Eeva ja Keith viihtyvät maaseudulla, vaikka eivät haaveilleet maallemuutosta – viisihenkinen perhe asuu luomutilalla Rauman Lapissa: ”Meillä ei ole ikinä tylsää”
Eevan ja irlantilaisen Keithin ei pitänyt asettua Suomeen, saati ryhtyä luomutilan farmareiksi syrjäiseen maalaiskylään. Mutta toisin kävi.
Muu, ammmuu. Yli neljäkymmentä kovaäänistä ja pitkäkarvaista sarvipäätä toivottavat vieraat tervetulleiksi Yli-Kuljun luomutilalle.
”Nämä ovat aikamoisia eläimiä. Välillä aidat saavat antaa periksi, kun lehmät taistelevat tilasta juomakaukalolla. Etenkin sonnit karkailivat, ja niitä haettiin pitkin kylää. Niiden lähtö olikin helpotus”, tilan emäntä Eeva Naperoinen kertoo.
”Irlantilaisen mukaan kaikki lehmät lähtevät siihen mennessä, kun hän täyttää 40, mutta minä salaa ajattelen pitäväni muutaman lemmikkinä”, Eeva lisää viitaten puolisoonsa Keith Leightoniin.
Ensimmäiset ylämaankarjan lehmät ja sonni saapuivat tilalle kymmenen vuotta sitten. Eeva, Keith ja pieni Emmi-Sofia olivat päässeet muuttamaan vastavalmistuneeseen taloonsa tammikuussa, ja heti maaliskuussa perhe täydentyi Onni-pojalla.
”Äitiyslomalla sain jossain mielenhäiriössä päähäni, että voisimme kasvattaa karjaa. Saan jatkuvasti uusia ideoita ja keksin lisää tekemistä, vaikka nykyisistäkin on vaikeaa selvitä. Nyt haaveilen kanoista. Meillä kuluu niin paljon munia, että olisi hienoa saada niitä omasta kanalasta”, Eeva hymyilee.
Irlannista farmareiksi Suomeen
Ylämaankarjan kasvattamisen lisäksi Eeva ja Keith pyörittävät Satakunnan ainoaa luomumansikkatilaa. Mansikan lisäksi he viljelevät luomuvadelmaa, pensasmustikkaa ja tankoparsaa.
Omia maita on 24 hehtaaria ja sen lisäksi viljelyssä on muutama vuokrapelto, yhteensä noin 30 hehtaaria.
Luomutilan farmareiksi pieneen Kuljun kylään Eeva ja Keith päätyivät sattumalta.
Pari tapasi toisensa Belfastissa. Eeva oli matkusteli ylioppilasvuoden jälkeen, ja Irlannissa hänen piti viipyä vain talven yli, mutta reissu venyi puolentoista vuoden mittaiseksi.
Keith teki it-alan töitä Microsoftilla, jossa Eeva aloitti kouluttajana.
”Eevalla oli tietokoneongelmia ja hän kutsui minut paikalle”, Keith kertoo ensikohtaamisista.
”Muistaakseni se olit sinä, joka kävit aina kyselemässä, onko minulla kaikki hyvin”, Eeva sanoo ja naurahtaa.
Pariskunta tuli Suomeen vuonna 2005. Eevan äiti oli kuollut muutamaa vuotta aiemmin ja Eevalla oli huoli isästään. Tarkoitus ei ollut jäädä, mutta suunnitelmat muuttuivat, kun Keith sai töitä Olkiluodosta.
Eeva meni ajankulukseen käymään Yli-Kuljun tilalla, joka oli hänen mummunsa vanha kotipaikka. Pitkään tyhjillään olleet rakennukset olivat romahtamaisillaan. Piha oli umpeen kasvanut.
”Kaipasin jotain tekemistä. Isä osti minulle moottorisahan ja lähdin raivaamaan vanhaa pihaa. Kun ympäristö avautui, ihastuimme paikkaan”, Eeva sanoo.
Kaipasin jotain tekemistä. Isä osti minulle moottorisahan ja lähdin raivaamaan mummun vanhaa pihaa.
Kaikki on vähän romahtanutta
Eeva ja Keith nauttivat maalla asumisesta, vaikka he eivät haaveilleet maallemuutosta.
Eeva on maatilan tyttö, joka ei koskaan viihtynyt ruuhkaisissa kaupungeissa, vaikka kaipasikin maailmalle. Myös Keith varttui maaseudulla Pohjois-Irlannin pohjoiskärjessä.
Rauhaton Belfast ei tuntunut kummastakaan hyvältä paikalta asettua ja perustaa perhettä.
”Kun on maalta kotoisin ja tykkää metsistä ja rauhasta, ihmispaljous alkoi ahdistaa. Heräsin sunnuntaiaamuisin niin aikaisin, että sain kulkea kaduilla rauhassa”, Eeva muistelee.
Yli-Kuljun luomutilalla peltojen ja metsien keskellä rauhaa riittää. Lähimmälle kylälle on matkaa seitsemän kilometriä.
Eevalla on vain vähän tietoa tilan historiasta, vaikka Yli-Kulju on kuulunut pitkään hänen suvulleen. Tiedossa on, että paikka on vanha kantatila, joka on lohkottu jossain vaiheessa.
Hevosia tilalla on ollut, sillä Kuljun pappa oli kova hevosmies. Eeva haaveilee itsekin muutamasta suomenhevosesta, mutta Keith ei ole innostunut asiasta.
”Tarinan mukaan yksi tilan esi-isistä ajoi humalassa kovassa vauhdissa hevosella kotiin ja törmäsi kohtalokkaasti päin pihakiveä. Leskirouva meni uusiin naimisiin ja siten suku haarautui”, Eeva kertoo.
Vanhan talon tilalle rakennettiin kaksikerroksinen puutalo
Hän muistaa hämärästi lapsuudesta, kun mummu asui vielä suuressa vanhassa talossa. Mummun jälkeen 1980-luvulla taloa asuttivat isoenon vaimo ja vanha Lyydia, joka oli tullut taloon jo pikkupiikana.
Eeva ja Keith olisivat halunneet säilyttää vanhan talon, mutta se oli päässyt liian huonoon kuntoon.
”Talo oli valtava. Pelkästään alakerrassa oli 500 neliötä. Totesimme, ettei meillä ole mahdollisuutta lähteä kunnostamaan sitä.”
Vanha talo purettiin ja sen tilalle rakennettiin kaksikerroksinen puutalo.
Koti on sisustettu pääasiassa kalusteilla, joista osa löytyi vanhasta talosta, osa on tuotu Eevan lapsuudenkodista.
”Vanha talo ehti olla pitkään tyhjillään ja siellä kävi varkaita, jotka veivät kaiken arvokkaan. Joitakin kalusteita saimme kuitenkin pelastettua. Osa löytyi puuliiteristä. Ne olivat menossa polttopuiksi.”
Vanhasta ajasta muistuttavat myös romahtamaisillaan olevat sauna, aitta ja navetan kivijalka.
”Täällä on kaikki sellaista romahtanutta. Navetan katto oli jo aallolla, kun uuden talon rakennus alkoi. Eräänä helatorstaina se vain romahti.”
Kiireinen kesä pitää vauhdissa
Eeva ja Keith hoitavat tilan työt keskenään ilman ulkopuolista työvoimaa. Eeva keskittyy hoitamaan tilaa ja eläimiä, mutta hän on silloin tällöin töissä myös tilan ulkopuolella. Keith on työskennellyt koko ajan myös muualla.
”Olisi hienoa, jos voisimme olla molemmat tilalla töissä, mutta toistaiseksi se ei ole ollut taloudellisesti mahdollista”, Keith sanoo.
”Pieni tila vaatii erikoistumista. Päätimme kokeilla luomumansikkaa ja kolme ensimmäistä kautta menikin hyvin. Se sijaan pari viime satokautta eivät ole olleet toivotunlaisia.”
Myös lapset, Emmi-Sofia, Onni ja kuopus Helmi ovat mukana auttamassa: istuttamassa mansikantaimia, hoitamassa karjaa tai ajamassa pihanurmea.
Maatilan työt olivat pariskunnalle entuudestaan tuttuja, mutta silti niiden rankkuus välillä yllättää.
Tilan työt keskittyvät kesäkuukausiin. Kiireisintä on heinäkuussa, jolloin töitä saa paiskia ympäri vuorokauden.
Pitää olla hullu ollakseen farmari ja etenkin, kun viljelee luomumansikoita. Ei tätä rahan takia tehdä.
Keith istuu neljän viikon kesälomastaan kolme viikkoa traktorin päällä heinätöissä. Mansikka-aikaan Eevan työpäivät venyvät helposti yli 14-tuntisiksi.
Kesäisin perhe on melko omavarainen, sillä omasta maasta saadaan vihannekset ja marjat.
”Olisi kivaa, jos olisi joskus myös vapaapäiviä, jolloin ei tarvitsisi tehdä mitään. Mutta tilalla on niin paljon tekemistä, ettei ehdi juuri nukkuakaan. Välillä mietin, miltä tuntuisi, jos joskus olisi tylsää. Täällä sellaista ei ole koskaan”, Eeva sanoo.
Lapset adoptoivat isovanhemmat kylältä
Lapset ovat tottuneet siihen, että kun äiti ja isä tulevat pellolta, he ovat niin väsyneitä, että on turha toivoa yhteisiä jalkapallopelejä.
Välillä on vaikeaa, kun suvun tukiverkostoa ei ole lähellä. Eevan isä asuu Porissa kahden tunnin ajomatkan päässä ja Keithin vanhemmat Irlannissa.
”Minulla on koko ajan huono omatunto siitä, etten ehdi olla tarpeeksi lasten kanssa, kun pitää tehdä töitä”, Eeva sanoo.
Perheen neuvokkaat lapset ovat hoitaneet itse asian. He ovat adoptoineet itselleen kylältä mummun, 87-vuotiaan Pirkon, jonka luona he käyvät usein mielellään koulun jälkeen. Lasten varamummusta on tullut tärkeä koko perheelle.
”Pirkko on aivan ihana ja kullanarvoinen. Hän tuo meille aina vastaleivottua leipääkin”, Eeva kiittelee.
Tilan tulevaisuuden suhteen pariskunnalla on monenlaisia ideoita. Ajatuksissa on pyörinyt muun muassa Bed & breakfast -majoitustoiminta, mutta ideoiden toteutus vaatii investointeja.
”Elämä maatilalla on opettanut ennen kaikkea sitkeyttä ja keskeneräisyyden sietämistä. Asiat vievät aikansa ja ikinä ei tule valmista. Kun yhden asian saa valmiiksi, toinen odottaa jo tekemistä”, Eeva sanoo ja nauraa.
Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 8/2020.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Eeva ja Keith viihtyvät maaseudulla, vaikka eivät haaveilleet maallemuutosta – viisihenkinen perhe asuu luomutilalla Rauman Lapissa: ”Meillä ei ole ikinä tylsää”