Sisustus Tilaajille

Ooh, mikä kesäpaikka! Pirjo ja Jani lomailevat entisajan herrasväen tyyliin 1800-luvun pitsihuvilassa

Kiehtova ja hieman salaperäinenkin pitsihuviloiden alue toimi Pirjon innoittajana lapsuuden leikeissä. Eipä tiennyt kokkolalaistyttö, että vuosikymmeniä myöhemmin yksi alueen taloista kietoutuisi hänen elämäntarinaansa.

Pirjo ja Jani Varila kävelivät eräänä perjantaina työpäivän jälkeen kaupungilla, kun heidän silmiinsä osui kiinteistövälittäjän ikkunassa ilmoitus myytävästä huvilasta.

”Huvila oli itse asiassa myynnissä viimeistä päivää, kun astuimme sisään ja ex tempore pyysimme päästä katsomaan sitä”, Varilat palaavat 20 vuoden takaisiin tapahtumiin.

Sannanrannan huvila-alue Kokkolassa oli viehättänyt ­pariskuntaa aina, joten he lähtivät samantien tutkimaan rakennusta ulkopuolelta. ­Tonttia ympäröi vanha puinen aita koristeellisine rauta­portteineen. Pihalla kurotti kohti taivasta suuria puita, ja korkealla yhden koivun oksassa heiluivat yhä hapertuneet pihakeinun narut.

Meren puolella käkkäräisessä omenapuussa punasteli muutama pieni omena. Savu­saunan takana oli joskus lainehtinut meri, mutta nyt siinä kasvoi kaislaa ja pajupensaikkoa.

Itse huvila oli suoraryhtinen ja hyvässä maalissa. Sijainti oli mahtava – rauhallinen alue lähellä merenrantaa, mutta silti vain pari kilometriä kaupungin keskustasta.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.