Sisustus Tilaajille

Sisustusarkkitehti muokkasi miniyksiöstä kodin, jossa on tilaa kymmenille viherkasveille

Sisustusarkkitehti Laura Huhtakangas haluaa asua kodissa, jossa jossa ei ole hukkaneliötä, mutta johon mahtuu paljon viherkasveja.

Muutin tähän asuntoon vuoden 2017 lopussa Kalliosta. Olen muuttanut parin vuoden välein lähes koko aikuisikäni. Helsinginkadun asunnossa alkoi tulla kaksi vuotta täyteen ja kiinteistövälittäjätuttavani rohkaisi laittamaan asunnon myyntiin. 

Asunto meni kaupaksi saman tien. Olin äkkiä tilanteessa, jossa minulla ei ollut vielä uutta asuntoa kiikarissa, mutta vanhan luovutus oli pian edessä. Tarkoitus oli hankkia isompi asunto ja mieluusti alueelta, jossa en ollut aiemmin asunut. Suuntasin katseeni Espooseen.

Asuntonäyttölistalle eksyi yksi kohde myös Helsingin Lehtisaaresta, loput kolme olivat Espoossa. Ensimmäisenä asuntonäyttösunnuntaina suuntasin pieneen Lehtisaaren kohteeseen. Avatessani etuoven tiesin, ettei mikään muu asunto tuntuisi tämän jälkeen miltään. Syynä ei ollut niinkään asunto itse, vaan huikea näkymä meren yli Keilaniemeen.

Kävin katsomassa ne kolme muutakin asuntoa, jotka kaikki olivat tuplasti isompia neliöiltään. Mikään ei kuitenkaan vetänyt vertoja tämän asunnon näkymille ja koko asunnon levyiselle parvekkeelle.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.