Saran ja Andersin talourakasta tuli painajainen – kun rakennusyritys meni konkurssiin, jälkeen jäi vain ”läjä kosteaa betonia”
Sara ja Anders lähtivät rakennuttamaan uusperheelleen kotia suurin odotuksin, mutta hankkeesta tuli kärsimysten taival. Se ei kuitenkaan erottanut paria, vaan hitsasi yhteen.
Anders Berghäll tasapainoilee terassin perustuksilla harmissaan. Hän oletti, että terassi olisi valmistunut päivän aikana, mutta työmiehet saivat paikoilleen vain kuusi tukiparrua. Nekin on kiinnitetty vasta toisesta päästä.
On maanantai-ilta, ja Anders on tullut töiden jälkeen rakennustyömaalle laittamaan saunan ikkunoiden puitteita paikoilleen, jotta projekti etenisi. Tällaista tämä nyt on. Ei päivää ilman pettymystä, ja tiukka aikataulu niskassa.
Tietoturvainsinööri Anders Berghäll, 54, ja hänen lukion matematiikan, kemian ja fysiikan opettajana työskentelevä kumppaninsa Sara Lehtovuori, 42, ovat suuren asian äärellä. Tässä rakennetaan heidän yhteisen uusperheensä ensimmäistä yhteistä kotia.
Saman katon alle pääseminen on heidän haaveensa. Mutta nyt molemmat sanovat, että jos olisivat tienneet, mitä vaikeuksia rakennushankkeessa tulee matkan varrella, he eivät olisi lähteneet siihen ollenkaan.
”Emme missään nimessä.”
Täysillä yhdessä
Lohjalaisten Saran ja Andersin rakkaustarina alkoi neljä vuotta sitten lenkkarit jalassa. Molemmat harrastavat kestävyysjuoksua, ja siitä syystä he osuivat samaan juoksuseuran harjoitusryhmään.
Yhteinen taival alkoi nopeasti. Anders ihastui Saran älyyn ja hillittyyn olemukseen, Sara puolestaan siihen, että Andersin kanssa kaikki tuntui olevan niin mutkatonta.
”Kommunikointi oli heti hirveän helppoa ja vetovoima syvä”, Sara sanoo.
Kummallakin on kolme lasta edellisistä liitoistaan. Andersin lapsista enää nuorin asuu kotona, ja Saran lapset ovat peruskouluikäisiä. Alusta asti parille oli selvää, että he tähtäävät pesueineen saman katon alle.
”Tässä iässä ei jaksa enää sellaista, että katsellaan, mitä tästä tulee. Joko eletään täysillä yhdessä tai sitten ei olla yhdessä ollenkaan”, Anders sanoo.
Silti pari elää edelleen eri osoitteissa omien lastensa kanssa. Kaikki lapset asuvat samassa rytmissä joka toinen viikko toisten vanhempiensa luona. Lapsettomat viikkonsa Sara ja Anders viettävät yhdessä jommankumman kodissa. Se on matkalaukkuelämää, joka kyllästyttää kumpaakin.
”Ei olla rakentajia”
Sara ja Anders alkoivat etsiä yhteistä asuntoa jo kaksi vuotta sitten. Sopivan kodin löytäminen ei ollut helppoa, vaikka heidän toiveensa asumismuodon suhteen ovat olleet joustavat.
Vain yksi vaihtoehto oli alusta lähtien pois laskuista.
”En halunnut vanhaa taloa. Asuin Saraan tutustuessani sellaisessa, joten tiedän mitä se on: loputon työmaa”, Anders sanoo.
He kiersivät katsomassa kaikki varteenotettavat omakotitalot, erillistalot, paritalot ja rivitalot, jotka tulivat myyntiin Lohjan seudulla. Ilmeni, että tarjolla ei ollut sellaista, johon mahtuisivat kaikki neljä kotona asuvaa lasta ja jossa olisi myös vierashuone pois muuttaneiden lasten ja ystävien kyläilyä varten.
Tarjolla oli liian ahtaita, turhan suuria, varsinaisia pommeja, ylettömän kalliita ja niitä, joiden pohjaratkaisu ei toiminut.
Tilanne tuntui hullulta. Oliko heidän kuusihenkinen uusperheensä muka niin harvinainen ilmestys, ettei sille sopivaa tilaa ole olemassa?
Pari alkoi pohtia tontin ostoa. Asiaa jarrutti se, että talon rakentaminen ei ollut heidän juttunsa.
”Emme kumpikaan ole ihmisiä, jotka haluavat käyttää kahta vuotta elämästään työmaalla”, Sara sanoo.
Siihen saumaan tuli tieto mahdollisuudesta ostaa tontti Hiidensalmen asuntomessualueelta. Anders ja Sara innostuivat, kun ilmeni, että talo suunniteltaisiin heidän tarpeitaan varten eikä heidän tarvitsisi ottaa itse rakennusprojektin ohjaksia. Sen tekisi rakennusyritys. Talo valmistuisi asuntomessun tiukan aikataulun mukaisesti.
Tämä tuntui napakympiltä ja ratkaisisi kaikki heidän ongelmansa. Niin perheelle suunniteltiin talo, jossa jokaiselle on oma huone ja mukavasti tilaa yhdessäoloon. Erityisen ihastuneita Sara ja Anders olivat ideaan yhdistää saunarakennus lasitetulla terassilla muuhun taloon. Saunan tuvassa on keittiö ja yöpymispaikka aikuisille lapsille.
Rakennustyöt alkoivat viime syksynä ja etenivät vuodenvaihteen yli. Mutta sitten tuli tammikuun viides päivä, joka muutti kaiken.
Unelmasta betoniläjäksi
Sinä päivänä Andersilla oli asian tynkää rakennusliikkeen varatoimitusjohtajalle, ja hän soitti tälle pahaa aavistamatta. Anders ei päässyt asiassaan edes alkuun, kun varatoimitusjohtaja pudotti uutispommin. Rakennusliike oli juuri haettu konkurssiin.
Anders seisoi typertyneenä puhelin korvallaan. Mitä tästä seuraisi?
He ymmärsivät heti, että nyt rakentamisen jatkuminen kaatui heidän vastuulleen. Mutta se valkenisi heille vasta tulevien kuukausien aikana, minkä määrän takaiskuja ja vaikeuksia tämä tosiasia aiheuttaisi.
Uutispommia seuraava päivä oli loppiainen. Sara ja Anders lähtivät pitkälle pyörälenkille tuulettamaan tunteitaan. Paluumatkalla he ajoivat rakennustyömaalle termospullo ja kahvipullat mukanaan.
Talon sisällä oli trooppisen kuumaa ja kosteaa. Betonilattia oli vasta valettu, kaikki väliseinät puuttuivat vielä.
Tämmöinen meille jäi, he sanoivat toisilleen. Läjä kosteaa betonia.
Kun kahvit oli juotu, pari laati suunnitelman. He etsisivät jokaiselle työvaiheelle tekijän. Auttaisivat itse missä voisivat. He selviäisivät tästä.
Ammattilaisia vaikea löytää
Työnjako syntyi luonnostaan. Anders olisi rakennuksella apuna aina kun töiltään pääsisi. On onni, että rakennusprojekti osui juuri koronavuoteen. Muuten hän olisi ollut jatkuvasti matkoilla työn takia.
Sara kilpailuttaisi urakoitsijat ja pyörittäisi monimutkaista maksuliikennettä Excelissä.
”Hyppytunnilla ehti laittaa monta tarjouspyyntöä menemään ja vastata tulleisiin tarjouksiin. Itsenikin on vaikea uskoa, miten suurta sopimusliikennettä olen pyörittänyt koko kevään oman työn ohessa.”
Viestittelyn myötä valkeni ikävä tosiasia. Työntekijöitä oli vaikea löytää. Alan ammattilaiset oli jo aikaa sitten kiinnitetty rakentamaan messujen muita kohteita. Etelä-Suomesta tai edes lahden takaa Virosta ei tahtonut löytyä vapaata työvoimaa heidän työmaalleen.
Kireä messuaikataulu on luonut rakentamiselle raamin, josta ei voi lipsua.
Kaksin tällainen hanke ei onnistuisi. Sara ja Anders saivat huomata, että apua löytyi läheltä silloin, kun sitä kipeimmin tarvitsi. Tulevat naapurit ovat vinkanneet hyvistä tekijöistä. Ja kun loistavia ammattilaisia saatiin hommiin, nämä antoivat lisää vinkkejä oivista kollegoistaan. Sisustussuunnittelija on auttanut valintojen tekemisessä, ja ystävät ovat tulleet tarvittaessa talkoisiin.
Kuukausia kestänyt kuormitus on kuitenkin vaatinut veronsa.
”Nyt riittää!”
Heti rakennusliikkeen konkurssin jälkeen Sara ja Anders huomasivat olevansa parhaimmillaan joutuessaan oikein ahtaalle. Mutta kevään edetessä esiin alkoi tulla toisenlaisia piirteitä.
Anders murehtii rakennusasioita myös öisin, ja suden hetkellä huolet kasvavat.
”Välillä olen sanonut, että nyt riittää.”
Sara ei hetkeäkään kokenut, että Anders olisi luovuttamassa yhteisestä parisuhteesta, mutta entä heidän unelmatalonsa? Pian Sara kuitenkin oppi, ettei turhautuminen ei ole vakavaa tai lopullista. Kun Andersin antaa pari päivää olla itsekseen, hän pääsee pettymyksen yli.
Luovuttaminen on käynyt myös Saran mielessä. Omakotitalo tai asuntomessuille osallistuminen eivät ole hänelle itseisarvoja. Hän voisi yhtä hyvin asua jossain muussakin asunnossa, jos sopiva vain löytyisi.
Paras tilanteen selkiyttäjä on ollut vaihtoehtojen miettiminen. He voisivat myydä talon puolivalmiina. Mutta sitten he olisivat taas lähtöruudussa, ja se on kummankin mielestä huonompi vaihtoehto kuin jatkaminen.
Tässä on meidän kotimme, kunhan jaksetaan viedä hanke loppuun, he sanovat toisilleen.
”Moni pari eroaa raksavuotena. Vaikka meillä on ollut suhteettoman paljon takaiskuja, olemme oppineet toisistamme paljon ja hitsautuneet entistä vahvemmin yhteen”, Sara sanoo.
Muutto elokuussa
Kaiken kaaoksen keskellä yhdessäolon ydin on vahvistunut: toinen pysyy rinnalla vaikka mitä tapahtuisi. Arki yhdessä on hyvää.
”Meillä on kivaa, vaikka vain söisimme raksalla kylmää maksalaatikkoa suoraan paketista tai lähtisimme juoksulenkille sateeseen”, Sara sanoo.
Kun puhe kääntyy lapsiin, otsat siliävät ja silmiin syttyy lämpö.
Saran tyttäret Susa, 13, ja Beea, 9, ovat suunnitelleet jo kuukausia sitten, kuinka he sisustavat uudet huoneensa. Samalla innolla tytöt ovat piirtäneet myös 11-vuotiaan Tatu-veljen huoneen sisustuksen televisioineen ja pelituoleineen. Andersin Anton, 17, on innostunut talon tekniikasta ja arkkitehtuurista.
Perhe pääsee muuttamaan taloon asuntomessujen päätyttyä elokuussa. Lapset eivät vielä ole asuneet saman katon alla, mutta Sara ja Anders uskovat tilanteen menevän hyvin. Kukin saa ottaa paikkansa perheessä omaan tahtiinsa.
Selkeyttä he ovat ajatelleet pitää yllä kodin yhteisillä pelisäännöillä ja kunnioittamalla toistensa vanhemmuutta.
”Pidän tärkeänä sitä, että Saran lapsista ei tule minun lapsiani eikä minun lapsistani Saran lapsia.”
Lapset ovat kyllä jo oppineet luovimaan kahden aikuisen välillä. Jos Sara ei anna lapsilleen lupaa syödä karkkia, he soittavat Andersille, ja lupa heltiää.
Lue lisää Seura.fi: Kodista tulee nähtävyys asuntomessuilla – Miltä tuntuu, kun tuhannet ramppaavat olohuoneen läpi?
Monta lempipaikkaa
Kummankin mielestä kodin sydän on avokeittiön saareke. Sen ääreen mahtuu koko porukka syömään tai laittamaan ruokaa.
Anders haluaa näyttää oman lempipaikkansa. Se on saunakamarin ikkunan ääressä. Sieltä näkyy Lohjanjärven selkä.
Talosta löytyy muitakin mieluisia tiloja, esimerkiksi parhaillaan rakenteilla oleva saunan terassi, joka lasitetaan. Siinä voi istua jäähdyttelemässä syksyn pimenevissä illoissa saunan jälkeen. Yhdessä.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Saran ja Andersin talourakasta tuli painajainen – kun rakennusyritys meni konkurssiin, jälkeen jäi vain ”läjä kosteaa betonia”