Sisustus

Valoa syksyyn

Luonnonvalon hiipumisen vuoksi keinovalon tärkeys kasvaa syksyllä. Sisusta kotisi kauden uutuusvalaisimilla.

Valaistussuunnittelu on syytä tehdä tilakohtaisesti, jolloin valintoihin vaikuttavat luonnonvalo eri vuoden aikoina, ilmansuunta, huoneen koko ja käyttötarkoitus.

Hyvin suunniteltu valaistus on energiatehokas ja pitkäikäinen sijoitus.

Kierrätysvalaisimia

Suunnittelija Jori Svärdin valaisimet syntyvät löydetyistä, muiden hylkäämistä ja kirpputoreilta hankkimista vanhoista osista.

Käytettyjen, ei välttämättä edes vanhojen, mutta muiden hylkäämien valaisimien rungoissa sähkötyöt on jo tehty.

Suunnittelijan työhuoneelle kertyneet muut esineet ja löytömateriaalit antavat inspiraatiota uusien uniikkien kierrätysvalaisimien luomiseen.

Valaisimissa käytetään pääosin halogeenipolttimoita tai led-valoja.

Jori Svärdin valaisimia myy Zarro Helsingissä ja niitä voi myös ihailla erikoisnäyttelyssä Galleria Aspiksessa joulukuussa.

Teksti: Ilkka Falck

Kommentoi

Kommentoi juttua: Valoa syksyyn

Valoa

Kannattaa tosiaan kääntyä ammattilaisten puoleen valaistuksenkin suunnittelussa. Sillä voi tehdä yllättävän paljon oman kodin viityvyydessä. Jos eri valaisutiloja kuten se ilmeisesti hienosti sanotaan on useita voi kotona helpommin vaihtaa vapaalle ja käyttää vaikka pelkkää epäsuoraa valoa illalla. Tunnelma muuttuu kun samat loisteputket eivät hohda päivästä ja illasta toiseen. Itse sain hyviä vinkkejä täältä: http://www.talobit.fi/fi/valaistus/ Suosittelen kysymään tarjousta. Ainakaan meille se ei maksanut mitään ja tuli kyllä paljon sellasta tietoa mitä en ennen tiennyt valaistuksesta ja sähköhommista ylipäätään.

Vastaa käyttäjälle ValoaPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.