Puutarha

Siljan jalohortensiat ovat niin isoja, että ne ovat kuin pensaita – nyt hän jakaa vinkkinsä, joilla sinäkin saat hortensiat kukoistamaan

Joka kesä lohjalaisen Silja Baggströmin kuistilla loistavat hulppeat jalohortensiat. Hortensioista tuli harrastus, kun Silja huomasi niiden talvetuksen olevan varsin vaivatonta.

Lohjalaisen Silja Baggströmin 2000 neliön pihalta löytyy niin metsikköä, alppiruusuja kuin marjapensaitakin, mutta puutarhan silmäterä on eittämättä takapihan kuisti.

Se on reunustettu suurilla pöyhkeillä jalohortensioilla, jotka kukkivat valkoisen ja vaaleanpunaisen sävyissä. Tällaista hortensialoistoa näkee harvoin.

Silja kertoo Kotiliedelle, että hänen innostuksensa hortensioihin lähti aikoinaan köynnöshortensiasta, joka hänen nykyisessä, ennen vanhempiensa asuttamassa kodissa oli. Kun hortensioita tuli lisää taloon lahjana, hän kokeili hortensioiden talvetusta ja huomasi, että se oli varsin helppoa ja kasvit säilyivät hyvin talven yli.

”Sen jälkeen olen aina kuskannut hortensioita sisään ja ulos vuodenajan mukaan. Siitä se pikkuhiljaa lähti”, Silja kertoo.

Kysyimme, miten Silja hoitaa jalohortensioitaan, jotta ne pysyvät niin kauniina kesästä toiseen.

Lue myös: Hortensia hurmaa puutarhassa ja terassilla – katso erilaisten hortensioiden hoito-ohjeet

Siljan kasvattamat jalohortensiat ovat niin isoja, että ne näyttävät pensailta. Kuva: Silja Baggström
Siljan kasvattamat jalohortensiat ovat niin isoja, että ne näyttävät pensailta. Kuva: Silja Baggström

Vinkit hortensioiden kasvatukseen

Siljan ensimmäinen vinkki on se, että kun hortensian ostaa, se kannattaa istuttaa suurempaan ruukkuun. Hortensiat viihtyvät isossa ruukussa. Kaupan ruukussa hortensia selviää maksimissaan yhden kesän.

Silja pitää kaikkein eniten vaaleanpunaisista hortensioista, joten hän on käyttänyt niiden kasvualustana tavallista mustaa multaa. Jos pitää sinisistä hortensioita ja haluaa, että ne säilyttävät kauniin värinsä, pitäisi käyttää hapanta kasvualustaa.

Multaa hän ei vaihda enää joka vuosi. Keväisin hän lisää multaa ruukkuun, jos siihen mahtuu.

Hortensiat ovat janoisia kavereita. Kesällä yhden ison ruukun kasteluun kuuluu vettä päivittäin yksi kastelukannullinen.

Kova paahde ja suora auringonvalo ei ole hortensioille hyväksi. Siljan hortensiat ovat haja-auringossa.

”Välillä olen jopa joutunut käyttämään aurinkovarjoa kukkien suojana, kun kesät on nykyään niin kuumia”, Silja sanoo.

Talvettamalla hortensioista on iloa joka kesäksi

Siljalla on kotonaan pimeä, lämpöeristetty ja ikkunallinen varasto, johon hän vie hortensiat talveksi. Tilassa on pieni patteri, jonka ansiosta lämpötila pysyy hieman alle kymmenessä asteessa.

Talven aikana hortensiaa ei tarvitse kastella, sillä se säilyttää kosteuden hyvin viileässä ja hämärässä tilassa.

Lannoituksen Silja aloittaa kasvukauden alussa silloin, kun hän ottaa hortensiat pois talvisäilöstä. Tämä tapahtuu yleensä helmi-maaliskuussa.

”Alan silloin katsella näkyykö niissä mitään elon merkkejä, ja samalla alan hieman kastella niitä.”

Ennen ensimmäistä lannoitusta hän antaa hortensioiden totutella valoon ja ulkoilmaan lasikuistilla muutaman päivän. Samalla hän putsaa kuivuneet lehdet pois.

Lannoitteena hän käyttää niin sanottua ”vaaleanpunaista jauhetta”, eli Kekkilän kastelulannoitetta. Kesän kynnyksellä hän antaa lannoitetta vähintään kolmesti viikossa.

Kun kukat ovat loppukesästä täydessä loistossaan, silloin Silja lopettaa lannoittamisen.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Siljan jalohortensiat ovat niin isoja, että ne ovat kuin pensaita – nyt hän jakaa vinkkinsä, joilla sinäkin saat hortensiat kukoistamaan

Niinpä

Pimeä, ikkunallinen varasto🤔

Vastaa käyttäjälle NiinpäPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.