Puutarha

Lintukirppu puutarhurin riesana

Puutarhassa touhuaja ei voi välttyä törmäämästä monenlaisiin kiusallisiin hyönteisiin. Kovaa kutinaa aiheuttava lintukirppu on jokakeväinen riesa.

Puutarhassa möyriminen, linnunpöntön kevätsiivous ja ylipäätään linnunpesien läheisyydessä oleminen voivat johtaa kanssakäymiseen lintukirpun kanssa. Röyhkeä kirppu ei lupia kysele, vaan asettuu ihmisen iholle, puraisee ja jatkaa matkaansa.

Seurauksena on kova kutina ja iholle muodostuvia punertavia paukamia. Joskus paukamat voivat suorastaan poltella. Jos kutina ei hellitä, lääkäri voi määrätä kutinaan ja poltteeseen antihistamiinia tai kortisonivoidetta.

Onko sinua purrut lintukirppu? Kuinka suojaudut niiltä?

Kommentoi

Kommentoi juttua: Lintukirppu puutarhurin riesana

Pennanen

Lol

osuman saanut

Puri tänä keväänä ensimmäistä kertaa. Sarjana silmäkulmaan ja hiusrajaan. Runsas polte ja turvotus, joka painoi silmää ja oikaisi rypyt koko kasvoilta. Parin päivän päästä tulehdus ja imusolmukkeisiin. Polille, kortisonia tablettina ja joku allerginen kohtaus kaupan päälle. Hoitajat ja lääkäri ymmällään. Pelottavaa, kun netistä löytyi enemmän vastauksia kuin polita: kuvia, oireita ja hoito-ohjeita. Olen kuitenkin hengissä. Paukamat, kipu ja polte jatkuvat toista viikkoa. Särkylääke, antihistamiini, kylmähauteet ja vedellä huuhtelu auttavat. Kortisonivoide polttaa myrkyn polttamia puremia. Rajuin puremakokemus tähän asti, piti oikein ottaa asiasta selvää. Miten suojautua? Luhtitalomme räystäissä pesii lintuja vuodesta toiseen. Sateenvarjolla?

purtu

Ensimmäisen kerran sain oireita keväällä 2000 ja sen jälkeen joka kevät/kesä ovat purreet kutiavia, laajoja, tulehtuvia alueita jalkoihin ja käsiin. Muutaman kerran paukamat ovat tulehtuneet niin että on pitänyt hakea lääkäriltä antibiootit. Viime keväävänä sain kutinan ja raapimisen vuoksi myös verenmyrkytyksen. Kotihoitona antihistamiinia ja kortisoonivoidetta, ei tahdo auttaa. Nyt on jälleen jalassa viisi puremaa ja toivon, että tällä kertaa ei tulis lääkärireissua niiden vuoksi.

Kirpulle allerginen amatööripuutarhuri

Muutimme maalle kymmenisen vuotta sitten ja jo ensimmäisenä keväänä sain tutustua lintukirppuun. Pihatöiden jälkeisenä yönä oli toiseen jalkaani ilmestynyt, reidestä nilkkaan viiden sentin välein, vana punaisia ja särkeviä viinirypäleen puolikkaan kokoisia paukuroita. Lääkäri määräsi Zyrteciä ja Fusidin-voidetta, joka on kortisoniton versio. Toimii minulla hyvin, kutina lakkaa ja särkevä kuumotus häviää, ilman Z:iä ja F:-voidetta puremiin kehittyy valkosolumätäpaiseet. Huomasin myös, että kaksi kissaamme kiipeiltyään puissa saivat kirppuja turkkiinsa. Joskus onnistuin pyydystämään kirpun valkoisen karvan kohdalta; vaatii kovan puristuksen, ennenkuin kirppu kuolee. Kokeilun kautta huomasimme, että kissoiltamme kirput häipyy suun kautta otettavalla Mirrixillä.

Kirppuinen kaksijalkainen

Ei niiltä riivatuilta voi suojautua mitenkään, ainakaan jos meinaa puutarhaansa hoitaa. Ensimmäisen kerran tein tuttavuutta lintukirppujen kanssa useita vuosia sitten: siirtolapuutarhamme omenapuun leikkuu vaati siinä kiipeilyä ja tuli nojailtua välillä lintupönttöönkin oksia kurkotellessani. Raivoisan allergisen reaktion jälkeen en ole sen koommin puuhun enää kiivennyt. – Tänä keväänä ei puun välttelystä ollut apua. Pari päivää puutarhatöitä maan kamaralla ja sama juttu: puremia nilkoista hiuspohjaan ja hirveä kutina, vaikka varustauduin jo aamuisin antihistamiinilla. Kotiinkin ne ovat tulleet, sillä äsken kotona käymässä oleva tyttäremme joutui kirppuhyökkäyksen kohteeksi. Ovatko tulleet minun vai puutarhalla ulkoilleen maakilpikonnamme mukana, mene tiedä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kirppuja on nyt lämpimien talvien takia enemmän kuin ennen ja ehkäpä niiden leviämistä edistävät puutarhassa mellastavat villikanitkin.

Mimmi 46

8.4.2008
Moi kohtalotoverit!
Olimme mieheni kanssa mökillä saaressa 4 päivää paikkoja kunnostamassa.
Mieheeni ilmestyi KYMMENIÄ kutiavia punaisia näppylöitä, itse sain vain muutamia, joku niistä vähän kutisikin. Eilen löydettiin netistä vastaus mokomaan riesaan. Koitetaan kestää ja nautitaan edelleen luonnossa liikkumisesta, on tämä aika vähäistä lämpimämpien maitten loisiin ja ötököihin verrattuna!
.

tästäkö uusi riesa?

no nyt löytyi syy…kissalla ilmeisesti lintukirppuja, pieniä vilistäviä jää muutama päiväpeitolle, kampaaminen auttaa- täytyy kai kokeilla sitä mirrixiä. Tänään siivottu hullunlailla. Tyttärellä muutamia kutiavia näppyjä juuri sellaisia kuin ihotautilääkärin sivuilla, nyt tuntuu ”psyykkistä” kutinaa jo itselläkin. Kissa pihalle yöksi evakkoon kunnes apteekki aukeaa…

Vatukosta kirppuja?

Kolme viikkoa sitten poistin kuolleet viimevuotiset vadelman versot. Heti illalla nilkkojen alueella isoja punaisia kohoumia, kuin puremia. Hirveä kutina. Joihinkin ilmestyi valkoinen keskusta ja märkivät. Lääkitsin ja lääkitsen yhä, kun vain nousee lisää, kortisonilla. Auttaa vähän. Mutta vaiva jatkuu. Ajoin karvat pois. Se poisti puremat pariksi päiväksi. Mutta sitten möyrin taas mökillä ja tuli lisää. Tätä kasvihuoneilmiötä? Ainoa mikä on auttanut on kylmä vesi ja kortisoni. Mutta puutarha antaa samaa iloa kuin ennenkin. Suojausniksejä? Pukeutuminen? Kuin hirvikärpänen: kaikki vaatteet pyykkiin ja tarkka suihku?

viheliäistä

Niinpä niin. Lauantaina iskivät nämä ”öppiäiset” sitten meidänkin kimppuumme, kun teimme pihahommia. Niitä on varmaan kulkeutunut sisätiloihin myös koirien mukana. Ensin alkoi lauantai-iltana kutista nilkat ja sunnuntaiaamuna huomasin, että sukkien resorien kohdalle oli ilmestynyt koko nilkan ympäri menevä rengas puremia. Nyt puremia on vyötärössä, vatsassa ja koko jalkojen mitalla yhteensä muutamia satoja (onneksi pieniä). Avomiehellä on tällä hetkellä ”vasta” nilkat paukamilla. Eilen illalla löysin sängystä yhden kirpun ja imuroin koko vuoteen. Nyt aamulla löytyi 3 kpl ja puremien määrä oli lisääntynyt yön aikana tuplaksi (siis yli 100 puremaa yön aikana). Tietääkö kukaan, voiko muutama kirppu todella tikata noin monta reikää?? Tänään aloitin tehosiivouksen ja koirat saavat nahkaansa Exspot- liuoksen, joka tehoaa kirppuihin ja punkkeihin. Viime vuonna vaiva esiintyi meillä ensimmäistä kertaa, mutta pienemmin oirein. Tehosiivous ja Exspot auttoivat silloin, toivottavasti tänäkin vuonna.

kirpun purema

27.5.2008
rapsuttelin pihan viimeisiä kolkkia ja eiköhän nuo kirput iskeneet kiinni. Järjetön kutina ja rivi kirpunpuremia jalassa. Neo Amisept desinfiointiaineella useita kertoja päivässä huuhtelu helpotti hetkeksi,yöt kutina kanssa taistelua. Aloe vera Celly voide sitten alkoi helpottaa kutinaa.

Sudenpentu

Me olimme vain meren rannalla hiekalla kokom porukka. Lapsille ei tullut mitään meille aikuisille vain. Ja rannalta tultua muutamien tuntien kuluttua alkoivat oireet.

Ne karsean kutittavat näppylät siisteissä rykelmissään/riveissään alkovat jalkapöydistä ja nousivat ylös ylös–tällä hetkellä mulla ylimmät ja eniten kutiavat ovat reisien sisäpinnoilla. Niit tulee koko aika lisää ja kutina kamala

Rannalta tulon jälkeen siis oireet alko n 6-8 tuntia sen jälkeen. Asutaan kerrostalossa kaupungissa.
Apua :/

Raivotar

Onpa tutunoloista oireilua. Minä sain ekat paukamapoluni n. viikko sitten ja sunnuntaina oli pakko mennä Marian sairaalan päivystykseen. Nilkat, sääret, kylki ja pakarat hehkuivat ja tunne oli muutenkin tosi syvältä. Se, mihin itse kiinnitin huomion, oli juuri tämä kuvion systemaattisuus, mutta lääkäri oli toista mieltä: pelkkä vilkaisu ” urtikaria” eli nokkosrokko. Paskanmarjat, sokeakin olisi nähnyt huiman eron näiden kahden allergisen reaktion välillä. Sain kuitenkin antihistamiini- reseptin. Siitä huolimatta menen vielä huomenna toiselle lekurille varmistamaan asian. Hitto, olen kuin ammuttu reikiä täyteen…

Tästäkin selvitään

Omat puremani sain sunnuntaina 13.7.08 aamupäivällä. Kutina on aika pirummoista, mutta onneksi kaapista löytyi jotakin lievittävää voidetta hönteisten puremiin. Sain sentään nukuttua. Maanantaina työterveyshoitajalle paukamia näyttämään. Lintukirppuja totesivat sekä hoitaja että katsomaan tullut lääkäri, Ohjeeksi sain hankkia Hydrocortison emulsiovoidetta ja tulehdusten estämiseksi Bacibact voidetta. Hydrocortison emulsiovoidetta ostin varmuuden vuoksi vahvempaa 2,5 %. Kutina ja pahemmat tulehdukset ovat kurissa, mutta muuten kroppani on kauhea näky!

Kotona kirppuja ei ole ollut ja sain ne jossakin Saksan reissulla Frankfurtista autollla Kasselin, Hampurin ja Tukholman kautta Turkuun. Näppylät ilmestyivät nukkuessni 13.8. aamupäivän laivan hytissä. Ihmeellistä, ettei kukaan muu seurueen kolmesta jäsenestä kokenut kohtaloani.

Yllättynyt

En ole aikaisemmin tiennyt lintukirpusta enkä muistaakseni ole kokenut tällaista reaktiota, en ainakaan näin laajana, mutta muuta selitystä en ole näille kutiseville jäljille keksinyt. Tietoa sain netistä, lääkäriin en ole soitellut.

Ajelin nurmikkoa ja kävin keräämässä vattupuskasta marjoja. Jossain vaiheessa muutamia tunteja myöhemmin molemmat käsivarret ja jalat nilkoista reisiin alkoivat kutista ja huomasin, että punaisia kutisevia jälkiä on vaikka kuinka paljon.

Jäljet esiintyvät yksittäinen, rypäksinä tai jonoina. Punainen jälki läpimitaltaan on noin 4-15mm riippuen, olenko sitä hangannut vai en. Keskellä on vaaleampi, pienempi kohouma ja muutamat muistuttavat vesirokon vesikellomaista jälkeä. Laskin jälkiä hetken aikaa, mutta niitä on niin paljon, että parempi vain arvioida määräksi noin 200.

Nyt on jo elokuu puolivälissä. Eikös näiden pitänyt olla kevään riesa?

Jatkossa kokeilen suojautumista tiiviimpien vaatteiden avulla. En tiedä, onnistuuko.

Hysteriasta parantunut

Minäkin luulin, että nämä ovat kevään riesa. Olin viikonlopun maalla sukuloimassa ja kotimatkalla autossa jalkoihin ilmaantui näppyjä. Ehdin jo syytellä hyttysiä, veljen lemmikkien kirppuja, vanhassa sängyssä asuvia luteita ja jopa syyhypunkkia (lähipiirissä on ollut juuri tällainenkin tapaus, joten ainekset hysteriakohtaukseen olivat valmiina). Mutta jos muutkin ovat saaneet kärsiä lintukirpusta loppukesästäkin, niin luultavasti se on syypää myös minun näppylöihini. Olen aiemminkin saanut nauttia näistä hullun lailla kutisevista puremaryppäistä. Vaan enää en kehtaa valittaa: ei minulla koskaan ole ollut kuin muutama kymmenen puremaa kerrallaan, välttämättä ei niinkään paljon.

zuibis

Hei hysteerikko, 🙂
Nyt on syyskuu ja minulla alkoi puremat viikko pari sitten. Lääkäri sanoi että lintukirppu. Tein myöskin sänkytalkoot ja etsin luteita hysteerisenä. Sängyssämme majailee myös kaksi kääpiösnautseria, joihin syyttävä silmäni nyt katsoo. Ei auta, jos hoitaa ne jollain aineella, joka iltahan ne kuskataan pitkällä ulkolenkillä hakemassa uusia kirppuja.
Sain ekat jäljet vuosi sitten, myöskin syksyllä. Keskellä Hesaa ja kerrostalossa. Nyt maalla rivitalossa ja paukuroita on paljon enemmän. Tunnin sisällä töissä nousi noin 50 paukamaa. Hillitön kutina. Lääkkeenä antibioottinen kortisonivoide ja atarax, joka ei tee muuta kuin väsyttää.
Kertokaa, jos keksitte, miten ehkäistä ja hävittää kotoa nitä ötököitä!

Paukama-pariskunta

Ensimmäistä kertaa meilläkin tällaisesta vaivasta kärsitään.
Mies huomasi ensin itsessään sunnuntai-aamulla 5 centin kolikon kokoisia punaisia paukamia kaulasta varpaisiin. Lisää tuli koko päivän ja määrä on varmaan 100-200. Luultiin pahaksi nokkosihottumaksi, mutta tänä aamuna heräsin itse kutinaan. Näpyt ovat pienempiä kuin miehellä. Kummallakin ne menevät riveissä tai rykelmissä. Soitto arvauskeskukseen ja hoitaja sanoi heti syyksi lintukirput. Ilmeisesti niitä on ollut tänä syksynä enemmänkin liikkeellä?! Vaikka asutaan kerrostalossa kaupungissa, eikä olla missään pusikoissa tai metsissä liikuttu viikonloppuna, niin jostain ne on meidät löytäneet.
Kortisonivoide ja Kestine ovat hillinneet kutinaa selvästi. Viikonloppuna käytetyt vaatteet ja kaikki petivaatteet meni heti pesuun ( onneksi on vapaapäivä töistä )
ja sänky ja makkari on imuroitu niin tarkkaan kuin suinkin. Vaihdoin jopa tyynyt ja peitotkin. Menikö jo hysterian puolelle??!
Kun ei ole näistä aiempaa kokemusta, niin ajattelin pelata varman päälle…
MUTTA, Rentokilin sivuilla sanotaan että lintukirppu ei montaa päivää sisällä elä, kun taas lintuPUNKKI voi elää jopa 90 päivää. Molemmat puree ihmisiä. Mistä senkin tietää kumpia meillä on? Mitään liikkuvia ötököitä en nimittäin sängystä löytänyt, mutta siellä niitä kai on täytynyt olla kun yön aikana patit ilmestyi. Eikä meillä ole edes lemmikkejä…
Täytyy vissiin vaan odottaa, että aika näyttää mitä tästä tulee. 🙁

Hannele

Tulin juuri lääkäristä: lintukirppu. Reilu viikko sitten jalkoihin, aluksi nilkkoihin, ilmestyi kutiavia paukamia. Muilla perheenjäsenillä niitä ei ole. Asumme kaupungissa, meillä ei ole lemmikkejä enkä kyllä harrasta puutarhanhoitoakaan, jossain niitä lintukirppuja vain on ollut. Hankalaksi homman tekee raskaus. Täytyy miettiä mitä lääkkeitä uskaltaa ja voi ottaa. Nyt siis ilmeisesti on vain kärsittävä.

Ötökkäelämää

Lintukirppuja esiintyy eniten keväisin ja syksyisin. Kellä on pihamaata tai ulkona käyviä lemmikkejä saavat eniten näistä kärsiä. Minäkin sain ensimmäiset oireet n. 5 vuotta sitten ja sen jälkeen joka vuosi kesäisin näistä saa kärsiä. Eka kerralla kävin lääkärissä ja sen jälkeen hoidoiksi kortisonivoiteita ja antihistamiinia. Kaikki ihmiset eivät reagoi näihin ollenkaan tai eivät voimakkaasti. Miehelleni esim. ei tule mitään oireita. Minulle tulee ensin siistiin riviin puremapaukamat ja sitten kroppa oireilee siten että paukamia tulee joka paikkaan, ellei lääkitse. Sama homma kuin hirvikärpäsissäkin, toiset saa kovat oireet ja toiset ei tiedä niistäkään mitään. Toivokaamme kylmiä talvia ja pakkasia, jotta ötökät vähenisivät.

Lääkeallergia tai lintukirppu

Itselläni yksi paukamien syy saattaa olla lintukirppu. Lääkäri totesi, että jokainen joka niistä kirppujen puremista kaupunkilaisasukkaista on käyny vastaanotolla, on asunun ylimmässä kerroksessa. Itse asun luhtitalon toisessa kerroksessa ja laudoitetun katon ja räystään välillä on keväisin linnunpesiä. Jos siis vaikka makuuhuonetta tai muuta tuulettelee, niitä tulee helposti sisään. Näin ollen ei tarvitse olla edes lemmikkejä saati touhata puutarhassa.

allerginen

Kävimme lomalla Mauritiuksella, jossa kaikki ravintolat olivat ulkona, vain katokset päällä. Linnut lentelivät jonkun verran ravintolassa ja kävivät välillä tyhjillä pöydillä. Sieltä sainkin lintukirpun puremia kyynärpäihin ja käsivarsiin kun nojailin kyynärpäillä pöytään sekä jalkoihin nilkoista alaspäin. Miehelläni eikä kellään muullakaan näkynyt mitään paukamia. Samoja saan keväisin nurmikkoa ajellessa ja viime syksynä saappaista, jotka seisoivat mökin ovella katoksen alla. Suomalaisten kirppujen aiheuttama kutina on kestänyt parikin viikkoa, nämä ulkolaiset ovat hävinneet onneksi nopeammin.

Kyhmyistä kevättä odottaen

Minulta lääkäri löysi vahingossa kyljestä kyhmyruusun, ei sitä tutkittu, mutta oli
varma asiastaan nähtyään. Samanlaisia patteja tulee aina keväisin ja alkukesästä sääriin kamalasti, joskus reisiin ja kyynärvarsiin. Loppukesästä harvemmin eikä ikinä syksyisin.

Mulla on läpi vuoden pihalla loikoileva kissa. Paukurat nousivat heti selkävamman jälkeen, vaikka kissa jo vuosia loikoillut ulkona. Ne kutiavat kovasti, jos hankautuvat, ei löydä selvää puremakohtaa. Ehkä mulla on sekä kyhmyruusu
että lintupunkit ;). Ja rottapunkit ja kaikki punkit kirput.. Näin vasta nyt, miltä kyhmyruusu näyttää, ihan samannäkösiä, kuin omatkin kyhmyni.

Mikä on kyhmyruusun ja lintupunkin pureman ero?

kiirettä pitää kuin kirpuntappajalla

Olen kerran saanut lintukirpun siivotessani ulkorakennuksen vinttiä. Onnistuin saamaan sen kiinnikin ja listittyä. Oli vikkelä hyönteinen. Tänä keväänä
lauhalla ilmalla jo toinenkin havainto ullakolla. Ostin ison aerosolitölkin Baygonia ja
suhauttelin sitä alkuun. Toivon sen auttavan ja ostin lisäksi siivousta varten tyvek-kankaisen valkoisen suojavaatteen ja hattuverkon. Lintujen lisäksi varmaan myös lepakot voivat olla syypäitä kirppujen esiintymiseen. En mielestäni itse ole reagoinut kovin voimakkaasti puremille.

kaisamuori

LINTUKIRPPUJAKO NE OVATKIN! PÄÄNAHKASSA TUNTUU KUN SIELLÄ OLISI
JOTAIN LIIKEHDINTÄÄ MÖKKIREISSUN JÄLKEEN.KUTISEVIA NÄPPYJÄ IL-
MAANTUU NISKAAN JA YLÄVARTALOON.ASUN MYÖS YLIMMÄSSÄ KERROK-
SESSA JA LINNUT VIERAILEVAT PARVEKKEELLA ,KISSA HOUKUTTELEE
NÄITÄ TALI-YNNÄ MUITA TINTTEJÄ HÄRNÄÄMÄÄN SITA.SIELLÄ ON VARMAAN
MYÖS KIRPPUJEN ARMEIJA ISKEMÄSSÄ-KUTISEVAA KIRPPUKESÄÄ!

mareetta

tuttavallani on turvonnut koko naama ja imusolmukkeet ovat turvonneet.lääkärit ovat ymmällään, hoitona antibiotit.Tuttavani asuu omakotitalossa jossa myös puutarha.onko kellään koti konstia jottei tarvis aina syödä antibiotteja. Kysyy Mareetta ystävänsä puolesta.

ET

Tuttua on. Joka kevät niitä tulee pihaa haravoidessa ja puiden alaoksista. Kaulahuivi, ranteet ja nilkat pitää suojata eli ei paljasta pintaa ollenkaan. Zyrtec tabletteina auttaa, kun syöt silloin tällöin. Meillä on ollut aina pikkukoiria ja ne kantavat kirppuja sisälle ja jos, nukkuvat petissä niin Sinä saat niitä petivaatteista.
Jotkut lääkäritkään eivät tiedä tällaisista mitään.

kirput kumoon

hyvinkin tuttua.viikonloppuna piharakennusta siivoilin ja vasen kylki polttelevia pauoksia täynnä,ei kutisevia mut polttelee aika lystisti.kauanko tätä piinaa saa kärsiä?

Hipsu

Meillä osalla perheestä kutisevia kirpunpuremia. Lääkäri kehoitti pesemään ja vaihtamaan vuodevaatteet.Onko kenell’äkään kokemuksia / tietoa siitä, minkälaista siivousta kirpuista eroon pääsemininen vaatii kotona, vai onko siivoaminen turhaa?

Metsänreunan mummeli

Kevään ensimmäiset pihamaan tonkimiset toivat kiusaksi lintukirputkin. Ensimmäisellä kerralla kirppu kävi puseron sisällä ja puri käsivarteen ja kaulaan.
Toisella kerralla luulin jo, ettei kukaan ole kiinnostunut minusta mutta silloin aloittivat nilkoista ylöspäin ja myöhemmin kulkija oli jo vyötäröllä ja peffassa. Olen laittanut puremiin kortisonivoidetta, joka hillitsee kutinaa.
Kaikille nämä pikkuinhokit eivät aiheuta reaktiota mutta arvelen olevani niiden mielestä tosi herkullinen.
Kirppuja on linnuissa ja oravissa. Linnunpönttöjen puhdistus pitäisi tehdä jo pakkasilla, en koske niihin enää keväällä kirppujen herättyä.

Pureksittu mummeli

Olin jo lähes vakuuttunut, että olin tuonut Meksikon-matkaltani luteita. Rentokil on myrkyttänyt jo kerran, mutta paukuroita on tullut lisää, niitä on puolensataa ympäri kroppaa. Tänään kävin ihotautilääkärllä. Diagnoosi: lintukirpun puremia. Puremia on tullut, vaikka on pyjama päällä, siis vaatteiden läpikin. Papuloita on ympäri vartaloa. Osa on ärhäkän punaisia, osa pienempiä patteja. Olen melko allerginen yleensäkin esim. hyttysen pistolle. Lääkäri määräsi antihistamiinia suun kautta ja kortisonia ulkoisesti. Petivaatteet; tyynyt ja peitot pesty 60 asteessa. Lakanat 90:ssä. Vaatteita olen myllyttänyt pesukoneessa 60 asteessa. Uskomatonta, että lintukirppu voi pureksia noin. Asun 3-kerroksisen kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Vuosien ajan, suoraan makuuhuoneeni ja keittiöni yläpuolella, on ollut linnunpesiä. Lähinnä varpusia, mutta myös pääskyn pesiä. Puremia alkoi tulla reilut kaksi viikkoa sitten – juuri samaan aikaan, kun kuulin, että linnut ovat pesäpuuhissa. Tuuletusikkunan metalliverkossa on pieniä reikiä ja rakosia, sieltä kai kirput pääsevät sisään. Nyt huoltofirma on isännöitsijän kehoituksesta ilmeisesti hävittänyt pesät. Ihmettelen kyllä sitä, että voivatko kirput/kirppu elää pari viikkoa, vaikka olen pitänyt ikkunaa kiinni!?

riesaa riittää

Miltä ne lintukirput näyttää ja minkä kokoisia ovat? Lutikan kokoisia vai pienempiä? mustia vai valkoisia, siivekkäitä vai pitkäjalkaisia vai… Kuinka pitkään ne asuvat ihmisessä, vaatteissa.. apua! Minä olen yrittänyt suihkuttaa desinfioivia aineita ja kloriittia petivaatteisiin ja vaatteisiin, tuntuu että kaiken yötä ne sängyssä mellastaa ja aina saa raapia jostakin, housujen lahkeista tai selästä.. Imurointi ei auta… eikä sitä viitsisi lääkäriä vaivata, töissä pitää kuitenkin olla. Viimekeväänä tuli minullekin ensimmäisen kerran kun asuin mäntymetsikköisessä talossa, rannikolla. Nyt asun keskisessä suomessa ja kiertelen metsien liepeillä… asun kerrostalossa, jossa mäntypuita ikkunan edessä.. Paukamat ei ole kivoja kun kesällä pitäisi pitää lyhythihaisia ja lahkeisia vaatteita. Ei kai ne lintukirput ihmisihosta elä, vaan mistä ne ravintonsa yleensä saa… ja miten ne tapetaan?

yök

Lintukirput taitaa verellä elää, ainakin kun yhden puristin niin verta oli täynnä, ällöttävää.. Meillä koira tuonut niitä sisälle eikä millään meinaa niitä pois saada. Koira ei näytä mitenkään oireilevan mutta meillä sitten paukamia löytyy.. Raidia on käytetty ja joo suoraan kun kirppuun ruiskuttaa niin tuupertuuhan se, mutta niin paljon raidia koko kämppään on miltein mahdotonta suihkuttaa.. En vaan käsitä kun niitä on niin paljon, eivät kuulemma pysty lisääntymään kun linnuissa, onko esim koira sitten voinut niiden munia tuoda sisälle? Miten niistä oikeesti pääsee eroon?

Anonyymi

Itse tutustuin lintukirppuun viime kesänä siistiessäni raivaussahalla isoa kuusiaitaa. Aidassa oli sisällä hylätty linnunpesä, jota tietenkin piti uteliaisuuttaan tökkiä… Seurauksena oli hiljalleen lisääntyvät, todella paljon kutiavat näppylät, jotka turposivat pahimmillaan 10-15mm kokoisiksi halkaisijaltaan. Määräkin oli aika huima; laskin niitä olevan enimmillään yli 120kpl samaan aikaan. Puremat syntyivät noin viikon aikana, eikä samassa sängyssä nukkuva puoliso saanut osumaakaan koko aikana =) Itsellä taitaa olla noihin ötökänpuremiin jonkinlainen yliherkkyys, kun kaikista eniten kutiavat paukamat hävisivät vasta noin 5kk ilmestymisen jälkeen, vaikka arvauskeskuksen lääkäri uskottelikin niiden lähtevän viimeistään 3vko kuluessa. Sain puremiin jonkinlaista kortisonityyppistä voidetta, jonka piti auttaa tulehduksiin, mutta tiedä sitten oliko niistä apua. Nyt on taas näköjään tullut kirppu jostain, kun on noita paukamia reilu kymmenen ilmestynyt, voisi kokeilla tuota antihistamiinia, josko auttaisi kutinaan. Eikö noilta perhanilta voi suojautua etukäteen mitenkään?

Perhanan ötökät

Perhanan lintukirput. Suomessa mulle ei tule mitään jälkiä, mutta Viron kirput taitavat olla erisukuisia… paukamat on punaisia, ja usein tulee iso vesikello. Tosivahva antihistamiini yliannoksena estää kellon tulemisen. Vesikellon puhjettua paikalle tulee pitkään märkivä haava, jonka seurauksena luodinreikää muistuttava pitkään säilyvä arpi.

Ei onneksi ole ensimmäinen kerta… eli on tullut kokeiltua kaikkea. Suomalainen järvivesi päivittäin auttaa kaikkein nopeimmin. Ei muuta ku liottelee itseään vedessä, ja päälle riippumattoon kuivattelemaan… takaisin veteen jne.

Vuokrasin toisen kämpän; antauduin. Täytyy katsoa, josko auttaa.

Hyökkäys myös kotona

Lintukirppujen takia hävitin linnunpöntöt, koska niitä puhdistaessa näin kuinka paljon siellä kirppuja myös mönkii. Uskoisin, että sain yhtenä keväänä kirpunpuremia myös sängystäni. Ikkunoita pestessä ikkuna avautuu sängyn päälle ja pesua seuraavina öinä sitten ilmestyi vanana punaisia puremia. Lakanoiden vaihtaminen ei auttanut. Tosin joku sanoi, että lintukirppu vaatii tuoretta ravintoa, eli muutama päivä poissa kotoa tai muussa sängyssä tappaisi ne nälkään.

Lintukirppuun tepsii..

Kissoille ja koirille on apteekissa ilman reseptiä myytävänä Frontline vet liuosta. Se laitetaan eläimen niskavilloihin, ensin tehdään ”jakaus”, johon liusta levitetään. Estää punkkien ja lintukirppujen tulemisen eläimiin.
Itselleni lintukirppu ei ole aiheuttanut reaktioita, eikä kissakaan siitä ole moksiskaan. Liuoksen teho kestää n. 5 viikkoa. Olen kissalleni laittanut ekan kerran huhtikuussa ja seuraavan kerran kesäkuun lopussa. Ei tule punkkejakaan! Punkit iskevät muuten jo heti huhtikuussa kun sää hiemankin lämpenee. Kannattaa selvittää apteekista tai lääkäriltä onko ihmisille vastaavaa liuosta. Mutta varmasti tulee pulmia jos on ötökälle allerginen.
Olen kuullut myös, että lintukirppu vaatii tuoretta ravintoa. Eikä viihdy ihmisessä. Kerran kissan mukana pari lintukirppua tuli sänkyyn, mutta hävisivät enkä nähnyt sen koommin. Olisiko edellä olleissa tapauksissa joissain ollut muusta kirpusta kyse kuin lintukirpusta? Euroopassa kuulemma ainakin kissoihin voi tulla eri kuin lintukirppu (en muista tarkkaa nimeä) ja se on hankala hoitaa pois. Niitä ei Suomessa ole tavattu vielä ja toivottavasti ei tulekaan!!!!! Onneksi nyt oli kunnon pakkastalvi niin ei tule lämpimämpien maiden ötököitä Suomeen.

Viime kesänä yksi orava oli sairas ja siihen oli ilmestynyt paljon lintukirppuja, inhottavia ovat.

Petronella

Voihan nenä että voikin pieni elukka olla viheliäinen. Joka keväinenhän tämä
kirppupahanen on. Kutiavat paukamat yltympäriinsä, aina suojatulla alueella.
Olen saanut tarvittavat rohdot ja niitä käyttämällä kutina ainakin helpottaa.
Paukamat häviävät itsestään, kunhan en ehdi repiä niitä verille, mikä yleensä tapahtuu. Asun siis maalla ja pihapiirissäni on puolet kylän linnuista, kiitos ahkeran ruokinnan.
Ei hätää niin kauan kun on ”troppeja”kaupan.
Hyvää kevättä, älkää raapiko niin patteja. Hakeutukaa lääkäriin hakemaan lievitystä.

Äiti

Kirput riesana täälläkin. Pikkupojassamme on noin vajaa sata puremaa tällä hetkellä ja alkaa huumorintaju loppua. Omat jalat syöty nilkoista lantiolle.
Toiveissa oli, että näistä pääsisi toukokuun lopussa viimeistään eroon, mutta lannistuin lukiessani muiden kokemuksista näistä ärsyttävistä koko kesän riesoista.. 🙁 🙁
Onko mitään kokemuksia karkotteista iholla? Esim. Offista? Haittaako lintukirppua mikään haju/voide tms? Eikö siis tosiaan ole mitään tapaa suojata edes lasta näiltä rasittavilta kirpuilta??
Hoitona ollaan laitettu hydrocortisonia, pantysonia ja nukkumista helpottaaksemme laitettu paukamille viilentävää vesirokkovoidetta..

icoin

Minulla se on jokakeväinen riesa. Parasta aikaa sääressä puremat ja ne rakastavat erityisesti silmän seutua.Ja erityisest oikean silmän joka muutenkin vuotaa vettä .Joskus olen ollut ympäriinsä paukamilla ja piti laittaa sauna lämpiämään ja käydä kylpemässä jotta myrkky edes osaksi hien mukana poistuisi.Nyt laitoin luomukookosöljyä ja ruotsi tippoja imeytin sideharsopalaan ja se haavateipillä sääreen .Kookosöljy sisältää lauriinihappoa jolla on pöpöjä tappava ominaisuus.SitäLauriinihappoa on myös voissa,oliiviöljyssä ja äidinmaidossa.

Neliapila

Ihan ensiksi: Kiitos kaikille kirjoittajille neuvoista ja asian jakamisesta. Olen parast’aikaa hysterian huipulla ja itkun partaalla. Joitain paukamia muistan jo 60-luvulta saaneeni keväisin, kun möyrittiin pihalla – ja äidin ja mummon kielloista huolimatta paljain jaloinkin. Nyt meinasi mennä hermot: ensin sai öisin paukamia nilkkoihin ja ranteisiin ja vähitellen muuallekin. Yhtenä hellepäivänä tulin pihatöistä ja uuvahdin hetkeksi sängylle, vain herätäkseni hirvittävään polttavaan kipuun kämmensivussa – ja nähdäkseni mustan, litteän millimetrin singahtavan sängyn laidan yli pakoon nojatuolin vaatekasaan !! Seuraava shokki: kissasta tipahti musta ötökkä, josta turskahti liiskatessa verta. Seuraavaksi alkoivat 10-viikkoiset kissanpennut enenevässä määrin pureskella turkkiaan. (Öitä ulkona luuhaava emokissa sensijaan ei ole millään.) Paniikki on nyt huipussa: Pesen ja imuroin lattiaa. Pesen tasoja, vuodevaatteita, vaatteita. Vaihdan päivittäin lakanat, yövaatteet, vaatteet, työvaatteet – pyykkivuori on valtava enkä tajua missä sitä pitäisin. Käytännössä nukun lähes puretun patjan vietereillä pävittäin pesuun menevä peite peittonani! Matot on viety vajaan, muovisäkkiläjä odottaa muuta omaisuutta. Ja kaiken kaameuden huipuksi eilen ravistin pitkiksen puntista mustan ötökän, joka sätki sen hetken, että ehdin keräämään sen teippipalaan, jolla viime päivät olen kerännyt kaiken kaikkialta hiekanmuruista mahdollisiin elukoihin. Ötökkä oli purrut kaksi paukamaa, teki rotevaa vastarintaa teipin sisällä ja liiskaantuessaan turskahti verta ja profiili paljastui nettikuvasta tutuksi kirpuksi. PANIIKKI ISKI EIKÄ ITKUKAAN OLLUT KAUKANA!!
Aamusta soitin eläinlääkäriin. Ei siis hätää. Osta apteekista Frontlinea pipetteinä (pipettituote on sumutetta tehokkaampi) Yksi pipetillinen jokaisen kissan (ei alle 8 vk:sille tai alle 1 kg painoisille). niskanahkaan iltaunille mennessä, etteivät nuole pois. Petivaatteet pesuun. Isompiin peittoihin auttaa saunassa kuumentaminen ja sitten ravistelu. Ei pyykkejä eikä mattoja ulos. Pakastaminen on hyvä vaihtoehto. Auringonvalokin tappaa, mutta puustoisessa pihassa se taitaa olla pikemminkin uusien keräämistä. Kyllä ne siitä loppuvat viikon kuluessa, kun aine vaikuttaa kissan turkin kautta eikä itsekään käy puskissa keräämässä ja tuomassa sisälle. Elleivät lopu, niin sitten kissa koppaan ja diagnoosille. Kyllä tästä selviää, ei ole ikuinen vitsaus ja katastrofi, koska epätodennäköistä että ollisi muu kuin lintu tai oravakirppu. HUH! Helpotus! ja sitten vielä luin teidän kaikkien kirjoitukset henkiseksi tueksi. – Illalla harjaan ja tipatan kissat ja menen taas nukkumaan pitkät yöhousut sukansuihin ja hupparinhihat hanskansuihin tungettuina ja koetan kestää ulos huutavaa kissaa!!!

Täälläkin

Hei! Joka kevät minuakin on vaivanneet punaiset kirpun puremat, jotka olen todennut lukemani perusteella lintukirpun aiheuttamiksi. Myös viime syksynä sain oireita, ja puremia tuli lisää joka yö. 🙁 Nyt taas samanlaisia puremia on alkanut ilmaantua sääriin ja nilkkoihin. Viime syksynä ostin vaivaan Dexem foamia, ja sitä iltaisin pistin paukamiin. Kutina ja jäljetkin vähitelleet hävisivät, pari viikkoa otti.. Muuta suurempaa vaivaa en nähnyt. Se Dexem vaahto maksoi lähemmäs pari kymppiä ja tuntui kalliilta, mutta nyt keväällä pääsi taas käyttöön! Ja näinpäs ensi kertaa myös puremien aiheuttajan! Juuri sellainen tummanruskea pikkumöttiäinen käveli ensin tyynylläni. Luulin sitä ensin pikkukärpäseksi niin yritin litistää sormin, mutta yllätykseksi se pomppasikin eteenpäin! Pelästyin kovasti kun heti tajusin ettei tällä ollut siipiä ja että kyseessä on kirppu.. Sitten yritin sen tainnuttaa ensin suihkuttamalla jotain voimakasta ja sitten litistin kahden kirjan väliin.. 😀 kammotti ja kuvotti, koska asun kaupungissa eikä minulla ole eläimiä, en ole tottunut ötököihin enkä ole piitannut niistä koskaan! Asun kivitalon kolmannessa kerroksessa ja pidän auki ikkunaa paljon koska huoneistoon tulee helposti kuuma.. No nyt en enää uskalla tuulettaa uusien kirppujen pelossa! Vaikka luultavasti on jo tämä yksi puremien aiheuttaja ehtinyt munia sänkyni täyteen jälkeiläisiä itselleen? Ja miten on, mahtaisiko toimia yhden aikaisemman kirjoittajan kommentti siitä, että jättäisi huoneiston joksikin aikaa että ehtisivät kirput kuolla nälkään…? Vaikka munathan elävät tosi kauan, että parempi oisi vaan petivaatteet putsata tai vaihtaa.. Kirppu tosiaan on helppo havaita paljain silmin, mutta entä kirppujen toukat, jotka nekin viihtyvät iholla, kodeissa ja sängyissä..?

***

Huh huh, onpa helpottavaa lukea muiden kokemuksia ja keinoja torjua kutinaa. Olen nyt pessyt pyykkiä hysteerisenä, tuulettanut ja imuroinut vuodevaatteita ja käynyt apteekista ostamassa zyrtecin rinnakkaislääkettä – kutina helpottaa hieman, mutta eniten mua surettaa mun vartalo, joka näyttää siltä kuin oisin vesirokossa tai jotain vastaavaa… Hyvästi rannat ja bikinit?! Kuinka kauan oireet jatkuivat teillä ja kuinka nopeasti läikät lähtivät? Olen ollut tosi hyvin raapimatta, en mielelläni haluaisi järkyttävää määrää arpia. Lääkäri tosiaan totesi nämä hyttysen pistoiksi luulemani jäljet lintukirpun puremiksi ja määräsi tuon lääkkeen ja kortisonivoiteen käytön. Aion myös kokeilla oliiviöljyllä sivelyä, jos se auttaisi! Sain kirput mökiltä, toivottavasti en tuonut niitä kotiin, muuten ei enää mikään naurata…

Pureksittu mummeli taas

Kevään 2009 kirppupainajainen jätti ikuiset jäljet. Olen puolitoista vuotta nauttinut patittomasta elämästä, mutta vielä on vanhoja lääkkeitä jäljellä – onneksi. Eilen illalla olohuoneen sohvalla istuessani alkoi vimmattu kutina ja polte toisen säären sisäpinnalla. Lyhyessä ajassa jalkaan nousi 10 reilun kokoista paukamaa, jotka olivat ikäänkuin jonossa.
Tempaisin heti pyjamanhousut pois ja käänsin ne nurinpäin. Mitään ei näkynyt. Vuonna 2009 ihotautilääkäri totesi, että olen herkistynyt itikoiden puremille ja että syksy ja kevät ovat pahinta aikaa. Tuolloin linnut jättävät pesänsä ja lintukirput etsivät nälissään ruokaa. Asun kaksikerroksisen taloyhtiön ylimmässä kerroksessa, eikä taloyhtiö pyynnöistä huolimatta ole hävittänyt ikkunaa/parvekettani lähellä olevia linnunpesiä.
Kutina on voimakkaasta kortisonivoiteesta ja sisäisesti otetusta Zyxalista huolimatta sietämätön. Nyt vain odottelen, että paukamia tulee lisää. Viimeksi niitä oli puolensataa….

jestas että kutittaa

katselin toissa iltana tyttäreni jalassa olevaa pientä paukamaa, johon sanoi sattuvan. se ei kuitenkaan häirinnyt sen enempää..
eilen illalla olimme perheen voimin haravoimassa pihaa ja toinen tyttäreni kadotti lehtikasaan ledlampun jota sitten tongin sieltä käsin ilman hanskoja. Aamulla katselin käsiäni joihin oli ilmestynyt punainen pieni nestenäppy ja totesin tyttärelleni että kato äidillä on samanlainen… jep, mutta kun pääsin tähän iltaan niin johan niitä alkoi nousta, ensin laimeana sitten niin pirusti kutisten!!! kokeilin kaikkia rasvoja, salvoja, linimenttejä, kortisonia, mutta pah, ei auta ei. kun ei pysty edes nukkumaan!
voi olla ehkä vähän viisaampa seur kerran kun lehtiä nakkelee kasaan ja laittaa aina joka kerraksi hanskat käteen, niin kuin yleensä teenkin. muistaahan ainakin että itse olen herkempi puremille kuin tyttöni.

auringonkoti

Jo vuosia olen ihmetellyt, mikä tekee ihooni kaksi reikää vieretysten. Havaitsen asian, kun jostain kynsin, ja sitten veri vuotaa kahdesta reiästä. Tosi huonosti parantuvat, kun mulla on taipumusta tsekata ja kynsästä kuivunu kuori pois josko olis parantunut? Siis kuukauienkin jälkeen vain vuotaa.

En voi ymmärtää,mistä nyt olen saanut. Taas on kuin kaksi nitojan reikää oikeassa käsivarressa vieritysten. En ole koskaan nähnyt tätä elävää. En tiennyt sitä sen kokoseksi, että voi nähdä. Koira mulla on, mutta se asuu lattialla ja omassa paikassaan. Tietenkin rapsutan sitä, mutta eihän se kynsien alle jää !!

Mietin, miten on pyykin kuivaus ulkona, onko siitä luovuttava? Ei kai?

Joo, ei mun mies saa sellasia oireita, ja kelle oon kertonu, ei kukaan oo kuullukaa moisesta Luulin jo olevani tosi erilainen plus 50 vee.

Kertokaa, mikä nopeuttaa niitten puremien(jo kynsittyjen) umpeenkasvua ?? Please.

Kevät tuli taas..

Pari vuotta sitten syksyllä tein ensimmäistä kertaa tuttavuutta lintukirppuihin. Ei auttanut allergialääkkeet eikä salvat, no lääkäriinhän siitä piti mennä. Turhauttava kutina joka ei millään helpottanut. Ikinä en ollut edes kuullut kyseisestä asiasta. Ja kaiken huippu oli kun itse en ollut puutarhatöissä / ulkona. Perheenjäsen joka kävi marjassa ja sienessa, oli kaiketi tuonut ne riesakirput sisälle. Koko pienen elämäni pihalla viihtyneenä meni siitäkin touhusta maku kun ihoa sai raapia verille asti.

Tänä vuonna ne kirput taas yllätti..mutta vain työpaikalla. Voi tuska ja hiki sitä raapimista ja kutinaa. Kotona ei mitään ongelmaa, pitäisi vain niitä töitäkin pystyä tekemään.

Ensiapuna toimii suihku jonka jälkeen Elocon liuosta iholle. Pikku hiljaa helpottaa.

Ei minunkaan tuttavapiiristäni kovinkaan moni tiennyt kirpuista, saati ollut nähnyt jälkiä. Ihme herkistymisiä sitä on nykyään.

niin

ihmettelen kun moni ihminen näkee hirveästi vaivaa kotinsa puhdistamiseen lintukirpun vuoksi? jos olen oikein ymmärtänyt, niin ne tulevat useimmiten ulkoa sinun itsesi tai vaikkapa lemmikkien matkassa, eikä ilmeisesti pysty ilman isäntää sisällä kauaa elämään saatikka lisääntymään. Tästä en ole varma kelpaavatko siihen lemmikit, mutta jos talossa asuu vaan ihmisiä niin turhaan kai sitä joka paikkaa desinfioi, saunottaa ja/tai pakastaa.
Ne siis eivät elä kauaa sisällä, vaan todennäköisempää säännöllisten puremien esiintymiselle on se, että niitä tulee sieltä ulkoa sisälle tavalla tai toisella. Talvi sitten on sitä hiljaisempaa aikaa.. 🙂

niin

jatkan vielä että aivan 100 varma tästä en ole. Mutta ymmärtääkseni jossain joku lääkärikin oli näin todennut. Ne eivät pysty elämään/lisääntymään sisällä ihmisissä, vaatteissa tai huonekaluissa. Ne lisääntyvät, elävät ja kiusaavat ulkona, tulevat sieltä jonkin matkassa sisälle, kiusaavat ehkä hetken ja kuolevat pois. Jos näin ei ole, kyseessä kenties joku muu vaiva kuin lintukirppu.

tiina123445

itselläni tuli koko keho täyteen pieniä puremia kaverilla yövieraisilla ollessani. Koko kroppaa syyhysi niin pirusti ja näppylät turposivat 2 euron kolikon kokoisiksi ikäviksi paukamiksi. Menin lääkäriin ja lintukirputhan se, sain ataraxia ja sillä lähti kamala kutina pois! Olin hyvin onnellinen, vaikka tottahan tuo lääke väsyttääkin. Lisäksi laitoin lääkärin määräämää kortisonivoidetta näppyjen päälle. Pari päivää on nyt mennyt, vieläkin vähän kutittaa, mutta puremajäljet ovat pienentyneet huomattavasti. Tsemppiä kaikille samasta vaivasta kärsiville!

äiti

Lintukirpuista pääsee, kun huolehtii ettei linnunpönttöjä ole talon läheisyydessä. ei pidä myöskään oleksia isojen puiden alla, joissa on tod.näköisesti linnunpesiä. Allergia lääkkeitä ja kortisonivoidetta, jos kovasti vaivaavat, molempia saa alkuun apteekista reseptittäkin.

moi

meille tulee noita makuuhuoneen välikatossa olleesta linnunpesästä. piru tätä lämmintä syksyä.

purtu?

Oletko nähnyt niitä ? itse epäilen aivan samaa

apua KUOLEMA LINTUKIRPUISTA

VOI,KUINKA IHANAA,ja samalla kamalaa kuulla kohtalo ”tovereista..”kyseisen lintukirppujen/punkkien uhreista..voisiko joku kokenut,lemmikin omistaja..tai muuten vain näistä kärsinyt kertoa.mitä tehdä,kun olen täynnä alavatsasta kaulaan..näitä inhottavia puremia..osa on vaaleaa ns.pienen luomen kokoista,näppyä.mutta siisti tikkaus menee mullakin vatsan seudulla.joka on punaista ja isoa.eli purema jälki.mutta joka yö lisääntyy.nyt aion ensi viikolla,tehdä super siivouksen ja kortisonin ja ataraxin olen lekurilta saanut.kysymys siis vain on että tiedättekö,onko tn.parempaa lääkettä?koira saanut nyt expot..lääkkeen joka pitäisi estää sisälle tuonnin.ongelmana SUURIN ETTÄ NYT ON KESÄKUUN 8 P.JA HÄÄNI ON 21.7.ELI REILU KK.JÄLJELLÄ.MITEN SAAN IHONI KUNTOON 🙁 ??OLEN VAIN ITKENYT,KOSKA PELOTTAA ETTÄ NÄPYT EIVÄT LÄHDE SIIHEN MENNESSÄ.JA 100HENGEN HÄÄT JA KERRAN ELÄMÄSSÄ.VOI KAMALAA..en olut kuullutkaan moisista ötököistä.mutta pelastimme koiran 6 kk sitten,ja eka kesä meidän kanssa joten varmasti koirasta tullut?olen tuhon oma jollen saa hääpäiväksi itseäni pois näistä näpyistä.AUTTAKAA KAIKKI MAHDOLLISET NIKSIT,KERTOKAA.OLEN EPÄTOIVOINEN..nimin.tuleva rupinen morsian?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.