Kitkemistä helteisessä puutarhassa

Viime viikolla oli ennen kokematon vappuilma, yli +21°c varjossa. Kevätlinnunsilmissä on aurinkoinen pilke, ja muutama kevätesikko on täydessä kukassa.

Narsissit ovat nupullaan ja perennat kasvavat hurjaa vauhtia. Kevätvuohenjuuri kukkii pian. Kahden viikon sisällä on siirrytty pakkasesta helteeseen. Talvea ei ole ikävä laisinkaan.

Ihminen on sopeutuvainen. Pari päivää sitten televisiossa näkemäni lumi näytti jo niin epätodelliselta, että ymmärsin miten mahdotonta etelän ihmisen on lumen olemusta kuvitella. Aurinko on paahtanut jo useamman päivän lähes pilvettömältä taivaalta. Tänään riittivät pelkät sandaalit puutarhajalkineiksi.

Mutta jos nousevat kukat maasta kohisten, niin tekevät myös rikkaruohot. Perkaan penkkejä kovalla kiireellä, sillä koko puutarha täytyy käydä läpi ennen kuin rikkakasvit alkavat todenteolla kasvaa.

Vaeltelevat kasvit ovat jättäneet kaljuja kohtia peiteltäviksi. Ne täytyy palauttaa penkin reunalta takaisin paikoilleen. Pullakat kurjenmiekanjuuret paistavat paljaina penkissä, ja multa tuntuu salaperäisesti huvenneen. Väitetään, että kukat eivät syö multaa, mutta juurakot pullottavat epäilyttävän näköisesti.

Nostan ylös puolet keltaisen tarhan kurjenmiekoista. Niiden jakaminen on melkoinen ponnistus, joten toinen puoli kiven takana saa vielä odottaa. Tarhan reunakivet ovat alkaneet nurmettua. Nostan kivet ylös kasvattaen samalla pienellä lisävaivalla penkkiä hiukan suuremmaksi. Kivien alla eleleviä keltiäisiä puuhani eivät ilahduta. Purruin rantein siirtelen pesiä lapion nokassa pihan reunaan.

Harjaneilikkaa olisi pitänyt kylvää viime vuonna, sillä nyt se on kadonnut takapuutarhasta jäljettömiin. Rakkaiden kukkien tilalla on pala kuollutta juurakkoa. Harmittaa, että syksyllä harvensin harjaneilikan taimia isosta penkistä kovakätisesti. Nyt ne taimet olisi voinut siirtää muualle.

Vanha viisaus ”Sitä aina tarvitsee minkä on heittänyt pois” pitää jälleen paikkansa. Viime vuosina talteen kerättyjä harjaneilikan siemeniä on pussikaupalla, mutta kaksivuotisten kasvin kukintaa pitää odottaa pitkä vuosi. On niitä jokunen muissa penkeissä kumminkin.

Malva on kylväytynyt kivetysten reunoille ja niillä taimilla saan monta autiota paikkaa kukkaan. Sulkaneilikka ja ketoneilikka rehottavat vahvan näköisinä ison penkin laidalla. Lupiinin juurella on ilokseni joukko pieniä kaksilehtisiä auringonkukan taimia viimevuotisten jäljiltä.

Olen viettänyt viime päivinä lukuisia tunteja kontillani apilan rönsyjä seuraten ja kitkien. En toistaiseksi itkien, mutta melkoinen fyysinen vastus helteinen rikkaruohoja puskeva pihamaa on ollut. Rönsyleinikki, joka haraa kaikin voimin vastaan, ja valkoapila jota itse kylvimme nurmikon kaunistukseksi (ja kitkijän kauhistukseksi), ovat olleet kovimmat työllistäjät.

Varjon puolella kukkapenkit sammaloituvat jatkuvasti, eikä auta vaikka niitä jatkuvasti nyppisi. Kai sammalet on hyväksyttävä metsän ympäröimän tontin luonnollisiksi asukkaiksi. Eivät ne kukkien kasvua ole mielestäni haitanneet.

Itikat ovat heränneet ja nälkäisiä. Kyykyllään oleva kitkijä on niille mieluisasti katettu herkkupala, helppo nakki niin sanotusti. Koirat kuljeskelevat puutarhassa seuranani ja käyvät välillä ihmetellen nuuskimassa puuhiani – mitä niin mielenkiintoista voi olla, että jaksan loputtomiin kontata mullissa?

Tänään haistoin pelloille levitetyn vienon lehmänlannan hajun. Lapsuudesta tuttu tuoksu vei muistot mummon lempeisiin nutipäälehmiin, joiden selkään sain taaperona könytä niiden makoillessa laitumella.

Ennen nukkumaanmenoa voi kuunnella iltavirrekseen keittiön portailta käsin sammakkojen kovaäänistä hurinaa ja kurnutusta lammella. Kuin satoja pikku moottoreita käynnisteltäisiin. Telkkäparikin on jo palannut kesäpönttöönsä. Sielläköhän ne nytkin nukkuvat vieretyksin sammakoiden hurinaa kuunnellen?

Kuvat: Matti ja Kaisi Koivumäki

Keskustelu

Kommentoi juttua: Kitkemistä helteisessä puutarhassa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X