Sisustus

Maria aloittaa jouluvalmistelut jo keväällä – sisustusbloggaajan rintamamiestalossa on joulukoristeita jopa vessassa

Kun astuu Marian ja Harrin talon porstuaan, lähes tuntee joulun kosketuksen. Joululla onkin aivan erityinen paikka talon emännän sydämessä. Miltä pariskunnan joulukoti näyttää?

Marian mielestä mikään ei voita tunnetta, kun joulukoti hiljenee joulun välipäivinä onnistuneiden pyhäpäivien jälkeen. Koirat tuhisevat tyytyväisinä, emäntä tiskailee villasukissaan ja kaikilla on uusia onnellisia joulumuistoja.

Lue lisää: Inspiroidu kauniista talvipihasta: Näin luot helposti talven tunnelmaa pihapiiriin

Maria aloittaa jouluvalmistelut usein jo keväällä, kun viimeiset lumet ovat sulaneet ja puiden lehdet ovat hiirenkorvalla.

Hän on käsityöläinen ja sisustusbloggaaja, joten tuleviin joulumarkkinoihin on valmistauduttava hyvissä ajoin. Alkutalvella jää sitten aikaa puuhastella myös oma koti jouluiseen asuun.

Pihan huvimajan tunnelma vaihtuu vuodenajan mukaan. Syksyn tullen ei säästellä valonauhoja ja valokoristeita: ”Olen huomannut, että joulunaikaan ihmiset saattavat kulkea varta vasten talomme ohitse ja ihailla puutarhan juhlavalaistusta”, Maria sanoo.

”Työskentelen kotona ja työtilani toimii vaihdellen keramiikan tekopaikkana, ompelutilana sekä puusepänverstaana. Saatan valmistaa keskellä kesähelteitä jouluisia puutähtiä tai koristeita. Suurin osa menee myyntiin joulumarkkinoille, mutta pidän talomme porstuassa myös pientä puotia, joka on tilauksesta auki ympäri vuoden”, Maria kertoo.

Talon sisääntulon yhteydessä, porstuassa, toimii Marian pieni ”kyläkauppa”. Kaupassa voi vierailla varaamalla ajan etukäteen. Keramiikkaamppelit, kulhot, kipot ja puutähdet vaihtavat joulumarkkinoilla ahkerimmin omistajaa.

Joulukoti täyttyy joululauluilla marraskuussa

Viimeistään marraskuussa Maria ripustaa ensimmäiset joulukoristeet. Joululaulut saavat soida taustalla.

”Jouluna koristeita onkin sitten kaikissa huoneissa, jopa vessassa”, hän nauraa. Joulukuuseen ripustetaan taskukelloja, avaimia, pieniä lasipulloja ja vanhoja maitopullojen korkinalusia. Tähden sijasta kokonaisuuden viimeistelee elämää nähnyt silinteri.

Perheen koirat Luke ja Yoda viihtyvät tähystyspaikallaan antiikkinahkaisen Chesterfield-sohvan selkänojalla. Siitä näkee juuri sopivasti pihapolulle.
Perheen koirat Luke ja Yoda viihtyvät tähystyspaikallaan antiikkinahkaisen Chesterfield-sohvan selkänojalla. Siitä näkee juuri sopivasti pihapolulle.

Marian mielestä joulun ilo syntyy myös siitä, että saa antaa lahjoja ystäville ja perheelle.

”Olen yrittänyt karsia kaiken turhan ja annan vain sellaisia lahjoja, joista tiedän ihmisten varmasti nauttivan. Usein antamastani paketista löytyy itsetehty lahja: villasukat, jokin syötävä herkku tai saippua”, Maria sanoo.

Eteishallista aukeaa tunnelmallinen näkymä kohti keittiötä. Keittiön lankkulattia on saanut Marian käsissä pintaansa uuden maalin, harmaa-valkoisen ruudutuksen. Keittiön kaapit on ostettu kirppiksiltä käytettyinä ja niistä on rakennettu täydellisesti rintamamiestalon tyyliin sopiva kokonaisuus.

Kirpparilöydöt tuovat kotiin kerroksellisuutta

Marian kipinä sisustamiseen syntyi jo pikkutyttönä, kun hän rakensi lavasteita ja huonekaluja barbeille ja nukkekotiin. Kirpputorien koluamisesta Maria on ollut kiinnostunut lähes koko ikänsä, ja se näkyy kodin sisustuksessa kerroksellisuutena.

Kodin miehet, puoliso Harri ja poika Michael, ovat luottaneet kodin sisustamisen pääosin Marian käsiin. Harri kuitenkin innostuu helposti Marian projekteista ja auttaa mielellään puuhissa, joissa tarvitaan voimaa tai pitkäjänteisyyttä.

Marian ja Harrin makuuhuoneen tunnelmaan kuuluvat pellavalakanat, patinoituneen näköisiksi maalatut seinät ja kauniisti sävyihin sointuvat somisteet.
Marian ja Harrin makuuhuoneen tunnelmaan kuuluvat pellavalakanat, patinoituneen näköisiksi maalatut seinät ja kauniisti sävyihin sointuvat somisteet.

”Kotimme tyyli on rennon rouhea ja kalusteet ovat kestäviä ja kunnolla tehtyjä. Täällä ei tarvitse hipsiä varovasti varpaillaan, vaan sohvalle voi rojahtaa rennosti koko painollaan. Miesvaltaisessa taloudessa ei voi sisustaa vain naisen ehdolla”, Maria sanoo.

Ei liikaa kimallusta tai krumeluureja

Maria on luova sisustaja. Hän on ehtinyt kokeilla vuosien varrella lukuisia eri sisustustyylejä. Lopulta hän on aina palannut kierrätys- ja tehdastyylin yhdistelmään, jota hän itse kutsuu sanalla ”country-industrial”.

Sama tyyli näkyy myös joulukoristeissa. Liika krumeluuri ja kimallus eivät sytytä Mariaa.

Maria on maalannut eteisen vanhan lautalattian päälle ruudullisen kuvioinnin. Vanha konttori kyltti johdattaa kylpyhuoneeseen. Portaikon kaide on somistettu havunauhalla.
Maria on maalannut eteisen vanhan lautalattian päälle ruudullisen kuvioinnin. Vanha konttori kyltti johdattaa kylpyhuoneeseen. Portaikon kaide on somistettu havunauhalla.

Jouluvalojen kohdalla kohtuullisuussääntö ei ole voimassa. Puiden oksilla ja pensaissa tuikkivissa valonauhoissa ei ole pihistetty. Jo läheiseltä tieltä näkee, että talossa asuu jouluihminen. Osa valoista jätetään puutarhaan odottamaan hämärtyviä kesäiltoja.

Joulukoristeet pidetään loppiaiseen asti

Marian perheessä jouluinen tunnelma ei katkea heti pyhien jälkeen.

Olohuoneen seinän poronsarvet on somistettu juhlakuntoon taskukelloilla.
Olohuoneen seinän poronsarvet on somistettu juhlakuntoon taskukelloilla.

”Meillä nautitaan rauhassa ja ilman stressiä niin pitkään kuin vain kehdataan. Koti pysyy koristeltuna vähintään loppiaiseen asti. Tunnelmasta otetaan kaikki irti, kun ulkona on pimeää ja kylmää”, Maria nauraa.

Silti, joka vuosi, kun koristeet vihdoin riisutaan, Mariasta tuntuu haikealta. Onneksi ei kulu montaakaan kuukautta, kun joulufanaatikon kodissa kaivetaan taas joulutarvikelaatikot esille ja aloitetaan valmistautuminen joulumarkkinoille.

Juttu on ilmestynyt Dekossa 12/2018. Haluatko lukea lisää modernista asumisesta ja sisustamisesta, nähdä ihania skandikoteja ja saada uusimmat ideat ja trendit kotisi päivittämiseen? Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Maria aloittaa jouluvalmistelut jo keväällä – sisustusbloggaajan rintamamiestalossa on joulukoristeita jopa vessassa

No mutta

Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.
Loppiainen ei lopeta joulua. Sinä päivänä vasta itämaan tietäjät veivät lahjojaan…
Nuutinpäivänä vasta joulu laitetaan pois.

Ja kynttilät pois heinien läheltä…

Sinun täytyy kommentoidaksesi.