Puutarha

Puutarha kuin vehreä olohuone! Ammattilaiset loivat pihan, jota on ollut helppo kehittää tarpeiden muuttuessa – katso kuvat!

Pihasuunnittelija ja viherrakentaja kesyttivät toivottomalta vaikuttaneen pihan. Siitä asukkaiden on ollut helppo jatkaa ja jättää puutarhaan oma kädenjälkensä.

Vuoden päivät uudistalossa asuttuaan Seija ja Kirmo Wilén totesivat, etteivät omat voimat riitä savikkoisen pihan rakentamiseen.

Lue myös: Tainan puutarhassa on niin monta lajia, ettei hän jaksa enää laskea – katso kuvat rehevästä puutarhasta!

Intoa pihatöihin kyllä oli, mutta tontti oli liian haastava edes suunnitella saati rakentaa ilman konevoimaa. Sekin huolestutti, että vesi valui takapihan rinnettä kohti taloa.

puutarha

Kun puut ja pensaat ovat varttuneet, ne muodostavat puutarhalle vihreät seinät ja katon. Kun kasveja on sopivasti, näkymät eivät kasva umpeen. Puolivarjossa syntyy rehevin puutarha.

Avuksi pyydettiin ensin pihasuunnittelija ja toteutukseen hänen suosituksestaan viherrakentaja.

”Savea piti ajaa pois kuormakaupalla, että tilalle saatiin kunnon piha”, Seija kertoo.

Pengerryksiä ja askelmia

Nyt, vajaat kaksikymmentä vuotta myöhemmin, kirkkonummelaispiha on vehreä olohuone. Lasiterassilta ja olohuoneen lattiasta kattoon ulottuvista ikkunoista voi katsella pihaa kuin maisemataulua.

Kun pihaa alettiin työstää, pihasuunnittelija kävi paikan päällä ja kyseli asukkaiden toiveet. Seija halusi pihalle kestävät pinnat, paljon kiveyksiä ja laatoituksia.

Maanpeitekasvit, kuten tuoksukurjenpolvet, kuunliljat, pikkutalviot, japaninjaloangervot ja kevätkaihonkukat peittävät jyrkkää rinnettä nurmikon sijaan. Varvut ja maanpeittoperennat eivät kestä tallaamista, joten polku, astinkivet ja portaat kasvuston lomassa ovat tarpeen.

Pihan korkeuserot hyödynnettiin. Rinne pengerrettiin järeällä luonnonkivimuurilla, ja talon kupeeseen tasanteelle asennettiin nurmikkoa. Porrasaskelmat auttavat kulkemista.

”Kasvisuunnitteluun annoimme vapaat kädet, joskin luonnonmaiseman takapihalla halusimme säilyttää”, Seija sanoo.

Ryhdikkäät reunat takaavat, että kasvualustat eivät karkaa käytäville tai nurmikko penkkiin. Lievä kohopenkki parantaa kasvien talvehtimista. Järeät reunakivet ovat viherrakentajan jäljiltä pysyneet jämäkästi paikoillaan. Puolivarjon penkissä kasvaa kuunliljoja, joiden alle on luonnosta levinnyt ketunleipä.

Lue myös: Kaisa ja Esa rakentavat pihaansa kuin palapeliä: ”Jokainen kivi on kieritelty ja kasvi istutettu moneen kertaan”

Suojaisa kasvikeidas

Tontille on sittemmin rakennettu toinenkin talo, joten rakennukset reunustavat pihaa kahdelta sivulta. Niiden suojissa runsaat istutukset ovat luoneet suotuisan pienilmaston.

Pihatyöt valmistuivat parissa kuukaudessa. Piha näytti alusta pitäen valmiilta kiveysten, kasvien ja siirtonurmikon ansiosta.

”Aluksi pihasta vain nautti. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin haalia kasvilajeja lisää. Vahinkojakin sattui: istutin rinteeseen vuorijalavia pähkinäpensaina”, Seija nauraa.

Kevätatsaleat (Rhododendron x fraseri) tuovat väriä alkukesän orastavaan vihreyteen. Ensin pensaaseen puhkeavat heleänvihreät kiiltäväpintaiset lehdet, ja alkukesä on kukinnan loistetta. Saman suvun lajin, alppiruusun, tapaan kasvualustan tulee olla hapanta ja läpäisevää. Parhaiten atsaleat viihtyvät puolivarjossa.

Alkukesällä rinteessä kukkivat atsaleat ja alppiruusut. Pihalla kasvaa myös tammia, pihlajia, paatsamia ja ruusuorapihlaja. Joitain alkuperäiskasveja on korvattu toisilla: liian isoiksi kasvaneet vuorimännyt on korvattu hortensioilla ja kuunliljoilla. Kärhöjä on lisätty viime vuosina.

Luonnonkasvit ovat levinneet pihan yläosaan, joka rajoittuu ulkoilualueeseen. Kielot, kissankäpälät, päivänkakkarat, kurjenpolvet, valkolehdokit ja tervakukat ovat luonnon lahja puutarhalle.

kielo

Luonnonkasvit loiventavat rakennetun ympäristön ja metsän rajaa. Kesän korvalla rinteessä kukkivat kielot, joiden tiheä lehdistö peittää maanpintaa tehokkaasti. Metsäpuutarha on lastenlapsille mieleinen seikkailupaikka.

Pihan kruunaa lasiterassi, joka rakennettiin alkuperäisen avoterassin paikalle.

Lue myös: Karinin puutarhassa tärkeintä on rentous – katso kuvat idyllisestä maalaispuutarhasta!

Pihaa on helppo kehittää

Ammattilaiset loivat pihalle puitteet, joiden varaan Wilénit ovat voineet vuosien myötä rakentaa. Yhteistyössä ratkottiin monet käytännön pulmat.

Pihasuunnittelija näki maaston muodot ja maaperän haasteet rikkautena, ja osasi ratkoa hulevesiongelmat. Viherrakentaja rakensi pihan niin, että kiveykset kestävät ja kasvit viihtyvät.

Ruusuorapihlaja

Ruusuorapihlaja (Crataegus x media ’Paul’s Scarlet’) on nopeasti kasvava pikkupuu, jolla on luonnostaan pyöreähkö latvus. Ruusunpunaiset kukat avautuvat alkukesällä, mutta myös lehdistö on kaunis. Oksat ovat piikikkäät, joten puu kannattaa istuttaa loitommas poluista. Laji viihtyy aurinkoisella kasvupaikalla.

Ammattilaisten käyttö helpotti asukkaiden puutarhaharrastusta. Pihaa on ollut helppo kehittää tarpeiden muuttuessa.

Piha on helppohoitoinen, mutta tekemistäkin riittää, sillä ammattilaisten luoma lopputulos ei ole pysyvä tila.

”Kasvit vaativat paimennusta ja perennat harventamista – ihan kuten kaikissa puutarhoissa.”

Juttu on julkaistu alun perin Kotiliedessä 13/18.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Puutarha kuin vehreä olohuone! Ammattilaiset loivat pihan, jota on ollut helppo kehittää tarpeiden muuttuessa – katso kuvat!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.