kevääseen asti. Tue tarvittaessa tukikepeillä.
Kun ulos istuttamisen aika lähestyy, totuta kasvit vähitellen ulkoilmaan viemällä niitä varjoisalle ja suojaisalle paikalle ensin puoleksi tunniksi. Pidennä aikaa vähitellen.
Karaisuajan olisi hyvä olla viikon parin mittainen, jotta taimet tottuvat vähitellen ulkoilmaan ja runsaaseen luonnonvaloon.
Lue myös Anna.fi:stä: Näin aloitat laatikkoviljelyn! Laatikkoviljelyn perustaminen ja 5 muuta vinkkiä, joiden avulla nautit ensi kesänä oman laatikon satoa



Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 3/2022.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Esikasvatus käynnistää puutarhakauden – näin onnistut!