Sisustus Tilaajille

Hanna Tikander oli sarjamuuttaja, joka vaihtoi kotia vähintään kerran vuodessa – masennusdiagnoosista alkoi toipuminen, joka rohkaisi tekemään ensimmäiset asuntokaupat

Sijoitusvaikuttaja Hanna Tikander kiintyy esineisiin, jotka muistuttavat rakkaista ihmisistä. Kodista Hanna ei vastaavanlaista turvallisuuden tunnetta saanut. Hän alkoi viihtyä kotona vasta, kun sai apua mielenterveyteen.

Ulkona sataa, mutta Helsingin Kalliossa sijaitsevassa kerrostaloasunnossa on lämmin tunnelma. Kaiuttimista kuuluu laulaja Pehmoainon Haluun takas mun perhoset -kappale. Myös vihreän kakluunin reunalla on taulu, jossa lentelee perhosia.

”Rakastan perhosia. Niistä tulee mummi mieleen. Hän oli fanaattinen perhosista”, Hanna Tikander, 28, sanoo ja kaivaa puisen rasian vaaterekin alta.

Sisällä on neljä samettityynyllistä perhosrintaneuloja.

”Mummi nimesi perhoset rakkaiden ihmisten mukaan. Tässä on pappani”, Hanna sanoo ja näyttää sinistä perhosta.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Hanna Tikander oli sarjamuuttaja, joka vaihtoi kotia vähintään kerran vuodessa – masennusdiagnoosista alkoi toipuminen, joka rohkaisi tekemään ensimmäiset asuntokaupat

Sinun täytyy kommentoidaksesi.