Puutarha

Ilmainen lannoite omasta takaa: Näin käytät virtsaa lannoitteena puutarhan ja kodin kasveille

Virtsaa on vanhastaan käytetty lannoitteena. Se sopiikin hyvin kompostin vauhdittajaksi ja puutarhan typpilannoitteeksi.

Terveen ihmisen virtsaa voi käyttää lannoitteena puutarhan kasveille ja huonekasveille. Virtsan saa puhtaana talteen esimerkiksi yöastiasta, pisuaarista tai erottelevasta kuivakäymälästä.

Lue myös: Kevätlannoitus herättää puutarhan eloon – puutarhuri kertoo, milloin se kannattaa tehdä

Puutarhamessuilta ja -myymälöistä voi löytää virtsan keräämiseen ja annosteluun suunnitellun kastelukannun, joka on oikeastaan potta ja annostelija samassa paketissa. Kannuun pissataan, pissa laimennetaan ja annostellaan kasveille.

Virtsa lannoitteena: Käytä kompostissa tai puutarhan ja kodin kasveille

Virtsaa voi käyttää laimentamattomana lehtikompostissa, jossa se nopeuttaa kuivien lehtien ja muiden kasvin jätteiden hajoamista. Käyttömäärä riippuu kompostin koosta, mutta 1 m3 kompostiin voi huoletta kaataa yhden henkilön päivän pissat.

Kaada virtsaa kompostiin vain sulan maan aikaan, kun haluat nopeuttaa jätteiden maatumista. Jos lämpökompostori jäätyy talvella, virtsaa ja kuumaa vettä voi käyttää sen herättämiseen.

Huonekasveille ja puutarhassa kasvaville kasveille annosteltaessa virtsaa kannattaa laimentaa.

Laimenna virtsa vedellä näin:

Annostele laimennettu virtsa maahan, älä kasvustoon. Jos virtsaa roiskahtaa lehdistöön, huuhtele kasvusto puhtaalla vedellä.

Huonekasveja varten virtsa kannattaa laimentaa hyvin ja antaa harvakseltaan, jottei ruukun vähäinen kasvualusta väkevöidy.

Virtsaa voi käyttää lannoitteena etenkin lisätyppeä kaipaaville kasveille, kuten nurmikolle, lehtiperennoille sekä punaajuurelle, kurkulle, pinaatille ja erilaisille kaaleille. Virtsaa ei tule käyttää kloorinaroille lajeille, kuten alppiruusuille, atsaleoille ja marjakasveille.

Virtsa on hyvä typpilannoite

Virtsan tarkkoja annostelumääriä on mahdoton kertoa, sillä virtsojen koostumus vaihtelee. Kotipuutarhassa virtsan käyttömäärä on 1–1,5 litraa laimentamatonta virtsaa / 1 m2 kasvukauden aikana. Lehtevillekään hyötykasveille virtsaa ei tule lisätä liikaa.

Puutarhan typentarve on suurimmillaan keväällä ja kesällä. Liiallinen virtsan levittäminen aiheuttaa samoja ongelmia kuin muukin liiallinen typpilannoitus: kasvit rehevöityvät liikaa ja etenkin loppukesällä annosteltu typpi hankaloittaa kasvien tuleentumista eli kasvien satoon valmistautumista tai monivuotisten kasvien talvenkestävyyttä.

Virtsaa voi tarvittaessa varastoida

Ihminen tuottaa 1–2 litraa virtsaa vuorokaudessa. Lannoitetta on siis päivittäin saatavissa, mutta virtsaa voi myös säilöä 2–6 kk ajan ilmatiiviissä kannellisessa astiassa.

Muita luonnonmukaisia typenlähteitä ovat myös ruohonsilppuujäte, viljelykasvien tuoreet naatit ja nokkosvesi. Ureaa myydään myös teollisesti jalostettuina niin sanottuina ureahelminä.

Mitä virtsa sisältää?

Virtsa on suurimmaksi osaksi vettä (95 prosenttia), ja loput noin 2,5 prosenttia ureaa eli virtsa-ainetta ja loput 2,5 prosenttia erilaisia mineraaleja, kuten magnesiumiaja kalsiumia. Virtsa sisältää myös virtsahappoa, hippuurihappoa, urobiliiniä sekä fosfori- ja rikkihappoa.

Virtsa ei ole myrkyllistä, mutta nautittavaksi se ei ole tarkoitettu. Virtsa on lievästi hapan neste ja normaalisti streriiliä, mutta esimerkiksi virtsatietulehduksen aikaan bakteereja erittyy virtsaan.

Jos ihmisellä on lääkitys, kannattaa keskustella lääkärin kanssa, voiko sen erittymisestä lannoitteena käytettävään virtsaan olla haittavaikutuksia.

Lisätietoa virtsan käyttämisestä lannoitteena: Ravinteet kiertoon – virtsa potentiaalisena lannoitteena.

Juttua korjattu 16.6.2022: Korjattu laimeampaan lannoiteveteen oikea loppumäärä.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ilmainen lannoite omasta takaa: Näin käytät virtsaa lannoitteena puutarhan ja kodin kasveille

viherpeukaloko

Pasuunani ei kukkinut vaikka vuodesta toiseen lannoitin ”normilannoitteilla” mutta sitten viime kesänä aloitin virtsalla lannoittamisen ja voi että pasuunat alkoivat loppukesästä kukkimaan. Tänä vuonna sama uusiksi ja nyt nuput alkavat jo valmistua 🙂

Paula Ritanen-Närhi

Kiva kuulla! Jos alkaa rehevöityä liikaa, kannattaa kuulemma antaa tomaattilannoitetta, joka sisältää paljon kaliumia. Se kukittaa kasveja.

Laskutikku

1dl+9dl=10 litraa ?
”1 dl virtsaa/9 dl: saat kymmenen litran kannullisen laimeampaa lannoitevettä.”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.