Puutarha

Näin saat satoisan kasvimaan

Kasvien satoon vaikuttaa olennaisesti kasvukauden pituus. Termisen kasvukauden on katsottu alkaneen, kun vuorokauden keskilämpötila kohoaa yli 5 lämpöasteen ja päättyneen kun lämpötila laskee sen alle.

Osa kasveista vaatii paljon korkeampia lämpötiloja. Joidenkin lajien siemenet eivät edes idä, jos maa ei ole lämmin.

Lämpöä runsaasti vaativia lajeja ovat tomaatti, kurkku, kurpitsa, munahedelmä, chili ja okra.

Kasvukauden alussa ja lopulla hallat vaikuttavat kasvuun lähtöön ja kehitykseen. Hallanvaaraa voidaan vähentää viljelemällä ylhäällä rinteessä, vesistön läheisyydessä ja viettävällä maalla.

Vihannekset vaativat valoa ja vettä

Vihannekset, juurekset ja kasvikset vaativat melko paljon valoa, joten kasvimaata ei kannata sijoittaa aivan puiden läheisyyteen. Myös päivän pituus vaikuttaa joidenkin lajien satoon.

Sade on parasta vettä kasveille, mutta ainakin keväällä istutus- ja kylvöaikaan tulee taimia myös kastella. Pienenkin palstan kasteluun tarvitaan sadettimet.

Tuuli lisää kuivatusta ja on siksi haitallinen. Toisaalta ilman kiertäminen saattaa vähentää homeiden esiintymistä ja vähentää myös tuholaisten määrää.

Viljelykierto takaa, että maa pysyy kasvukunnossa ja ravinteet tulevat hyödynnettyä.

Komposti ruokkii maan pieneliökantaa. Happamuuden tulisi olla useimmille puutarhakasveille lähellä neutraalia.

Puhtaassa ympäristössä saadaan viljeltyä puhtaita kasviksia. Maan raskasmetallipitoisuus ei saa olla liian korkea, eikä paikka niin pölyinen, että se haittaa kasvien yhteyttämistä.

Kuvat: Suvi Laine

Kommentoi

Kommentoi juttua: Näin saat satoisan kasvimaan

Sinun täytyy kommentoidaksesi.