Tarinat

Annalla, 33, on luomutila: "Miksei minulla ole miestä? Come on, miksen voisi pärjätä itsekin"

Mörby Gårdin tila Raaseporissa on säilynyt saman suvun omistuksessa 1700-luvulta lähtien. Perinteitä jatkaa kolmekymppinen Anna Alm. Nyt Mörby on luomutila.

Luomutila Mörby Gård valmistautuu puintiin. Traktorin perävaunun lavalla on tonneittain viljaa. Spelttivehnän tähkät tuntuvat käteen samalla tavalla karkeilta kuin kalan suomut, kun niitä vastaan sivelee. Anna Alm, 33, seisoo perävaunun reunalla flanellipaidassaan ja kuorii speltistä yhden siemenen esiin. Hän laittaa sen suuhunsa ja pureskelee hetken.

Jos siemenestä tulee purukumimaista, vilja on kypsää puitavaksi. Ja onhan se. No, ehkä. Tähkissä on vielä vihreääkin, eikä Anna ole varma, tuleeko speltistä kelvollista leivontaan.

Lue myös: Taitelija-viljelijä Osmo Rauhala innostui luomusta

Päätös on nyt kuitenkin tehty. On elokuu ja pellot on puitava, sillä myöhemmin voi tulla sateita, jotka piiskaavat tähkät maata pitkin. Naapuri ajaa yhteistä puimakonetta ja ilmoittaa Whatsapp-viestillä, milloin Anna voi hakea täyden lastin vietäväksi kuivuriin.

Luomutila vaatii sopeutumista ja raakaa voimaa

Perävaunun kiinnittäminen traktoriin ja sillä peruuttaminen on tiettävästi kinkkistä hommaa, mutta Annan ote ei lipsu missään vaiheessa. Samalla varmuudella hän kippaa viljatonnit perävaunusta valtavan humisevan pömpelin kitaan, jonka tarkoituksena on kuivata vilja.

Hieman kauempana kuivurista, keltaisen puutalon työhuoneessa on pieni kivi, johon on maalattu teksti ”Queen of (muuan kirosana) everything”. Annan reipas itseironia hymyilyttää, sillä 500 hehtaarin tilan, kymmenpäisen karjan ja monen rakennuksen kanssa pitääkin olla vähän kaikkea hallitseva kuningatar, toiminnan nainen. Luomutila vaatii varmoja otteita.

500 hehtaarin tilan, kymmenpäisen karjan ja monen rakennuksen kanssa pitääkin olla vähän kaikkea hallitseva kuningatar, toiminnan nainen.

Anna oli 27-vuotias, kun Mörby Gårdin tila siirtyi hänelle. Hän edustaa sukunsa kymmenettä sukupolvea, joka jatkaa maatilan tarinaa. Ensimmäinen suvun jäsen ryhtyi Mörby Gårdin tilan omistajaksi vuonna 1701.

Anna sai maatilan, kun veli ei halunnut jatkaa

Annan asuintalo, 1745 rakennettu Lilla huset ei ole oikeastaan kovin lilla, koska siinä on vähintään sata neliötä. Seinällä on suvun saamia kunniakirjoja maanviljelyksestä ja keittiössä täyspuinen antiikkipöytä, jossa on ilmeisesti lihamyllyn jättämiä reikiä.

Ikkunoista tulee sopivasti lämpöä ja valoa Esmeralda-kissalle, joka kiirehtii puskemaan vieraiden jalkoja.

Annan naapurissa on vuonna 1890 valmistunut Stora huset, jossa asuvat hänen vanhempansa Barbara ja Thomas Alm.

Yhteensä tilalla on 20 rakennusta, joista Lilla ja Stora ovat ympäri vuoden asuttuja. Muita ovat kesämökit, navetta, lato, konehalli ja lantala.

Ennen Annan vanhempia Mörby gårdia viljeli Annan äidinisä, jota kutsuttiin mofiksi. Sen jälkeen Barbara otti ohjat 24-vuotiaana. Annan vanhemmat odottivat, että Annan vanhemmasta veljestä, Axelista, tulisi tilalle jatkaja. Sekä veljellä että Sofia-siskolla oli kuitenkin muita suunnitelmia.

”Olin 13-vuotias, kun veli lähti opiskelemaan biologiaa. Päätimme, että jos et sinä, niin sitten minä. Ehkä leikittelin ajatuksella, että minusta tulisi poliisi, mutta en ole koskaan tosissani miettinyt mitään muuta ammattia. Silloin en vielä tajunnut, mitä maanviljelijänä oleminen on, enemmänkin se oli sitä, että rakastin tätä paikkaa ja halusin, että sen toiminta jatkuu suvussa”, Anna kertoo.

Olin 13-vuotias, kun veli lähti opiskelemaan biologiaa. Päätimme, että jos et sinä, niin sitten minä.

Tärkeä maisema

Anna keittää Lilla husetissa kahvit puinnin lomassa ja haukkaa voisilmäpullaa, joka on samalla kiireisen päivän lounas. Ikkunasta näkee vanhassa omenapuussa roikkuvat koristelamput ja pienen tiilirakennuksen, joka on aikoinaan palvellut autotallina. Anna on asunut välillä Stora husetissa, välillä Tammisaaren keskustassa, sillä hän opiskeli agrologiaa ammattikorkeakoulussa.

Vuodesta 2010 Anna on kuitenkin asunut tilallaan. Miksi Mörby Gård -luomutila on Annalle niin merkityksellinen?

”No hei, katso ulos”, Anna sanoo ja virnistää.

Kaunista on. Keltaisena aaltoilevat pellot kutsuvat sukeltamaan tähkäpäiden joukkoon ja järeistä hopeapajuista näkee, että ne ovat saaneet kasvaa ties kuinka monta kesää ja talvea aivan rauhassa. Stora husetin terassilta avautuu maisema Pohjanpitäjän lahdelle, jota mofi kutsui leikkisästi nimellä Mörby havet.

Mofi palasi usein juuri tuohon näkymään, selvästikin se oli hänelle hyvin tärkeä. Maisemassa ja luonnossa oli jotain sellaista, jonka takia isoisä oli jaksanut puurtaa läpi huonojenkin aikojen.

Maisemassa ja luonnossa oli jotain sellaista, jonka takia isoisä oli jaksanut puurtaa läpi huonojenkin aikojen.

Luonnon ihanuus oli läsnä myös Annan lapsuuden kesissä.

Sukupolvet yhdessä

Jos talvella maatilalla oli yksi katulamppu, jonka valossa lapset leikkivät, kesäisin Mörby gårdista tuli nimensä mukaisesti pieni kylä.

Annalla oli Hanna-niminen kaveri, joka asui perheineen yhdessä maatilan lomamökeistä. Aamuisin Anna meni herättelemään Hannaa, joka tykkäsi nukkua pitkään. Annasta oli mukava jutella sillä välin Hannan äidin kanssa, kun tämä luki aamulehteä.

Sitten olivat serkut, joita Anna hieman ihaili, koska he olivat isompia ja tekivät siistejä juttuja, temppuilivat vaikka pyörällä. Lapset rakentelivat puumajoja ja hyppivät laiturilta Pohjanpitäjän lahteen uimaan. Momi, Annan isoäiti, saattoi keittää kahvit rantamökissä ja tarjota lapsille pullaa.

Parasta Annasta olivat kuitenkin illalliset aikuisten seurassa.

”Välillä kaikki söivät yhdessä pitkän pöydän ääressä. Vaikka pöydässä piti käyttäytyä, tunnelma oli mukava. Joku piti puheen, keskusteltiin uutisista ja yhteiskunnasta. Se teki vaikutuksen.”

Suomenruotsalaiset perinteet jatkuvat tilalla. Juhlissa lauletaan Mörbyn oma snapsilaulu.

Perinteet pitkän pöydän ääressä jatkuvat yhä edelleen. Silloin lauletaan Mörbyn oma snapsilaulu, joka menee näin:

Spegla dig i Pojoviken

Om det du ser gör dig besviken

Ta en till

Ta en till

Det kallas Mörbytekniken

Anna pysäytti 12-vuotiaana karanneen lehmälauman

Ko-om, kom, kom! Annan huuto kaikuu pitkin metsää ja pian hiekkatietä pitkin tulee lehmälauma, etunenässä Örtan-rouva pitkine sarvineen.

Lehmät vaihtavat nyt uudelle laitumelle, koska ne kyllästyvät helposti yhteen paikkaan. Siitä todisteena Annalla on kuva, jossa kaurapellossa seisoskelevat lehmät katsovat hyvin viattomina kohti kameran linssiä. Yhdellä karkulaisista on makoisa kauran röyhy suussaan.

Vasikat hyppelehtivät emojensa perässä, kun ne lähtevät vaeltamaan vihreää nurmea pitkin. Anna kävelee tottuneesti keskellä laumaa, vaikka Örtanin sarvet ovat kunnioitusta herättävät.

Pienenä Anna pelkäsi lehmiä, koska ne olivat suuria ja arvaamattomia. Iso Victor-sonnikin olisi helposti voinut rusentaa Barbara-äidin navetan seinää vasten, mutta äiti käsitteli satojen kilojen painoista sonnia varmoin ottein. Eräänä päivänä pelot karisivat kertaheitolla.

”Muistan sen hetken hyvin. Olin 12-vuotias ja tulossa pyöräillen uimasta. Yhtäkkiä huomasin, kuinka koko lauma oli karannut aitauksestaan ja rynnisti tietä pitkin. Lähellä ei ollut ketään, jolta huutaa apua. Poljin kaikin voimin lauman eteen ja heitin pyörän maahan. Levitin käteni ja huusin stop!”

Poljin kaikin voimin lehmälauman eteen ja heitin pyörän maahan. Levitin käteni ja huusin stop!

Koko lauma pysähtyi. Siinä hetkessä Anna tajusi, että lehmiä ei tarvitse pelätä.

Vahva mies avuksi?

Puinti etenee pellolla, ja Anna kiinnittää traktorin vetokoukun yhä uudelleen perävaunuun. Isojen koneiden käsittely ja parhaimmillaan 30 kilon viljasäkkien heittely auton lavalle on raskain osa työtä.

”Joskus joku kysyy, että onko minulla miestä. Ja että kyllähän sellainen vahva mies pitäisi olla. Come on, miksi en voisi pärjätä itsekin?”

Joskus joku kysyy, että onko minulla miestä. Ja että kyllähän sellainen vahva mies pitäisi olla. Come on, miksi en voisi pärjätä itsekin?

Luomuviljely ei ole yksinkertaisimmasta päästä. Annan mielestä vaativinta on ymmärtää maan koostumus ja kuinka se käyttäytyy.Jos muutamissa pelloissa näkyykin jokunen iloisena rehottava ohdake, Anna ei ole niistä kovin huolestunut. Luomutila opettaa epätäydellisyyden sietämistä.

”Epätietoisuus on raskainta, sillä on niin monta eri vaikuttajaa, joita ei pysty hallitsemaan, kuten sää ja maa. Yhdessä pellossa voi olla monta eri maalajia ja vilja ehkä viihtyy parhaiten vain yhdessä niistä. Maa-aineksen pitäisi olla tasainen, jotta rikkaruohot eivät viihtyisi siinä.”

Mörby on ollut luomutila yli 20 vuotta. Annan vanhempien päätös siirtyä luomuviljelyyn vuonna 1995 ja tilakaupan avaaminen muutamaa vuotta aikaisemmin ovat pitäneet Mörby Gårdin elävänä.

Anna tapaa ruoan ostajia muun muassa lähiruokarenkaiden myynneissä ja läheisen Fiskarsin ruokamarkkinoilla.

”Parasta maanviljelyksessä on yhteistyö luonnon kanssa, se, että pystyn vaikuttamaan luonnon toimintaan ja tuottamaan jotain järkevää kanssaihmisille. Muutkin saavat nauttia siitä, mitä Mörby Gårdilla on annettavana.”

Päivä kääntyy iltaan, mutta Anna lähtee vielä laittamaan lehmille juomakaukaloa laitumelle. Puinti jatkuu useita viikkoja, sillä kaura ja ruis pitää saada talteen.

Mutta miten sille speltille kävi?

”Leivontakelpoista tuli”, Anna ilmoittaa myöhemmin tyytyväisenä.