Sisustus

Onko sinulla erilainen sisustusmaku kuin puolisollasi? Sisustussuunnittelija antaa 6 käytännön vinkkiä, miten kodista saa yhtenäisen, vaikka pariskunnan tyylit eivät kohtaisi

Erilaisten sisustustyylien yhdistäminen onnistuu ilman, että koko kalustoa tarvitsee laittaa uusiksi. Selvitimme myös, mitä kannattaa tehdä, jos toisen erilaista tyyliä on vaikea sietää.

Kun pariskunta laittaa hynttyyt yhteen, saman katon alle päätyy yleensä enemmän tai vähemmän eriparisia huonekaluja ja muita tavaroita. Niistä voi olla vaikeaa koostaa yhtenäistä sisustusta.

Vaikka lattiasta kattoon -muodonmuutokset ovat upeita, läheskään kaikilla ei ole mahdollisuutta moiseen. Koko sisustuksen uusiminen vie reippaasti rahaa, eikä se ole ympäristöystävällisin valinta. Mikä siis neuvoksi, jos viihtyisyydestä ei kuitenkaan haluaisi tinkiä?

Pulma on tuttu sisustussuunnittelija Kaisa Kallatsalle. Hänellä on tapana aloittaa sen ratkominen keskustelemalla yhdessä asiakkaidensa kanssa.

”Yleensä olemme päässeet hyvin eteenpäin, kun olemme käyneet molempien osapuolten kanssa keskustelua siitä, mitkä heille ovat ne kaikkein tärkeimmät tavarat, jotta heistä tuntuu, että kyseessä on heidän kotinsa. Kun tiedämme, miltä ne näyttävät, lähdemme tarkastelemaan, mitä niille voisi tehdä”, Kallatsa kertoo.

Lempitavaroiden kautta voi päästä kiinni siihen, millainen tunnelmaa kotiin halutaan. Se ohjaa suunnittelua.

Kallatsan mukaan kumppanin kanssa kannattaa puhua myös siitä, mistä tämän tyylissä pitää ja mikä siinä tökkii – ja ennen kaikkea miksi. Avoin keskustelu auttaa ymmärtämään toista. Sen kautta on kuulemma aina löytynyt ratkaisu, johon molemmat ovat tyytyväisiä.

”Silloin ei olla niin puolustuskannalla. Se tekee kompromissin löytämisestä helpompaa.”

Kallatsa antaa kuusi käytännön vinkkiä, joilla hyvinkin erilaiset sisustustyylit saa sovitettua yhteen:

1. Sido yhteen väreillä ja pintamateriaaleilla

Kun tavoitteena on yhtenäinen ilme, kokonaisuus ratkaisee. Siksi sisustuksen yhtenäistäminen kannattaa aloittaa sopimalla yhdessä suuntaviivoista eli käytännössä esimerkiksi siitä, millaista väripalettia tai pintamateriaaleja käytetään tai missä suhteessa eri tyylejä on tarkoitus sekoittaa.

”Kun yleisilmeestä on päätetty, sekavuutta aiheuttavat rönsyt karsiutuvat yleensä luonnollisesti pois”, Kallatsa sanoo.

Jos suinkin mahdollista, kannattaa satsata etenkin lattian, seinien ja katon muodostamaan kokonaisuuteen. Kun ne ovat sopusoinnussa, on myös tilan yleisvaikutelma todennäköisesti harmonisempi. Tarvittaessa kannattaa siis tarttua vaikka maalitelaan.

”Näyttää väistämättä sekavalta, jos huoneessa on esimerkiksi hyvin voimakkaita värejä, jotka eivät sovi kokonaisuuteen.”

Lue myös: Näin sisustat kotisi kalliin näköiseksi – käyttämättä paljoa rahaa! Lue 9 pikkurahan vinkkiä sisustussuunnittelijalta

2. Tuunaa olemassa olevaa

Olemassa olevat huonekalut voi saada sointumaan paremmin yhteen tuunaamalla niitä. Esimerkiksi maalaus, verhoilu ja pinnoitus ovat hyviä tapoja uudistaa kalusteita ja tehdä niistä molemmille mieluisia.

Materiaalit kannattaa valita niin, että ne sopivat isoihin pintoihin eli lattiaan, seiniin ja kattoon.

Lue myös: Uusi ilme ruokailutilaan, vaikka kalustus pysyy samana? Se on mahdollista – katso 6 kikkaa

3. Anna kummallekin oma valtakunta

Jos kotona riittää tilaa, voi kummallekin antaa oman valtakunnan. Toisin sanoen kumpikin saa päättää yhden nimikkohuoneen sisustamisesta kokonaan ja muihin tiloihin muodostetaan kompromissi.

Tämä voi olla hyvä ratkaisu, jos sisustustyylit ovat hyvin vastakkaiset. Tällöin kumpikin saa toteuttaa itseään vapaasti, vaikka toisella olisi hyvin värikäs, runsas tyyli ja toisella vaalea ja askeettinen.

”Tilat, joissa oleskellaan yhdessä, ovat neutraalia aluetta, joissa voi olla jotain pientä kummankin tyylistä.

4. Ryhmittele fiksusti

Jos kotona on monenlaisia huonekaluja, yhtenäisyyttä voi tavoitella ryhmittelemällä ne uudella tavalla. Eri tyylit voi joko sijoittaa omiin soppiinsa tai niitä voi yhdistellä toisiinsa oikein huolella.

”Se, kumman valitsee, riippuu siitä, kuinka jyrkästi osapuolet suhtautuvat tyyleihin. Mielenkiintoisin kokonaisuus tulee sekoittamalla tyylejä. Huoneeseen voi esimerkiksi laittaa pääosaksi linjakkaita, skandinaavisia huonekaluja ja joukkoon ripauksen antiikkia.”

Lue myös Anna.fi:stä: Onko kodissasi otettu eri aistit huomioon? Moniaistinen sisustaminen on olennaista tunnelman luomisessa, sanoo sisustusarkkitehti

5. Laita kiertoon ja osta käytettyä

Joskus on niin, että kaikki tavarat eivät kerta kaikkiaan sovi yhteen tai niiden mittasuhteet ovat väärät asuntoon. Jos jotain on pakko vaihtaa, voi vanhan huonekalun laittaa kiertoon ja ostaa tilalle käytettyä.

Käytettynä voi ostaa kalusteita myös tuunattavaksi, joten kirppislöydönkään ei tarvitse olla sellaisenaan täydellinen.

6. Hyödynnä tekstiilejä ja muita sisustustuotteita

Ovela jippo yhtenäisyyden tavoittelijalle on kiinnittää huomio pois eriparisista huonekaluista. Se onnistuu varsin helposti ja huokeasti, kun tilan yhtenäistämisen hoitaa pienemmillä somisteilla. Tarkoitukseen sopivat mainiosti esimerkiksi yhteneväiset tekstiilit, huonekasvit, taulut tai irtovalaisimet.

”Varsinkin verhoilla on todella iso merkitys, koska ne ovat iso pystypinta kuten seinätkin.”

Verhojen vaihdon lisäksi voit vaikkapa peittää nojatuolit irtohupuilla tai kehystää seinille itse otettuja valokuvia.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Onko sinulla erilainen sisustusmaku kuin puolisollasi? Sisustussuunnittelija antaa 6 käytännön vinkkiä, miten kodista saa yhtenäisen, vaikka pariskunnan tyylit eivät kohtaisi

Sinun täytyy kommentoidaksesi.