Puutarha Tilaajille

Katjalla ei ole pitkä matka kukkakauppaan, sillä hän poimii kimput suoraan pihaltaan – ”Haluaisin saada ihmiset miettimään, mistä kaukaa ja miten meille leikkokukkia tuodaan” 

Katja Toikka kerää leikkokukkia omasta puutarhastaan. Taustalla on ekologinen ajatus ja rakkaus kauneuteen.

Sisäinen puutarhuri voi herätä missä ja milloin vain. Kotkalaisen Katja Toikan kimmoke puutarhapuuhiin tuli oman pihan vanhasta perunamaasta, jonka hän valloitti kukka­kylvöilleen vuonna 2018.

Innokkaan kukkien ystävän toiveissa oli kasvattaa kukkasia ja kerätä sadosta kimppuja omiin tarpeisiin, kodin kaunistukseksi ja viemisiksi. Tuona kesänä perunamaan täyttivät kehäkukat, auringonkukat ja unikot.

”Haluaisin tuoda enemmän ­esille ­lähikukka-aatetta ja saada ihmiset miettimään, mistä kaukaa ja miten meille leikkokukkia tuodaan. On ekologista, kun kukka on kasvatettu lähituotantona. Tietysti avomaalla ollaan luonnon armoilla, ja vastassa on erilaiset olosuhteet kuin kasvihuoneessa.”

Kuten usein käy, into on kasvanut tehdessä. Samoin halu kokeilla ja oppia lisää. Vähitellen Katja on laajentanut kukkarivejä nurmikon puolelle ja valloittanut lisäneliöitä kukka­viljelyyn. Laajentumisesta huolimatta periaatteet pitävät. Hän ei havittele isoja viljelyksiä vaan haluaa pitää kukkapellon sopivan kompaktina.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.