Puutarha

Kotipuutarhuri, varo vieraslajeja!

Vieraslajeista voi aiheutua luonnolle monenlaisia haittoja. Kotipuutarhuri on avainasemassa vieraslajien torjunnassa.

Ei puutarhajätettä luontoon, toivoo Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Terhi Ryttäri. Hän toivoo kotipuutarhureilta vastuullisuutta puutarhanhoitoon vieraslajien leviämisen ehkäisemiseksi.

Mitä vieraslajit ovat?

”Vieraslajit ovat Suomen luonnolle vierailta kasvilajeja, joita ihminen on tietoisesti tai tahtomattaan tuonut yli luontaisten esteiden, kuten vuoristojen tai merien. Itse asiassa monet puutarhojemme koristekasveista ovat vieraslajeja, mutta useimmat niistä eivät aiheuta harmeja.”

Millaisia ongelmia vieraslajeista aiheutuu?

”Vieraat lajit vievät tilaa alkuperäisluonnon kasveilta ja aiheuttavat paikallista tai laajempaa haittaa. Lupiini rehevöittävät maata tienvarsilla, jotka muuten olisivat sopivia ketokasveille. Kurtturuusu haittaa rannikkoalueen virkistyskäyttöä ja pelkona on, että se leviää saaristoon. Jättipalsamin leviäminen on paikoin iso ongelma, ja jättiputkesta pyritään eroon sen aiheuttaman valoallergian vuoksi.”

Miten kasvien leviämistä voi estää?

”Tärkeintä on, että kotipuutarhurit suhtautuvat puutarhanhoitoon vastuullisesti. Puutarhajätettä ei pidä koskaan viedä metsään tai vesistöjen varsille, sillä sieltä kasvit varmimmin leviävät ympäristöön. Monet lajit pysyvät kurissa, kun niiden siementäminen estetään keräämällä kukat ajoissa maljakkoon. Myös kasvupaikan valinnalla voidaan rajoittaa kasvien leviämistä: kasveja ei pidä istuttaa paikoille, joista ne voivat karata tontin ympäristöön.”

Pitäisikö jotkut lajit jopa kieltää?

Suomen ympäristökeskuksen nettisivuilla on kuvia haitallisiksi todetuista lajeista, mutta täydellistä ”mustaa listaa” on mahdotonta laatia. Kasvivalikoima on valtava ja tilanne muuttuu nopeasti muun muassa ilmaston lämpenemisen vuoksi. Tehokkainta torjutaa on, kun jokainen puutarhanhoitaja tiedostaa vastuunsa, ettei tahallaan tai tietämättään edistä vieraslajien leviämistä.”

Voiko puutarhan perustaa ilman vieraslajeja?

”Puutarhakasvit ovat paikallaan, kunhan pidetään huolta siitä, että ne pysyvät tontilla. Pahiten leviävät vieraat lajit, kuten lupiinit, jättäisin kyllä viljelemättä kokonaan ja korvaisin muilla lajeilla. Suomen luonnon karuus, ankaruus ja samalla ainutkertainen kauneus kannattaisi oivaltaa ja paremmin hyödyntää puutarhassa.”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kotipuutarhuri, varo vieraslajeja!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.