Puutarha

Orvokki on tummasilmäinen kestosuosikki – katso istutus- ja hoito-ohjeet!

Orvokki (Viola) on helppohoitoinen kukka, joka viihtyy sekä pihalla että parvekkeella. Orvokin voi istuttaa ulos jo toukokuussa, sillä se selviää jopa viiden asteen pakkasöistä.

Orvokki kukoistaa sekä aurinkoisella että varjoisalla kasvupaikalla. Useat orvokit kukkivat läpi kesän, kunhan niitä muistaa kastella ja lannoittaa säännöllisesti. Vältä kuitenkin jatkuvaa märkyyttä. Kasvi kestää myös kuivuutta. Kuihtuneet kukat kannattaa nyppiä pois.

Lue myös: Nämä kukat selviävät jo ulkona – 5 kaunista vaihtoehtoa parvekkeelle ja terassille

Orvokki
Jarmo Wright

Lue myös: Näin saat kesäkukat kestämään koko kesän – puutarhuri paljastaa parhaat vinkkinsä!

Orvokin istutus – orvokki kukkii kylvöä seuraavana kesänä

Kylvä orvokit siemenistä loppukesällä, ja suojaa ne talveksi. Orvokit kukkivat seuraavana kesänä. Orvokki kestää kylmää ja kukkii ahkerasti.

Orvokit viihtyvät parhaiten alueilla, jotka jäävät kesällä osittain siimekseen. Sopiva paikka löytyy vaikkapa omenapuun lempeästä varjosta.

Noin 20 senttiä korkeat orvokit leviävät melko hitaasti, mutta siementävät ahkerasti. Ne istutetaan osittain varjoisalle paikalle, sillä ne lakastuvat herkästi auringon paahteessa. Kasvualustan tulee olla tuore, multava ja vähintään 20 cm syvä.

Talvehtiminen varmistetaan sijoittamalla orvokit kohopenkkiin tai loivaan rinteeseen, mistä liika vesi valuu pois.

Orvokin hoito amppelissa

Amppelissa olevien orvokkien hoidossa noudatetaan samoja ohjeita kuin orvokin hoidossa. Amppeli kannattaa kastella altakasteluna asettamalla amppeli vatiin, jossa on vettä ja ravinneliuosta noin viidentoista minuutin ajaksi.

Orvokki
© Seppo Saarentola

Sarviorvokki on monivuotinen orvokki: Tutustu eri lajikkeisiin

Orvokkikasvien sukuun kuuluu 400–500 lajia, joista useimmat kasvavat pohjoisella pallonpuoliskolla.

Suomessa kasvaa luonnonvaraisena 17 lajia ja lukuisia niiden risteymiä. Lajeista viisi on uhanalaista: luhtaorvokki, mäkiorvokki, pahtahietaorvokki, pyökkiorvokki ja rantaorvokki.

Lue myös: Luonnonkukkia voi kasvattaa myös puutarhassa – näin saat helppohoitoisen ja edullisen kukkaloiston pihaan

Tarhaorvokki

Tarhaorvokki (Viola x wittrockiana) on kaksivuotinen kasvi. Se kukkii kylvämistä seuraavan kylmän kauden jälkeen.

Kasvi viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla.

Tarhaorvokista löytyy pieni- ja suurikukkaisia sekä pystykasvuisia ja riippuvia lajikkeita. Tarhaorvokin korkeus on noin 20–30 cm, riippuvien lajikkeiden versot kasvavat vielä pidemmiksi. Kukan halkaisija on 3–8 cm ja värivalikoima laaja.

Tarhaorvokki on suosittu kevään kukka, sillä se kestää jopa pienet yöpakkaset.

Sarviorvokki

Sarviorvokki (Viola cornuta) on monivuotinen kasvi. Se kukkii Etelä-Suomessa toukokuusta syyskuuhun.

Sarviorvokki viihtyy ravinteikkaassa multa- tai hiekkamaassa. Sarviorvokki pitää varjosta mutta viihtyy aurinkoisessa paikassa. Paahdetta se ei kestä mutta sietää kuivuutta tarhaorvokkia paremmin.

Kasvin korkeus on 15–30 cm ja kukkien halkaisija 2–4 cm.

Jos sarviorvokki venähtää pitkäksi, leikkaa kukat maljakkoon. Parin viikon kuluttua kasvi alkaa kukkia uudestaan.

Altain-, tuoksu-, perhos- ja purppuraorvokki

Altain-, tuoksu-, perhos- ja purppuraorvokkien kukat ovat pienempiä, mutta lajit ovat vähemmän vaativia kasvupaikan suhteen ja pitkäikäisempiä kuin sarviorvokit. Ne kukkivat keväällä tai alkukesällä.

Hyvin kestävä altainorvokki (Viola altaica) muistuttaa eniten sarviorvokkia kookkaine sinisine kukkineen.

Myös perinnekasveihin luettava tummansiniteriöinen, mutta pienikukkainen tuoksuorvokki (Viola odorata) on niin sitkeä, että sitä tavataan viljelykarkulaisena.

Perhosorvokki (Viola sororia) ja purppuraorvokki (Viola labradorica) talvehtivat kohtalaisesti sarviorvokin tavoin. Perhosorvokin lajikkeisiin luetaan muun muassa valkokukkainen ’Albiflora’.

Purppuraorvokki on saanut nimensä tumman violetinpunaisista lehdistään. Sen pikkuruiset kukat ovat lähes tuoksuttomat ja sinivioletit.

Lähde: Kauniisti kotimainen ja Plantagen

Kommentoi

Kommentoi juttua: Orvokki on tummasilmäinen kestosuosikki – katso istutus- ja hoito-ohjeet!

tupu61

Sain orvokin uudelleen kukkimaan, kun leikkasin tosi lyhyeksi.
kesti noin kaksi viikkoa ja sitten kukkia on riittänyt.

orvokin ystävä

mikä aika olis paras leikata kun en tahdo raaskia ovat sitten loppukesästä aika ränsistyneitä

Pirkko

Heti juhannuksen jälkeen leikkaan alas.

M-L

Olen myös orvokki-fani. Itse olen leikellyt aina kun kukintavarsi on kasvanut liian pitkäksi, sen yhden aina poikki ja muutama pitkä sieltä täältä. Kukinta pysyy koko kesän hyvänä, koko ajan on kukkia.
Pitää muistaa ettei kastele koskaan orvokkeja päältä, ettei vesi mene lehtien päälle, eikä myöskään parane kastella liikaa.

Vastaa käyttäjälle tupu61Peruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.