Puutarha

Mikä on suosikkisi perinnekasveissa?

Ennen kukkivat huonekasvit olivat arvossaan ja ne siirtyivät sukupolvelta toiselle. Huonekasvit olivat hoitajansa ylpeys, merkkipäivinä valokuvat otettiin leikkokukkien ja parhaassa kukoistuksessaan olevien pelakuiden tai verenpisaroiden äärellä.

Muistatko oheisen piispankukan? Sen kukat voivat olla taivaansiniset, valkoiset tai tummansiniset. Versot ovat rennot tai pystykasvuiset. Piispankukka sai nimensä kasvitieteilijä Carl von Linnén ystävän, Turun piispa Browalliuksen mukaan.

Vanhan ajan huonekasvit tuovat mieleen muistoja ja ne luovat kodikkaan tunnelman ympärilleen.

Mitä perinnekasvit sinulle merkitsevät? Mikä on oma suosikkisi perinnekasveissa?

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mikä on suosikkisi perinnekasveissa?

Ann-Sini

Saint Paulia/ Paavalinkukka on yksi hyvä esimerkki. Suhteellisen helppo kasvattaa ja kukat kestävät pitkään. Kukkien värit ovat todella kauniita. Kesällä myös Pelargoniat ovat ihania.

karhunsammal

Verenpisarat ovat ihania.Olen onnistunut kasvattamaan yhden puumaiseksi,se on jo useita vuosia vanha reilusti yli metrin korkea ja paksu puumainen runko.Se on yksi rakkaimmista kasveistani.Aina se herättää huomiota,mahtavuudellaan ja kesäisin suunnattomalla kukka määrällä.

Californian Mummu

Hauska seurata teidä puutarha touhua siellä lumen alla.
Toivottavasti kevät on kohta tulossa.

apilsa

Perinnekasveista on tällä hetkellä minulla yönkuningatar (ei vielä kukkinut), vanha poika (kaktus, vielä pieni, mutta kasvaa mukavasti) ja papinkaura (isän perintöä).
Jos voisin asua omakotitalossa, olisi varmaan niin sisällä kuin pihallakin lähes kaikki ja niitä olisi paljon perinnekasveja. Mutta sairastuin vakavasti 2007 ja jouduin muuttamaan kerrotaloon ja eihän tänne tahdo sopia mitään, ahdasta on ja ”ilmakaan” ei ole kukille suotuisa.
Haaveena on vielä se pieni punainen tupa, jonne pääsen rauhoittumaan kukkasten kera.

lukija50

Muistan kyllä piispankukan, tuota kyseistä kasvia anopin kanssa olemme metsästäneet jo jonkin aikaa mutta ei tahdo löytyä. Kertokaa jos tiedätte mistä sitä saisi.

multasormi

joko pian pitäis ottaa pasuunakukka valoon ja huoneen lämpöön

multasormi

kuinka pian kiinanruusu kukkii leikkauksen jälkeen.tein rajun leikkauksen vanhalle kiinanruusulle.

kerkai

Kyllä se olisi varmaan Pelakuu. Harmi vain kun ei ole kellaria,että saisi juurakot säilymään talven yli. Vaikkakin haju ei minua miellytä, siksi se kukkia ulkona.

kukkia rakastava

kaunein kukka on m ,ustanmerenruusu, mutä saisi kunnollisia juuri käpyjä

Kukkanen

Mustanmerenruusu,verenpisara,pelakuu ovat minun suosikkejani.Ovat olleet minulla jo vuosikausia.Tällä viikolla laitoin mustanmeren juurikävyt multaan. Kellarista toin myös riippaneilikan alut valoon.Pidän niiden punaisesta väristä.

kruunuvuokko

Pidän kovasti kevät, eli pääsiäiskaktuksista. Ne kukkivat yltäkylläisesti ja niitä on saatavissa useissa upeissa väreissä, joita voi yhdistellä keskenään ja saada näin näyttävää katseltavaa ja ihailtavaa.

Lukija

Verenpisara olisi ihana,mutta se on kyllä vaativa kasvi,ei tahdo onnistua rivitaloasunnossa,jossa ei ole valoa tarpeeksi.Mutta melkein joka vuosi olen hankkinut sellaisen ja epäonnistunut useimmiten.Muuten perinnekasvina ehdottomasti parhaimman näköinen…

Lumihiutale

Perinnekasveista Gloxinia on ehdoton suosikkini. Niitä oli aina lapsuuskotini ikkunalaudoilla. Perinnekasveihin liittyy aina joitain muistoja. Tällä hetkellä vanhin kasvini on pääsiäiskaktus (valkoiset kukat) n. 27 v.

valkoakaasia

minulla on monta paavalinkukkaa olen kuullut että niitä voi kastella kahvivedellä onkohan muilla tällaista tietoa.

valkoakaasia

Minulla on monta paavalinkukkaa ja olen kuullut, että niitä voi kastella kahvivedellä, onkohan muilla tälläistä tietoa. Tai kokemusta asiasta.

nimetön

Olen kastellut paavalinkukkiani laimennetulla kahvilla ja hyvin ovat talvenkin kukkineet. Muuta lannotetta en ole talvella antanut, mutta kesän tullen kastelen punaisella lannosvedellä.

Ihana sininen

Piispankukka kukki lapsuudenkotini aamuaurinkoisella keittiönikkunalla upeasti, kasvoi pienen pensaan kokoiseksi ja erityisesti piti leikkaamisesta. En muista, missä vaiheessa se hävisi.
Viime vuonna löysin ihastuksekseni piispankukan mielestäni Helsingin parhaasta kukkakaupasta Kulosaaren kukasta, jossa kerrottiin, että niitä on joka vuosi saatavilla jonkin verran. Täytyypä kysyä, milloin tänä vuonna on tulossa ja hankkia uusi!

Lukija

Olen kastellut paavalinkukkaa kuumalla kahvilla alusvadille ja kukinta on ollut taattu.

Kirveli

Vuosia sitten, kun asuin maalla, sain naapurista lehtikaktuksen oksan. Tuosta nimestä en ole ihan varma, mutta sillä sitä kutsuttin. Kukka kukki upeasti, mutta kun toin sen mukanani kaupungin kerrostaloasuntoon, se lopetti kukkimisen ja kuoli ei tainnut tykätä kuivasta huoneilmasta. Piispankukka sekä mustasilmäsusanna ovat olleet kukkaikkunallani, mutta hävinneet ovat nekin. Nyt kasvattelen paavavalinkukkia ja viherkasveja. Tuota en ole kuullutkaan, että kahvi kukittaa paavaleita, pitääpä kokeilla. Kuumaa vettä olen kyllä alustalle laittanut ja sekin on kukittanut.

suomi

Missä Kaliforniassa sinä asut. ? Onhan teilläkin lunta, Lake Taho,ssa kävin siellä. Ihana paikka.

soilikki

Ihania juttuja. Kukkien kautta tulee mielikuva ihmisestäkin, ja kaikki kukista pitävät ihmiset ovat sydämmellisiä ja herkkiä. Pelargoonia ja kaikki niiden värit, suosikki lohenpunainen. Verenpisara, tottakai, vaan en myöskään osaa hoitaa hyvään lopputulokseen tätä kukkaa.
Soilikki ja kaktukset tuovat vanhaa aikaa minun muistoihin. Voi että tykkään kukista!

TuulaTH

En ole kuulutkaa kahvivedellä kastelusta, mutta hiivaa multaan, sen pitäisi kukittaa paavalinkukkia. Minulla oli myös monta paavalinkukkaa jotka kukkiva aina uudestaan runsaasti. Nyt en saa niitä kukkimaan kun sen ajan kun nuppuja piisaa, uusia ei tule. Olosuhteet eivät ole muuttuneet. Samat huoneet ja ikkunat. Täytyy seuraavaksi kokeilla sitä kahvivettä. Ei se hiivakaan enää auttanut.

Varjolan mummo

En ole kahvilla kastellut Paavalinkukkia mutta jos on rautapitoista vettä saatavilla siitä ne pitävät,kait se kahvikin viittaa siihe että hapan kasvatusalusta on niiden suosikki.Pitänee kokeilla

valkoakaasia

en ole vielä koskaan kuullut etä paavalinkukkia voikastella tai laittaa multaan hiivaa mutta sekin oli mukava kuulla

tarhuri

vien lehtikaktusamppelin kesän tultua ulos puun oksaan roikkumaan ja annan vettä harvakseltaan jos ei sade kastele viime syyskesällä se oli täynnä nuppuja otin sisälle ja kukinta oli tosi runsas

Sinun täytyy kommentoidaksesi.