Puutarha

Tomaatti viihtyy viljelylaatikossa

Avomaantomaatin siemenet kylvetään taimikasvatukseen noin kaksi ja puoli kuukautta ennen istuttamista. Kylvä siemenet maaliskuussa, jotta taimi ehtii avata muutamia kukkia ennen istutusta.

Tomaatin kasvatus onnistuu kotipuutarhassakin. Poimi tästä vinkit ja ryhdy tomaattitarhuriksi!

tomaatit

Avomaantomaatin siemenet kylvetään taimikasvatukseen noin kaksi ja puoli kuukautta ennen istuttamista. Siemenet itävät lämpimässä, pimeässä paikassa. Kylvös nostetaan valoon heti, kun taimet pilkistävät mullasta. Taimet ruukutetaan isompiin astioihin, kun niissä on kasvulehdet.

Kotona taimia kasvatettaessa on kasvivalaisin taimille tarpeen, jotta taimista tulee tukevia. Viljelylämpötila on aluksi yli 20 astetta, mutta istutusajan lähestyessä lämpötilaa lasketaan ainakin öiksi. Ennen istuttamista ulos taimet karaistaan ulkona päivisin.

tomaatin taimi

Tomaatti viihtyy hyvin viljelylaatikossa. Kasvuharso lämmittää tarvittaessa alkuun, ja laatikon päälle voi asettaa lämpöä keräävät ikkunaruudut kätevästi nojaamaan toisiinsa pienoiskasvihuoneen tavoin.

Hyvä tomaatintaimi on napakka ja terve. Varsi on voimakas, lehtien välit lyhyet ja lehdet vihreät. Taimet ovat niin hyvin juurtuneita, että jos ruukun ottaa pois, multa-paakku pysyy kasassa. Istutettaessa ensimmäisten kukkien tulisi olla auki.

tomaatti

Kotona taimet herkästi venyvät, mutta hyvin hoidettuna ne voimistuvat kasvupaikalla. Tomaatti tekee jälkijuuria, joten venynyttä vartta voi haudata osittain maahan.

Taimet kastellaan istutuksen jälkeen haalealla vedellä. Tomaatti tarvitsee säännöllistä kastelua ja lannoittamista läpi kesän. Epätasainen hoito aiheuttaa satokatkoja ja hedelmien halkeilua.

Lisää vinkkejä tomaatin kasvatukseen: Tomaatin kasvatus vaatii lämpöä Tomaatin kasvatus siemenestä Tomaatin kasvatus parvekkeella Kotipuutarhurin tomaattilajikkeet

Kuvat: Pekka Holmström/OM-arkisto

 

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tomaatti viihtyy viljelylaatikossa

Sinun täytyy kommentoidaksesi.