Puutarha

Syötävät kukat sopivat moneen! Kasvata kukkia ja yrttejä säilömään kesän maut

Syötävät kukat ovat ihana palkinto puutarhurille ja yllättävän monikäyttöisiä. Katso laji- ja käyttövinkit.

Kukin ja yrtein koristettu tai maustettu ruoka kruunaa kesäisen pöydän. Syötävät kukat ja yrtit koristavat kattauksessa pöytää, leivonnassa ja salaateissa ruokia, kesäisiä juomia ja booleja sekä kohottavat tunnelmaa.

Syötäviä kukkia ja yrttejä on helppo kasvattaa itse vaikka pieniäkin määriä. Yllättävän moni yksivuotinen kesäkukka on syötävä.

Syötävät kukat tuovat kesätunnelman vaikka talvenkin keskelle

Kuivattuina kukat säilyvät hyvin kaapissakin. Onnistut kuivaamisessa helpoiten perinteisen kasviprässitekniikan avulla. Eri asia on, raaskiiko kauniita kukkia syödä lopulta suihinsa.

Käytä ruoanvalmistuksessa ja koristelussa vain varta vasten ravinnoksi viljeltyjä, puhtaassa paikassa kasvaneita kasveja.

Kaupallisesti viljellyt koristekasvit eivät kelpaa syötäviksi, sillä niiden kasvatuksessa on saatettu käyttää torjunta-aineita.

Lue myös: Siankärsämö on vanha konsti puhdistaa haavat, mutta tiesitkö, että se voi auttaa liialliseen kuukautisvuotoon?

Syötävät kukat saa säilöttyä talvikaudelle kuivaamalla ne. Kauneimpia ovat kahden ohuen paperin välissä painon alla sileiksi prässätyt kukat.
Syötävät kukat saa säilöttyä talvikaudelle kuivaamalla ne. Kauneimpia ovat kahden ohuen paperin välissä painon alla sileiksi prässätyt kukat.

Oletko kokeillut modernia omavaraisuutta?

Omavaraisuus on nyt muodissa, mutta täydellisyyttä ei tarvitse tavoitella. Modernin omavaraisuuden ideaa voi toteuttaa pienemmässäkin mittakaavassa sekä vähemmän vakavalla asenteella.

Säilöttyjen kurkkupurkkirivistöjen ja pursuavien juureslaarien sijasta moderni omavaraisuus voi tarkoittaa sitä, että omaa yrttisatoa riittää koko kesän ajaksi tai jopa ympäri vuoden.

Omavaraisuutta on myös, että kylvät yksivuotisia kesäkukkia niin paljon, että voit poimia niistä perjantain kukkapuntin ja jättää väliin kukkakauppavisiitit.

Katso kuvavinkit helppoihin ideoihin ja hyödynnä syötävät kukat omassa puutarhassasi.

Syötävät kukat voivat tuoda tuoksunkin tullessaan. Laventelin kukinnoista saa tehtyä esimerkiksi viehkosti tuoksuvaa teetä. 
Syötävät kukat voivat tuoda tuoksunkin tullessaan. Laventelin kukinnoista saa tehtyä esimerkiksi viehkosti tuoksuvaa teetä. Annostelussa kannattaa olla mieluummin varovainen. Suurissa määrin laventeli maistuu saippuaiselta.
Syötäviä kukkia on yllättävän paljon!  Maut vaihtelevat orvokkien lempeästä makeudesta krassien tulisuuteen.
Syötäviä kukkia on yllättävän paljon!  Maut vaihtelevat orvokkien lempeästä makeudesta krassien tulisuuteen.
Syötävät kukat: daalian, kehäkukan ja orvokin miedonmakuiset kukat sopivat sekä suolaisiin että makeisiin ruokiin. Maistele kukkia myös sellaisenaan.
Syötävät kukat: daalian, kehäkukan ja orvokin miedonmakuiset kukat sopivat sekä suolaisiin että makeisiin ruokiin. Maistele kukkia myös sellaisenaan.
Kerää yksivuotisia kesäkukkia surutta kodin somistukseksi ja kattauksiin. Se vain innostaa kasvit kukkimaan entistä iloisemmin.
Kerää yksivuotisia kesäkukkia surutta kodin somistukseksi ja kattauksiin. Se vain innostaa kasvit kukkimaan entistä iloisemmin.
Laventelin kukinnot ovat syötäviä, mutta myös niiden tuoksu kannattaa hyödyntää. Hajusta vaatekaappi laventelilla. Kerää laventeli nuppuisena, jotta kukat eivät varise.
Syötäviä kukkia ovat myös laventelin kukinnot, mutta myös niiden tuoksu kannattaa hyödyntää. Hajusta vaatekaappi laventelilla. Kerää laventeli nuppuisena, jotta kukat eivät varise.
Solmi itse kasvatetuista kukista tuliaiskimppu. Käytä myös vihannesten lehtiä ja yrttejä tuomaan tuoksua.
Solmi itse kasvatetuista kukista tuliaiskimppu. Käytä myös vihannesten lehtiä ja yrttejä tuomaan tuoksua.
Kokoa lempiyrteistäsi teesekoitus. Kaada lähes kiehuva vesi teepannuun tuoreiden yrttien päälle. Hauduta hetki.
Kokoa lempiyrteistäsi teesekoitus. Kaada lähes kiehuva vesi teepannuun tuoreiden yrttien päälle. Hauduta hetki.

Lue myös Anna.fi:stä: Terassin sisustus: Kaksi kaunista tyyliä pihalle tai parvekkeelle – toinen on rohkealle edelläkävijälle

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 4/2019.

Juttua muokattu 19.8.2021: Juttua täydennetty.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Syötävät kukat sopivat moneen! Kasvata kukkia ja yrttejä säilömään kesän maut

pihahömppä

tietääkö joku lukija kirjaa missä on luonnonkasvien käyttö esim.hoitoon.
Olin tallinnassa vierailulla muutama vuosi sitten siellä oli tälläinen kirja missä oli laaja kasviluettelo kaikenlaisiin tarkoituksiin. olen käynyt kirjakauppoja läpi huonolla menestyksellä.yhden olen löytänyt Luonnonkasvit käyttöön .etsisin laajempaa tietoa
Kukat ja kasvit on elämäni ,niiden kasvattaminen ja katsominen antaa voimaa.

Kirjaston Kissa

Aika paljon on minun muistaakseni kirjastossakin aiheesta opuksia, niitä voi tilata muista kirjastoista jos ei omassa löydy.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.