Sisustus

Sisustusinto leviää rappukäytävään, mutta palomestari ei ole ilmiöstä innoissaan – vain nämä 3 asiaa on sallittu

Rappukäytävän tavarakielto voi kuulostaa sisustajien mielestä tylsältä ja ylimitoitetulta, mutta sille löytyy tärkeät perusteet, muistuttaa palotarkastaja.

Kolkot rappukäytävät vetävät taloyhtiön sisustajia puoleensa: nykyään monesta rapusta löytyy niin huonekasveja, lyhtyjä, kierrätysnurkkauksia kuin taidettakin. Joulun aikaan monen taloyhtiön rappua somistaa joulukuusi.

Saako taloyhtiön rapputiloja sisustaa näin vapaasti?

Helsingin johtava palotarkasta Anssi Laaksonen ei ole sisustusilmiöstä innoissaan. Hän muistuttaa pelastuslaista, joka on varsin yksiselitteinen: uloskäytävillä ei saa säilyttää mitään tavaraa.

Termi uloskäytävä voi olla Laaksosen mukaan hieman harhaanjohtava, eikä täten aukea jokaiselle.

”Uloskäytävällä on perinteisesti tarkoitettu uloimman oven aluetta, mutta rakentamismääräyksissä se on laajennettu tarkoittamaan myös porrashuonetta.”

Tämä tarkoittaa siis sitä, että koko rappukäytävän alue ei ole oikea paikka sisustustavaroiden lisäksi myöskään lastenrattaille, pihaleluille tai pyörien säilytykselle.

Lue myös: Häiritseekö naapurin metelöinti kerrostalossa? Mieti tätä ennen kuin valitat

Rappukäytävän sistustuskiellon taustalla kaksi syytä

Vaikka rappujen tiukka tavarakielto saattaa kuulostaa tylsältä ja liioittelulta, sille on hyvät perusteet.

Ensimmäinen syy tavarakiellolle on riski tuhopolttoon, joka on tutumpi ilmiö menneiltä vuosikymmeniltä. Ei ole tavatonta, että rappukäytävään hiippaileva ulkopuolinen henkilö sytyttäisi siellä seisovat lastenrattaat tuleen.

”Toki nämä ovat nykypäivänä vähentyneet, kun nykyään melkein kaikkialla alaovet ovat lukittuina”, Laaksonen sanoo.

Jos porrashuoneessa palaa jotain, koko rappu täyttyy nopeasti savusta. Ja kun porrashuone täyttyy savusta, talon asukkaat eivät pysty poistuman ja pelastustoiminta hidastuu merkittävästi.

rappukäytävän sisustus
Jos talossa syttyy tulipalo, rappukäytävän sisustustavara voi hidastaa pelastustöitä merkittävästi. Kuva: Linda Varoma

Toinen syy on se, että jos huoneistossa syttyy tulipalo, jota asukas ei saa itse sammutettua, hän pakenee huoneistosta. Ovi jää usein auki, ja savu leviää rappuun, jolloin pelastajat joutuvat aloittamaan savusukeltamisen jo ulko-ovelta.

”Savusukeltaessa näkyvyyttä ei ole senttiäkään, joten rapussa liikutaan käsikopelolla seinänvieruksia tunnustellen. Jos porrashuoneessa on lastenrattaat, pelastaja joutuu tutkimaan, onko rattaissa pelastettavaa henkilöä.”

Kun pelastajat käyttävät aikaa porrashuoneessa olevien tavaroiden tutkimiseen, he eivät välttämättä ehdi pelastaa henkilöä, joka on tuupertunut ylempään kerrokseen savun takia.

Rappukäytävän sisustus: Vain kolme asiaa ovat sallittuja

Entä miten tavarakielto suhteutuu perinteisiin sisusteisiin, eli kynnysmattoihin tai ovikoristeisiin, joita löytyy lähes joka ovelta?

Laaksosen mukaan ainoat sallitut tavarat ovat ovikoristeet, kuten kranssit, ilmoitustaulut ja kynnysmatot – mutta kynnysmattoakaan ei saa valita täysin vapaasti.

”Kynnysmatoilla tarkoitetaan taloyhtiön hankkimia ja ylläpitämiä ovimattoja, ei omia huoneistokohtaisia mattoja. Omaa kynnysmattoa ei saa hankkia.”

Laaksonen muistuttaa, että tiukan valvonnan alla on myös se, millaisia materiaaleja rappukäytävien seinissä ja muilla pinnoilla saa käyttää. Se tarkoittaa sitä, että asukkaiden kyhäämät taideteoksetkaan eivät kuulu rappukäytävään.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Sisustusinto leviää rappukäytävään, mutta palomestari ei ole ilmiöstä innoissaan – vain nämä 3 asiaa on sallittu

Lintulof

Paloturvallinen rappukäytävä on asukkaan etu

Hyvä muuten…

Ei tarttis kerätä ”omaa taidetta” seinille, jos sillä ei tarttis peitellä hallituksen kykyä ja halua pitää seinien korjaukset ja maalaukset ajan tasalla.

Vastaa käyttäjälle Hyvä muuten...Peruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.