Puutarha

Tuija saattaa kuolla pystyyn, ellei sitä suojaa kevään polttavalta auringolta – näin teet havukasvin suojauksen asiantuntijan opein

Tuija ja muut havukasvit kannattaa suojata keväällä, kun aurinko alkaa lämmittää. Erityisen tärkeätä suojaus on nuorien kasvien kohdalla.

Oletko joskus todistanut tuijan kuivumisen pystyyn? Vihreä ja terhakka havukasvi saattaa yllättäen näyttää ruskealta ja surkastuneelta. Puutarhaliiton toimitusjohtajan Timo Taulavuoren mukaan näin käy helposti, jos tuijan suojaus paahtavalta kevätauringolta unohtuu.

Kuivuminen tapahtuu, kun havukasvin lehdet heräävät auringon lämmössä kasvukauteen ja kasvi alkaa tarvita vettä. Juuret ovat kuitenkin jäisessä maassa, josta ei irtoa lainkaan kosteutta.

”Runko ja lehdet heräilevät, mutta juuristo on talviunilla. Havu kuolee kevään aikana ja kasvi muuttuu ihan ruskeaksi. Tuija niin sanotusti kuolee pystyyn”, Taulavuori sanoo.

Tuijien ja muiden havukasvien suojaus on tärkeää etenkin kasvin kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana, jolloin kasvi ei ole vielä juurtunut kunnolla. Aurinkoisella paikalla suojaus on erityisen tärkeätä, kun taas todella varjoisalla paikalla suojausta ei välttämättä tarvita lainkaan.

Lue myös: Voivatko sipulikukat paleltua, jos ne pilkistävät kukkapenkistä liian aikaisin? Asiantuntija antaa neuvot kevätkukkien suojaukseen – väärin tehtynä voi tuhota kukkaloiston

Tuijan suojaus varjostusverkolla

Tuijat ja muutkin havukasvit kannattaa suojata maaliskuun aikana, kun aurinko alkaa selvästi lämmittää. Suoja on kuitenkin tärkeätä muistaa poistaa maan sulettua toukokuussa, jotta kasvin kasvu ei häiriinny.

Suojaksi sopii varjostusverkko tai säkkikangas, joka varjostaa kasvia, mutta ei lämmitä sitä. Esimerkiksi valkoinen harsokangas on huono valinta, koska se lämmittää kasvia.

”Kankaan täytyy olla riittävän harvaa. Tiivis kangas nostaa lämpötilaa, jolloin kasvi tarvitsee vielä enemmän vettä. Se siis vain pahentaa tilannetta”, Taulavuori sanoo.

Kangas kierretään tuijan ympärille narun tai vanhojen vöiden avulla. Puutarhakaupat myyvät myös tuijien suojaukseen tarkoitettuja huppuja, jotka sujautetaan kätevästi kasvin päälle.

Tuijien suojaus
Tuija kannattaa suojata varjostusverkolla myös siksi, että se suojaa kasvia peurojen tuhoilta. © Jonne Räsänen

Kastelu sulattaa tuijan juuria

Voit auttaa tuijan yli aurinkoisen kevättalven myös avittamalla maan sulamista. Kaada kasvin juurille iso kastelukannullinen kädenlämpöistä vettä. Vesi sulattaa maata ja kasvin juurakko pääsee juomaan vettä.

Kastelu pitäisi toistaa päivittäin, koska öisin sää voi taas pakastua ja maa jäätyä uudelleen.

”Varjostusverkko on siksi jokapäiväistä kastelua huolettomampi ratkaisu.”

Kuivumista voi ennaltaehkäistä katteella

Juuriston jäätymistä voi ennaltaehkäistä syystalvella levittämällä kasvin juurille katetta tai kesän aikana kerättyä puutarhajätettä. Kate kannattaa levittää kasvin leveyttä laajemmalle alueelle. Esimerkiksi tuijalle katetta olisi hyvä laittaa noin puolen metrin säteelle kasvin lehdistöstä.

Kate tai puutarhajäte on myös pitkällä aikavälillä hyödyksi kasville, sillä maatuessaan se lisää maan humuspitoisuutta.

Osin kuivunut tuija voi vielä toipua

Jos tuija on toukokuun lopussa ruskea, se on hyvin todennäköisesti kuollut. Jos vain osa tuijasta on ehtinyt ruskistua, kasvi saattaa vielä toipua. Pysyvästi ruskistuneet oksat voi leikata pois, jolloin uusi kasvu peittää vanhan.

Vastaa kyselyyn: Kuuluuko tuijan suojaus keväällä puutarha-askareisiisi?

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tuija saattaa kuolla pystyyn, ellei sitä suojaa kevään polttavalta auringolta – näin teet havukasvin suojauksen asiantuntijan opein

Sinun täytyy kommentoidaksesi.