Puutarha

Luonnonkukkia voi kasvattaa myös puutarhassa – näin saat helppohoitoisen ja edullisen kukkaloiston pihaan

Luonnonkukat viihtyvät puutarhassa, kun niiden olot tehdään kotoisiksi. Näillä vinkeillä onnistut kasvattamaan luonnonmukaisen kukkaloiston pihaasi.

Luonnonkukat ovat kestäviä ja helppohoitoisia puutarhassakin. Ne ovat tottuneet selviämään ankaristakin talvista ja pitämään puolensa lisääntymällä ilman puutarhurin apua.

Lue myös: Tee upea kimppu luonnonkukista! 5 vinkkiä, joiden avulla kukkaloisto kestää

Jos mökkipihan ympäristössä tai kaupunkitontin laitamilla kasvaa päivänkakkaroita, harakankelloja tai puna-ailakkeja, ne leviävät sieltä puutarhaankin, jos lisääntymiselle annetaan mahdollisuus.

illakko
Illakot ovat oikeastaan puutarhan karkulaisia.

Luonnonkukat tarvitsevat myös oikean kasvupaikan

Tärkeintä, että kasveille löytyy vastaavat olot puutarhasta. Ketokasveille kasvupaikan tulee olla kuiva ja aurinkoinen, lehtokasveille rehevä ja puolivarjoisa ja metsäkasveille melko varjoisa kasvupaikka.

Lue myös: Testaa, kuinka hyvin tunnet luonnonkukat

Luonnonkasvien siemenistä lisääntymistä voi pihalla edistää. Anna kuihtuneiden kukkien muodostaa siemenet ennen kuin ajat nurmikon tai niität heinikon.

Jätä kukkavarret kuivahtamaan paikoilleen, kunnes siemenet ovat varisseet maahan. Haravoi ravinteikas jäte kompostiin etenkin lajeilla, jotka viihtyvät ravinneköyhässä maassa.

päivänkakkara
Päivänkakkaroiden kukinta alkaa juhannuksen tienoilla.

Nämä seitsemän luonnonkukkaa kukkivat alkukesästä

Päivänkakkara (Leucanthemum vulgare) muodostaa suotuisilla kasvupaikoilla runsaskukkaisia kasvustoja. Aurinkoiset kedot, pellot ja tienpientareet kukkivat läpi kesän. Isopäivänkakkara on luonnonvaraista lajia suurikukkaisempi ja korkeampi puutarhakasvi.

harakankello
Hentovartien harakankello kukkii aurinkoisille kasvupaikoilla.

Harakankello (Campanula patula) viihtyy aurinkoisilla tienpientareilla. Kaksivuotinen: ensimmäisenä kasvukautena muodostuu lehtiruusuke ja toisena vuonna taimi kukkii. Harakankello kukkii aikaisemmin kuin pyöreäkelloinen kissankello.

Niittyleinikki (Ranunculus acris) kukkii juhannuksen tienoilta syksyyn. Kukkavarsien korkeus ja kukkien koko vaihtelevat kasvupaikan rehevyyden mukaan. Niittyleinikit viihtyvät kuivista tienpientareista kosteampiin metsänreunoihin ja ojanpientareisiin.

apila
Puna-apilaa ja metsäapilaa on vaikea erottaa toisistaan.

Metsäapilan (Trifolum medium) kukat ovat purppuranpunaiset ja kukkavarret rotevahkot. Laji viihtyy etenkin metsänreunoissa ja hakkuuaukeilla. Vihreät lehdykät ovat pidemmät ja kapeammat kuin yleisemmällä puna-apilalla.

Puna-ailakki (Silene dioica) on levinnyt pihoille ja joutomaille. Alun perin se kasvoi merenrannoilla, josta se levisi sisämaahan viime vuosituhannella. Puna-ailakki viihtyy kosteahkossa maassa ja puutarhassa, jotta kastellaan.

kurjenpolvi
Metsäkurjenpolvi viihtyy varjossa.

Metsäkurjenpolvi (Geranum sylvaticum) on kotonaan lehtometsissä, kosteilla niityillä ja puutarhamaassa. Kukat voivat olla monen sävyiset, usein sinipunaiset. Kesäkuulta alkaen kukkiva laji on koristekasveina tunnettujen sukulaistensa veroinen.

Vuohenputki (Aegopodium podagraria) ihastuttaa kukkiessaan kesä-elokuussa. Muuten laji tunnetaan puutarhojen sitkeänä rikkaruohona. Kasvustoa saa kuriin kitkemällä ahkerasti ja istuttamalla viljelykasvit tarpeeksi tiheään. ’Variegatum’ -lajike on kirjava.

Kuinka luonnonkasveja lisätään?

hiirenvirna
Hiirenvirnan käynneliäät versot kipuavat korkeuksiin.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Luonnonkukkia voi kasvattaa myös puutarhassa – näin saat helppohoitoisen ja edullisen kukkaloiston pihaan

Sinun täytyy kommentoidaksesi.