Puutarha

Saviruukku antaa anteeksi liikakastelun, mutta saa herkästi värjäymiä pintaansa – näin huollat ruukun

Saviruukku on tuttu jokaiselle viherpeukalolle. Saviruukku on kestävä valinta, jonka pinta patinoituu ajan saatossa. Ruukkujen huoltamisessa säännöllinen pesu on tärkeintä.

Saviruukku on edullinen ja varma valinta kasveille sisällä ja ulkona. Vasta muutama vuosikymmen sitten lähes kaikki kodin kukat kasvoivat saviruukuissa ennen kuin muoviruukut tulivat. Saviruukkuja Suomessa valmisti muun muassa Tyrvään keramiikka, jonka pohjaleimalla varustettuja ruukkuja keräilläänkin.

Terrakottaruukut, eli punasaviruukut, ovat yhä hyvä valinta. Keramiikkaharrastajat valmistavat nykyäänkin astioita ja kukkaruukkuja; muut saamme ne helpoimmin puutarha- tai kukkakaupasta. Punasaviruukku antaa anteeksi liikakastelun, joka on usein syy kasvien huonovointisuuteen.

Lue myös: Sipulikasvien jakaminen nopeuttaa kukkamaton syntymistä – lue vinkit!

Saviruukkuja on monenkokoisia.
Saviruukkuja on monenkokoisia ja mallisia. Perinteisin on alas kapeneva malli, jonka pohjassa on reikä. © Pekka Holmström

Mille kasveille sopii saviruukku?

Koska huoneilma on kuivaa, saviruukut kuivuvat etenkin sisällä herkästi. Punasaviruukku haihduttaa pinnaltaan vettä, joten se imee kosteutta mullasta.

Siksi se ei ole paras valinta tasaista kosteutta vaativille huonekasveille, mutta sopii erityisen hyvin kaktuksille, mehikasveille ja pelargoneille, jotka puolestaan kaihtavat liikakosteutta.

Punasaviruukut ovat edullinen valinta myös isoille huonekasveille: kun kasvi on kookas, tarvitaan iso ruukkukin. Isoon ruukkuun mahtuu paljon multaa, joten se ole niin herkkä kuivumiselle. Käytä punasaviruukun alla aina vesitiivistä aluslautasta.

Ulkona ilma on kosteampaa, joten ainakin teoriassa punasaviruukun haihduttaminen on vähäisempää etenkin varjoisissa paikoissa. Auringossa saviruukut kuitenkin lämpenevät ja kuivuvat yhtä lailla kuin sisällö. Jos kesä on hyvin sateinen, saattaa käydä niin, että saviruukuissa kasvit eivät kärsi liikamärkyydestä samalla tavalla kuin muovisissa.

Lue myös: Kevät tulee ja sormet syyhyävät, mutta voiko ja kannattaako jo istuttaa? Katso, milloin on taimien oikea istutusaika

Saviruukku antaa anteeksi liikakastelun, sillä huokoinen ruukku haihduttaa vettä.
Saviruukku antaa anteeksi liikakastelun, sillä huokoinen ruukku haihduttaa vettä. © OM-Arkisto

Pitääkö saviruukut liottaa ennen istuttamista?

Kyllä, sillä kuiva saviruukku imee itseensä vettä. Jos et liota sitä vedessä, se imee vettä kukkamullasta. Aseta ruukku veteen puoli tuntia ennen käyttöön ottamista.

Lue myös: Huonekasvien mullanvaihto tehdään keväällä – 6 vinkkiä kukoistaviin kasveihin

Saviruukku ja värjäymät – apua!

Kasveille patinasta ei ole harmia. Värjääntymät ovat vain esteettinen haitta – jos sitäkään. Huokoinen punasaviruukun ”hikoilee” pintaansa kukkamullan kalkkia ja lannoitetta.

Myös aluslautaselle valunut lannoitevesi imeytyy ruukkuun, ja valkoista väritystä syntyykin monesti ensin ruukun alaosaan. Kosteana kesänä ulkona varjoon aseteltujen ruukkujen pintaa voi värittää myös pehmeä homepeite. Maakosketuksessa ruukkuun saattaa nousta jopa sammal.

Lue myös: Tomaatin kasvatus parvekkeella ja kasvihuoneessa – ota vinkit talteen ja kasvata itse tomaatit!

Ulkona saviruukku ottaa herkästi väriä kosteasta maasta.
Ulkona saviruukku ottaa herkästi väriä kosteasta maasta.

Saviruukku ja huolto: Kuinka sen saa puhtaaksi?

Jos haluat pitää pinnan puhtaana, pese pintaa säännöllisesti tai ainakin ruukunvaihdon yhteydessä. Mitä pidemmän ajan lika saa huokoiseen saveen pinttyä, sitä hankalampi se on poistaa.

Vesipesu ja tiskiharja vähimmillään riittäävät. Tarvittaessa käytä karkeapintaista pesusientä ja lisää pesuveteen saippuaa. Ikivanhaa patinaa ei kyllä saa pois millään. Halutessasi vaihda silloin ruukku uuteen.

Kenellä saviruukkuja on, sillä on myös ruukunsirpaleita. Pudotessaan saviruukku herkästi rikkoontuu. Joskus ruukku halkeaa juuriston paineestakin. Ruukunsirpaleita ei kannata heittää hukkaan, vaan niitä voi käyttää ruukkujen salaojituksessa ja tai murskata mullan pinnan katteeksi.

Voiko saviruukun patinoitumista tai sammaloitumista jouduttaa?

Uusi saviruukku voi pistää silmään vanhempien joukossa. Mieleen voi tulla, josko patinoitumista voisi jouduttaa.

Vanhoissa ruukuissa kalkki ja ravinteet tekevät tehtävänsä, mutta kosteassa paikassa pihalla, etenkin maakosketuksessa, patinaa syntyy lyhyessäkin ajassa. Sivele ruukun pinta jugurtilla tai piimällä ja pidä ruukku kosteana istuttamalla siihen reilua kastelua vaativa taimi. ”Patinointi” onnistuu parhainen ulkona, sillä huoneilma on liian kuivaa.

Lue myös: Vau, millainen kaktuspuutarha ja vielä Suomessa! Katso kuvat Elinan ja Jussin ihmeellisestä puutarhasta, josta löytyy jopa 30-vuotias kaktus

Yhtenäinen ruukkupuutarha syntyy erikokoisilla saviruukuilla.
Yhtenäinen ruukkupuutarha syntyy erikokoisilla saviruukuilla.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Saviruukku antaa anteeksi liikakastelun, mutta saa herkästi värjäymiä pintaansa – näin huollat ruukun

Sinun täytyy kommentoidaksesi.