Puutarha

Iskikö omenoihin muumiotauti? Älä tee yleisiä virheitä, jos haluat taudista eroon

Parhaat aseet muumiotautia vastaan taistelussa ovat omenapuusta huolehtiminen ja pilaantuneiden omenien oikeanlainen hävittäminen.

Muumiotauti on puutarhurin painajainen. Monilia fructigena -sienen aiheuttamaa sairauden ehkäisyyn ei ole olemassa erityistä torjunta-ainetta.

Oman omenasadon lisäksi myös naapurin sato voi olla vaarassa: itiöt pystyvät leviämään jopa kymmenien tai satojen metrien matkan suotuisassa tuulessa.

Muutamalla kikalla taudin saa kuitenkin pysymään paremmin kurissa. Lue puutarhurin vinkit:

Lue myös: Omenapuiden ruiskutus esti tuholaiset – Päivi hämmästyi, millaisen sadon kevätruiskutus sai aikaan

1. Muumiotautisia omenoita ei saa jättää puuhun

”Viimeistään syksyllä muumiotautiset omenat pitää kerätä pois ja hävittää”, puutarhuri Juha Toikka sanoo.

Hävitä pilaantuneet omenat ja puun alta haravoidut saastuneet lehdet joko biojätteen mukana tai hautaa ne syvään kuoppaan. Lämpökompostori toimii myös tai avokomposti, jos omenia ja lehtiä ei jätetä näkyviin vaan peitetään multakerroksen alle.

Kompostoidut omenat ja lehdet voi levittää ja käyttää turvallisesti ja normaaliin tapaan, kun ne ovat täysin kompostoituneet.  

Puuhun tai puun alle jätetyt omenat levittävät tautia seuraavana vuonna, sillä itiöt talvehtivat.

Lue myös Seura.fi:stä: Houkuttele pölyttäjät marjametsääsi – Näillä kikoilla jopa puolet enemmän marjoja

2. Ennaltaehkäise muumiotauti pitämällä latvus ilmavana

Muumiotautia aiheuttava sieni viihtyy kosteassa ja lämpimässä. Tiivis oksisto ja tiheään istutetut puut ovat siis taudille otollinen paikka.

Huolehdi omenapuun leikkauksesta. Niin varmistat, etteivät myöskään oksat hankaa omenia ja tee pintavaurioihin otollista maaperää itiöille.

Harvenna raakileet keväällä. Oksia ei kannata leikata enää syksyllä.

”Tuore leikkuupinta on arka talven pakkasille. Sen lisäksi keväällä porottava aurinko saattaa jopa vioittaa puuta. Maaliskuussa on oikea aika leikata omenapuu”, Toikka neuvoo.

Juttua muokattu 15.8.2023: Poistettu polttaminen pilaantuneiden omenien ja saastuneiden lehtien hävityskeinojen joukosta ja lisätty tieto kompostoinnista.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Iskikö omenoihin muumiotauti? Älä tee yleisiä virheitä, jos haluat taudista eroon

Unto Ranta

Hei!
Mulla on ”Pekka” 2 vuotta vanha omenapuu ja sitä myöden kun alkavat kypsymään niin muumiotaudin ansiosta putoavat maahan. Keräsin loputkin puusta ja kaikissa oli tauti. Olisiko kellään kikkaa miten toimin ensivuonna.

Mymmeli

Hassua, sillä minun ”Pekassani” on myös muumiotautia. Siihen tosin tulee myös pihlajamarjakoi ja niihin omeniin se muumiotautikin iskee. Vieressä ”Pirja” ja päärynä ”Pepi” eivät kärsi kummastakaan.

Äppelträd

Meillä yli 25 vuotias Maikki johon muumiotauti iski vasta noin viisi vuotta sitten. Saman ikäiseen Pirjaan se iski vasta tänä kesänä. Ensikeväänä pitää harventaa Maikkia oikein olan takaa ja huolehtia muumiotautiset heti kompostiin.

Liisa

Hei! Viime vuonna tuli omenapuistamme ennätyssato 🍎 Nyt pihlajanmarjakoi ja muumiotauti vievät koko sadon 😣Liisa

aloittelija

Kuuluuko muumiotautiin, että omena alkaa simenkodan kohdalta muuttuun kosteaksi/hyytelömäisen/läpikuultavan näköiseksi ja leviää vähitellen koko omenaan. Omena on päältäpäin terveen näköinen, mutta läpikuultavia kohtia alkaa ilmetä ensin alaosaan. Voiko omenaa käyttää normaalisti, jos siemenkodan ja pilaantuneet osat poistaa ? Tuli runsas sato, mutta joitakin muumioituneita omenia löytynyt.

Vastaa käyttäjälle MymmeliPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.