Toimittaja Hanna Sumari  kertoo uusimmassa Kotiliedessä sisustusfilosofiastaan. Vanhassa, suuressa puutalossa asuva Sumari osti talon miehensä kanssa vuonna 1999. Ennen muuttoa talossa tehtiin suuri remontti, joka laajensi taloa terassilla, parvekkeella, eteisellä ja uudella ruokailuhuoneella. Talolla onkin nyt kokoa 260 neliötä.

Hanna Sumari kertoo Kotiliedessä kodistaan.”Ruokailuhuone on mitoitettu siten, että pöydän ympärille pitää mahtua 12 ihmistä. Pöydän pitää olla niin leveä, että sen keskelle voi asettaa ison lasagnevuoan ja reunoille tulee mahtua 12 ruokailijan kattaukset tablettien päälle. Pöydän ympärillä pitää olla niin paljon tilaa, että pystyn kävelemään pöydän ympäri, kun vieraat istuvat paikoillaan. Tuolit olen verhoillut monta kertaa kesäksi ja jouluksi, sillä istuinosan kankaat on helppo vaihtaa.

Avasimme remontissa seiniä ja suurensimme oviaukkoja. Saimme lisää valoa ja yhtenäistä tilaa. Meillä on ollut 20 vuotta samat huonekalut eikä niiden paikkakaan juuri ole vaihtunut. Viisihenkinen perheemme ja koira on istunut Askon Karoliina-sohvilla parikymmentä vuotta. Kotona en halua nähdä designklassikoita, sillä ne ovat työni puolesta liian tuttuja. Olen väsynyt niihin. Meidän kalusteemme ovat tunnistamattomia. Riittää että talossamme on kodikas tyyli.”

Lue koko juttu ja katso upeat kuvat Kotilieden numerosta 14/2017.

Lue myös:

Hanna Sumari paljastaa parhaat matkavinkit Saarenmaalle – nämä tärpit kannattaa ottaa talteen!