Puutarha

Kevätlannoitus herättää puutarhan eloon – puutarhuri kertoo, milloin se kannattaa tehdä

Kevätlannoitus tekee puutarhalle hyvää! Mutta milloin se kannattaa tehdä ja millaisella lannoitteella? Lue puutarhurin neuvot!

Kevään tullessa puutarhamaa kaipaa lannoitusta, jotta se saa voimaa uuteen kasvuun. Idea on lannoittaa maa mahdollisimman varhain odottamaan puutarhan heräämistä, mutta ei niin aikaisin, että sulamisvedet vievät mennessään lannoiterakeet tai jo liuennet helppoliukoiset ravinteet, kuten typen.

Lue myös: Puutarhuri kertoo, mitkä kevättyöt kannattaa tehdä – ja jättää tekemättä

Tee kevätlannoitus puutarhan siivouksen ja nurmikon haravoinnin jälkeen, jotta lannoiterakeet eivät kulkeudu haravointijätteen mukana pois.

Toisaalta voit jättää puutarhan siivoamattakin ja levittää lannoitteen jo lumen sulettua. Silloin hyödynnät lumen alta paljastuvat kasvien jäänteet humuslisänä puutarhalle. Maan pieneliöstö tykkää, kun sille riittää hajotettavaa.

Millainen lannoite kevätlannoitteeksi?

Tutki lannoitepakkauksen tuoteseloste ja käyttöohje ennen valmisteen hankkimista. Valitse kevätpuutarhan yleislannoitteeksi runsastyppinen moniravinteinen lannoite. Sitä voit levittää nurmikolle, pensaille ja kukkapenkkeihin ja muokata viljelylaatikkoon tai kasvimaalle.

Monille kasveille, kuten nurmikolle, kasvimaalle, tomaatille, perennoille ja ruusuille, on myös omat erikoislannoitteensa, joita kannattaa käyttää etenkin, jos puutarha on niin suuri, että siihen kuluu useampi lannoitepakkaus.

Erikoislannoitteissa ravinnemäärä ja -suhteet on suunniteltu juuri tietyn kasvin parhaaksi.

Lue myös: Älä leikkaa puita ja pensaita väärin: puutarhuri paljastaa pahimmat virheet

Kompostikin toimii keväällä lannoitteena

Komposti toimii hyvin lisäravinteiden lähteenä. Kompostin ravinnepitoisuus riippuu siitä, mitä kompostiin on laitettu.

Talousjätekompostorista syntyy ravinteikasta kompostia, joka joko jälkikypsytetään avokompostissa tai levitetään keväällä ravinteikkaaksi katteeksi pensaslustoille tai perennapenkkiin. Täysin palanutta kompostia (jälkikypsytetty 6-12 kk) voit sekoittaa multaan taimia istuttaessasi.

Puutarhajätekompostista syntyy tavallisesti vähäravinteisempaa hiilipitoista ainesta, jota voi levittää puutarhaan humuspitoiseksi katteeksi. Kun pieneliötoiminta vilkastuu, maan rakenne paranee.

Keväällä paljastuvat talventörröttäjät ja lehdistön jäänteet voi murskata paikoilleen kierrättämättä kompostorin kautta.

Lue myös Anna.fi:stä: Tee kompostista kurpitsapenkki

Kevätlannoitus kunnossa? Muista myös kalkki!

Kalkitus nostaa maan pH:ta, parantaa maan rakennetta, helpottaa kasveille tarpeellisten ravinteiden saantia ja vähentää haitallisten aineiden liukoisuutta. Myös pieneliötoiminta hyötyy kalkituksesta, ja sitä kautta maan rakenne edelleen paranee.

Kun perustat uuden puutarhan, sen kasvualustat tulee peruslannoittaa ja -kalkita ennen kasvien istuttamista. Varmin tieto lannoitus- ja kalkitustarpeesta saadaan teettämällä viljavuustutkimus.

Uudistontille kasvualustat hankitaankin useimmiten valmiiksi parannettuina. Vanhat maat käytetään maan muotoiluihin.

Kalkitse puutarhaa myöhempinä vuosina muutamien vuosien välein, sillä maa happamoituu pikkuhiljaa. Suurin kalkitustarve on kasvimaalla, jossa kasvatetaan pH-neutraalissa maassa viihtyviä kasviksia. Perunaa ei kalkita kuin harvakseltaan, jottei synny rupisia perunoita.

Älä kuitenkaan kalkitse happaman maan kasveja, kuten alppiruusuja, pensasmustikoita ja hortensioita. Myös havuille kalkitus on harvoin tarpeen.

Juttua muokattu 28.2.2020: Juttua täydennetty

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kevätlannoitus herättää puutarhan eloon – puutarhuri kertoo, milloin se kannattaa tehdä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.