Puutarha

Istuta muistopuu merkkipäivän kunniaksi

Muisto- tai juhlapuun istuttamisella on pitkät perinteet. Puu sopii istutettavaksi minkä tahansa merkkipäivän tai tapahtuman muistoksi. Sillä voidaan juhlistaa yhtä hyvin isoja kuin pieniäkin ilon aiheita.

Puuntaimi on pitkäikäinen lahja. Ajan kulumista on mukava seurata puun kasvamisen mukana, ja vielä pitkään puu palauttaa mieleen varsinaisen juhlan aiheen.

Usein puu myös ratkaisee lahjaongelmat silloin, kun saajalla vaikuttaa jo olevan kaikkea mahdollista. Ensimmäisen puun omistajaksi tulemisessa on suurta tunnetta ja myöhemmin metsikköä voidaan aina laajentaa.

Esimerkiksi kesän kynnyksellä voi muistaa koulunsa päättäviä nuoria ja juhlistaa heidän valmistumistaan sukulaisten ja ystävien yhteisellä istutustapahtumalla.

Valitse sopiva puu

Muistopuun laji ja koko valitaan juhlan luonteen mukaan. Juhlapuuksi sopii periaatteessa mikä puu tahansa.

Puuntaimen tuleva kasvu kannattaa kuitenkin huomioida. Suurella tontilla on tilaa isoiksikin kasvaville puille, mutta pienelle pihalle kannatta valita pieneksi jäävä puu, kuten koristeomenapuu.

Koristeomenapuut kukkivat touko-kesäkuun vaihteessa, joten ne sopivat erityisesti kevään juhlapuiksi.

Koristeomenoissa riittää valinnanvaraa

Koristeomenoista löytyy kauniita ja kestäviä lajikkeita pohjoisinta Suomea myöten.

Lapissakin kestäviä ovat marjaomenapuu, siperianomenapuu ja Torniosta kotoisin oleva Peräpohjola-lajike, joka kukkii runsaasti ja tekee kauniita pieniä hedelmiä.

Meillä tunnetuimpia koristeomenalajikkeita ovat riippakasvuinen rautatienomenapuu Hyvingiensis, paratiisiomenapuista Dolgo, Erstaa ja John Downie. Punakukkaisista lajikkeista perinteisimpiä ovat Royalty, Hopa ja Makamik.

Suomessa on otettu viime vuosina viljelyyn useita omia koristeomenalajikkeita. Suuri osa niistä on löydetty Helsingin puistoista. Näistä helpoimmin saatavilla ovat esimerkiksi Aamurusko, Linnanmäki, Kadetti, Kirjailija ja Rixi.

Luonnostaan mataliksi jäävät lajikkeet Linnamäki ja Rixi. Muutkin koristeomenapuut voidaan pitää leikkaamalla halutun kokoisina. Tosin niitä ei ole tarpeen leikata yhtä runsaasti kuin satoa tuottavia omenapuita. Melko vapaasti kasvatettuina niille kehittyy kaunis ja yksilöllinen latvus.

Lue myös:
Koristepuut kaunistavat pihaa
Marjaomenapensas on komea koristekasvi
Kotipuu kestää eliniän

Kuvat: Jarmo Wright ja Mirva Kakko, lähde: Taimistoviljelijät ry

Kommentoi

Kommentoi juttua: Istuta muistopuu merkkipäivän kunniaksi

La luna

Merkkipäiväpuun istutus on hyvä idea. Sitä sitten vain toivoo, ettei kova talvi, rusakot, kuivuus tms. vie pikkupuuta ennenaikaisesti! Luin viime talvena L.M. Montgomeryn kirjoittaman kirjan, jossa talon puutarhaan oli istutettu kaikkien lasten syntymäpäiväpuu, hääpäiväpuita ja perheelle tärkeiden vieraiden käynnin muistoksi istutettuja puita. Ne olivat hedelmäpuita ja muistaakseni perheen isoisä oli istutushomman päätekijä. En nyt muista kirjan nimeä, mutta siinä on poikapuolinen kertojaminä ja kirja on suomennettu vasta muutama vuosi sitten.

Puun istuttaja

Mistä tälläisen palvelun voi ostaa? Haluaisin istuttaa puun isoäitini kunniaksi, mutta en netistä löydä mitään palveluun liittyvää.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.