Puutarha

Helmililja hehkuu keväisin ruukussa ja puutarhassa – hoito on helppoa, mutta oikea istutusaika saattaa yllättää

Helmililja on kestävä sipulikukka. Tummahelmililjan lisäksi on tarjolla muitakin lajeja. Tutustu helmililjan hoito- ja istutusohjeisiin.

Helmililja on suosittu kevätkukka sekä ruukussa että puutarhassa. Puutarhassa helmililjat kuuluvat varmimpiin keväällä ja alkukesällä kukkiviin sipulikukkiin.

Lue myös: Nämä kukat selviävät jo ulkona – 5 kaunista vaihtoehtoa parvekkeelle ja terassille

Helmililja ruukussa
Kuva: Pekka Holmström

Tummahelmililja on talvenkestävä sipulikukka

Talvenkestävä tummahelmililja (Muscari armeniacum) on keväällä tai alkukesällä pitkään kukkiva sipulikukka.

Kukinta-aika vaihtelee kevään edistymisen mukaan. Etelä-Suomessa kukinta osuu useimmiten huhti-toukokuulle. Joskus kukintaa riittää kesäkuulle asti.

Kasvista löytyy myös kerrannaiskukkainen lajike. Tummahelmililjat kasvavat luonnonvaraisena muun muassa Kreikassa ja Turkissa.

Tummahelmililjan istutus

Pienikokoiset, pyöreähköt sipulit istutetaan puutarhaan syksyllä, kun puiden ja pensaiden lehdet kellastuvat. Koska laji ei ole talvenarka, viimeiset istutukset voi tehdä vielä juuri ennen maan routaantumista.

Sipulit istutetaan maahan 5–10 sentin syvyyteen ja samanmittaisin etäisyyksin.

Tummahelmililjan kukkanuput nousevat maan pintaan hyvin varhain keväällä. Se ei haittaa, sillä karaistuneet kasvinosat eivät kavahda pikkupakkastakaan. Nupun ilmestymisestä kukan kuihtumiseen kestää vielä viikkoja.

Keväällä tummahelmililjan sipulista nousevat tähkämäiset noin 15 cm korkuiset kukat, jotka ovat hehkuvan siniset. Kukat kestävät hyvin maljakossakin.

Kukinta on varhaisinta aurinkoisilla kasvupaikoilla, mutta tummahelmililja viihtyy myös puolivarjossa.

Tummahelmililjan jakaminen ja lisääminen

Tummahelmililjat lisääntyvät sivusipuleista.

Keväällä kukinnan jälkeen kasvuston tiiviin mättään voi jakaa osiin ja istuttaa harvempaan tai uusille kasvupaikoille.

Lue myös: Istuta sipulikukat vanhoihin astioihin

Helmililjat
Kuva: Norman Ojanen

Erilainen helmililja x 4: Tutustu helmililjalajeihin

Hentohelmililjan (Muscari botryoides) noin 10 cm korkuiset kukat ovat yleisimmin valkoiset. Kukinnot ovat nimensä mukaisesti kapeammat kuin tummahelmililjan. Sipulit suositellaan istutettavaksi jo  lokakuun alkuun mennessä. Hentohelmililjan peruslaji on vaaleansinikukkainen.

Töyhtöhelmililja (Muscari comosum) kukkii touko-kesäkuussa violetinsinisin kukin. ’Plumosum’ lajikkeen kukat ovat töyhtömäiset. Laji lisääntyy myös kylväytymällä ympäristöön. Sipulit ovat suuremmat kuin tummahelmililjan, joten ne istutetaan 10–15 sentin syvyyteen.

Isohelmililjan (Muscari latifolium) rotevahkot noin 20 cm korkuiset kukinnot ovat kaksiväriset: alaosan kukat ovat tummansiniset ja yläosan vaaleammat. Laji viihtyy parhaiten, kun se saa kasvaa vuosia samassa paikassa. Isohelmililja siementää ympäristöönsä.

Atsurihelmililja (Muscari azureum) on vaalean- tai kirkkaansinikukkainen laji, jota saa ainakin postimyynnistä. ’Album’ -lajike on valkokukkainen. Atsurihelmililjat kasvavat luonnonvaraisina Pohjois- ja Itä-Turkin vuoristoniityillä.

Helmilijan kasvatus sipulista ruukussa

Helmililjoja voi kasvattaa ruukuissa tai ostaa valmiiksi kasvatetut ruukkuhelmililjat puutarhalta.

Jos kasvatat helmililjat itse

Istuta kevääksi hyödettävät eli kukitettavat sipulit syksyllä. Istuta 5–7 sipulia per ruukku, kastele, ja vie ruukku talven ajaksi pimeään ja viileään tilaan, jossa lämpötila on 5–10 astetta.

Maakellarissa multa säilyy kosteana kastelemattakin, kuivassa varastossa istutuksia kastellaan muutaman kerran viileäjakson aikana.

Puutarhalla hyödettyjä ruukkuja saa tammikuulta alkaen pitkälle kevääseen

Hyvin nuppuiset helmililjat avaavat kukkansa ongelmitta huoneenlämmössä. Kastele ruukkua säännöllisesti kukinnan kuihtumiseen saakka. Sen jälkeen anna mullan kuivua, ja istuta sipulit puutarhaan roudan sulettua.

Helmililjat kukkivat jo seuraavana keväänä.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Helmililja hehkuu keväisin ruukussa ja puutarhassa – hoito on helppoa, mutta oikea istutusaika saattaa yllättää

Tsilari

Kuinka on mahtavaa

Nauko

Ne keväällä jo kukkii

Noko

On kuumaa

Vastaa käyttäjälle TsilariPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.