Puutarha

Maksaruoho kestää hyvin kuivuutta – ota talteen kasvin istutus- ja hoito-ohjeet ja nauti jopa myöhään syksyllä ilmestyvistä kukista

Hyvästä kuivuuden sietokyvystään tunnetut maksaruohot kukkivat kesäkuusta myöhäissyksyyn.

Veden puutteen kanssa tuskailevien kotipuutarhurien kannattaa muistaa jopa ennätyskuivista kesistä selviytyvät kasvit. Maksaruoho (Sedum-kasvisuku) on tällainen kuivien ja auringon paahteisten alueiden laji, sillä sen mehevät lehdet varastoivat vettä.

Maksaruohot luetaan perennoihin, jotka ovat monivuotisia ruohovartisia kukkia. Ne ovat kestäviä ja selviävät hyvin vähäisellä hoidolla, melkeinpä oman onnensa nojassa. Maksaruohoja voi halutessaan lannoittaa ja kalkita keväisin.

Kaikki maksaruohot ovat hyviä perhos- ja kimalaiskasveja. Niistä löytyy monenkokoisia, -värisiä ja -muotoisia kukkijoita, matalat maksaruohot sopivat esimerkiksi kivikkoiseen maahan maanpeittäjiksi ja korkeat maksaruohot tuovat näyttävyyttä perennapenkkiin.

Maksaruohot kukkivat lajikkeesta riippuen kesäkuusta myöhäissyksyyn, jopa pakkasiin asti. Jotkin lajikkeet voi istuttaa kesäksi myös ruukkuihin.

Lue myös: Viherkatto on kaunis pölyttäjien kaveri, mutta silti niitä on Suomessa vähän – ota nämä asiat huomioon, kun harkitset viherkattoa

maksaruoho
© Suvi Laine

Maksaruoho kasvaa luonnossa ja puutarhassa

Monet puutarhojen sitkeimmistä maksaruohoista kasvavat myös luonnossamme, joten sopeutuminen karuihin oloihin on varmaa. Maanmyötäiset, vain muutaman sentin korkuiset lajit menestyvät kallioiden päällä jopa 1–2 sentin multakerroksessa. Puutarhassa niille suositellaan 10–20 sentin syvyistä multakerrosta.

Alkuperäisistä luonnonlajeistamme kelta- ja särmämaksaruoho ovat keltaisia, alkukesällä kukkivia perennoja. Valkomaksaruoho avaa pikkuruiset valkoiset kukkansa heinäkuussa.

Vakiintuneisiin uustulokkaisiin kuuluu myös puna- ja valkokukkaisia lajeja, kuten keski- ja loppukesällä kukoistavat turkestanin- ja kaukasianmaksaruoho. Osalla lajikkeista on lisäksi viininpunaiset lehdet.

Vielä myöhään syksyllä kivikkokasviryhmissä kukkivat komea- ja syysmaksaruohot. Näillä pystykasvuisilla, 20–40 senttiä korkeilla lajikkeilla on suuret leveät kukinnot. Ne punertuvat jo heinä–elokuun vaihteessa ja muuttuvat sitä syvemmän purppuranpunaisiksi mitä pidemmälle syksy ennättää. Isohkoille maksaruohoille varataan multaa 20–30 sentin verran.

maksaruoho
© Suvi Laine

Juttua muokattu 19.8.2021: Juttua täydennetty.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Maksaruoho kestää hyvin kuivuutta – ota talteen kasvin istutus- ja hoito-ohjeet ja nauti jopa myöhään syksyllä ilmestyvistä kukista

Maksaruohot kunniaan kauneutensa ja helppohoitoisuuden vuoksi

Maksaruohot ovat todellakin pihan kaunistus. Olemme juuri myyneet omakotitalon jonka piha loisti katsojien silmiin kauniilla loistollaan. Ostajan miespuolisen kommentti oli että kun näin pihan päätin että tämä on meidän. Joten suosittelen lämpimästi käyttämään pihoissa erilaisia maksaruohoja.
Itselleni iski nyt ongelma kun muutimme kerrostaloon. Mitä laittaa eteläparvekkeelle joka on kesällä todella paahteinen. Haluaisin kuitenkin jonkin ikivihreän puun. Toivoisin vinkkejä kaikilta !!!!!!!!!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.