Puutarha

Taimien kouliminen antaa puhtia kasvulle – katso puutarhurin ohjeet vaihe vaiheelta

Taimien kouliminen on helppo tehdä, kun tietää muutaman kikan. Puutarhuri kertoo parhaat vinkkinsä taimien koulimiseen.

Taimien kouliminen kuuluu kevään puuhiin. Taimet täytyy erotella toisistaan eli koulia, kun niiden kasvutila jää liian pieneksi. Koulimisen ansiosta lähekkäin kasvavien taimien juuret eivät sotkeutudu toisiinsa, taimet saavat riittävästi ja tasaisesti valoa ja ne lähtevät kunnolla kasvuun.

Lue myös: Kylvökalenteri kertoo, milloin siemenet kannattaa kylvää – katso oikeat ajankohdat, kylvät sitten suoraan maahan tai esikasvatat taimiksi

Taimien kouliminen tehdään, kun ensimmäiset kasvulehdet ovat näkyvissä.
Taimien kouliminen tehdään, kun ensimmäiset kasvulehdet ovat näkyvissä. Apuna koulimisessa voi käyttää tikkua tai lusikkaa. Kuva: Suvi Laine

Taimien kouliminen ei ole vaikeaa, mutta siinä täytyy huomioida muutama seikka. Tärkeintä on, ettei taimi vahingoitu ja että erotellut taimet saavat riittävästi kasvutilaa, vettä ja ravinteita.

Hyötykasviyhdistyksen pääpuutarhuri Satu Sainio kertoo, miten kouliminen tapahtuu.

Lue myös: Siementen liotus jouduttaa itämistä, mutta täytyykö kaikki siemenet liottaa ennen kylvöä? Näillä asiantuntijan ohjeilla onnistut!

Taimien kouliminen on tarpeen esikasvatettaville, hajakylvetyille lajeille

Koulimisen tarve riippuu siitä, kuinka tiheästi siemenet on kylvänyt esikasvatukseen. Taimi- ja riviväli kannattaa tarkistaa siemenpussista, ennen kuin kylvää siemenet.

Esimerkiksi kurpitsan siemeniä kannattaa kylvää enintään kaksi samaan ruukuun, koska laji on jo sirkkalehtivaiheessa niin kookas, että se tarvitsee heti alkuun runsaasti tilaa. Siksi esikasvatettu kurpitsa istutetaan yleensä suoraan ruukusta avomaalle ilmojen lämmettyä, eikä erillistä koulimisvaihetta tarvita.

Monet muut lajit voi kuitenkin hajakylvää esikasvatukseen. Tällöin samaan kylvölaatikkoon saadaan mahtumaan runsas määrä siemeniä, jotka itämisvaiheessa eivät vielä tarvitse niin paljon tilaa.

Laakeaan kylvölaatikkoon voi kylvää saman lajin eri lajikkeita myös riveihin. Tällöin eri lajikkeet tulee merkitä nimisälein tarkasti, etteivät lajikkeet sekoitu. Näin esimerkiksi tomaatin eri lajikkeita saa esikasvatettua pienessä tilassa ennen koulimisvaihetta.

Mitä myöhemmin hajakylvetyt taimet koulii, sitä enemmän taimien kasvuunlähtö viivästyy. Kun taimet kasvavat lähekkäin, ne kilpailevat valosta ja venyvät herkästi pitkiksi. Taimien juuret sotkeutuvat toisiinsa ja taimen laatu heikkenee.

Lue myös: Kasvimaan perustaminen: Nämä neuvot haluat lukea, ennen kuin ryhdyt tuumasta toimeen

Taimien kouliminen vaihe vaiheelta:

1. Erottele taimet toisistaan varovasti

Taimet erotellaan toisistaan, kun ne ovat kasvattaneet sirkkalehtien lisäksi muutaman lajillensa tyypillisen kasvulehden. Samalla jatkoon valikoidaan laadultaan parhaimmat taimet.

Ennen koulimista taimet kannattaa kastella hyvissä ajoin, jotta taimet ovat hyvässä nestejännityksessä koulintavaiheessa.

Taimet koulitaan kaivamalla taimi ylös lusikan tai tikun avulla. Pidä kiinni taimen lehdistä, kun nostat sen mullasta. Taimi selviää hengissä, jos lehti repeää mutta menehtyy, jos varsi katkeaa.

Taimien kouliminen tehdään, kun ensimmäiset kasvulehdet ovat ilmestyneet
Taimi koulitaan uuteen, ravinteikkaampaan multaan. Kuva: Suvi Laine

2. Siirrä taimet väljempään tilaan ja ravinteikkaaseen multaan

Hajakylvöksessä taimet kasvavat kylvömullassa. Kun taimet koulitaan, ne siirretään ravinteikkaampaan multaan, kuten taimimultaan.

Valitse ruukku, jossa taimi saa riittävästi kasvutilaa. Liian suurta ruukkua ei kannata käyttää, koska silloin multaa menee hukkaan ja taimi helposti tukahtuu.

Lajit, kuten pelargoni, joilla on pitkä siemenkasvatusaika, kannattaa siirtää uuteen isompaan ruukkuun sitä mukaa, kun taimi kasvaa kokoa. Pelargonin voit koulia parikin kertaa taimikasvatuksen aikana ennen lopullista istutusta.

Täytä ruukku mullalla, ja kastele multa kevyesti vedellä. Tee sitten sormella reikä kohtaan, johon aiot taimen koulia. Laita taimi reikään juuri mahdollisimman suorana, ja tue taimi kevyesti mullalla. Älä purista taimea liian tiukasti mullan sisään.

Kastele koulittu taimi vielä lopuksi kevyesti, jolloin multa asettuu juuriston ympärille ja taimi saa tasaisesti kosteutta.

Useimmat lajit, kuten esimerkiksi tomaatin, voi koulia syvemmälle kuin aikaisemmin. Sirkkalehdet saavat tulla aivan mullan pintaan, ja venyneet taimet napakoituvat.

Poikkeuksena ovat lajit, joilla on kasvupiste. Esimerkiksi mansikat, orvokit ja salaatit täytyy koulia niin, että kasvupiste jää mullan yläpuolelle.

Taimien kouliminen antaa taimelle tarvitsemansa kasvutilan
Pidä taimi kosteana koulimisen jälkeen. Kuva: Suvi Laine

3. Laita taimet tasaiseen hajavaloon ja aloita lannoitus 2–3 viikon päästä

Sijoita koulittu taimi tilaan, jossa valoa tulee mahdollisimman tasaisesti joka puolelta. Jos valo on kovin yksipuolista, taimi alkaa venyttää itseään valoa kohti ja siitä tulee vino.

Vältä suoraa auringonpaahdetta, koska taimi on heti koulimisen jälkeen herkässä tilassa.

Pidä multa tasaisen kosteana.

Ensimmäiset viikot taimi hyödyntää mullassa olevia ravinteita. Lannoituksen voi aloittaa 2–3 viikon kuluttua koulimisesta.

Vaaleat kasvulehdet ja kasvun pysähtyminen voivat olla merkkejä siitä, että taimi kaipaa lannoitusta, mutta lannoituksen tarve vaihtelee lajin mukaan. Huomioi lajikohtaiset lannoitussuositukset.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Taimien kouliminen antaa puhtia kasvulle – katso puutarhurin ohjeet vaihe vaiheelta

Sinun täytyy kommentoidaksesi.