Eeva-Marian ja Erkin paratiisi kukoistaa Nuorittajoen rantatöyräällä – komea puutarha lyö ällikällä!
Pohjoisen kesä on lyhyt mutta sitäkin antoisampi, tietävät Nuorittajoen rantatöyräällä Pohjois-Pohjanmaan Ylikiimingissä asuvat Eeva-Maria ja Erkki Pöyskö.
Aamu-usva hälvenee vähitellen Nuorittajoen yläpuolelta. Sairaanhoitajana työskentelevällä Eeva-Maria Pöysköllä on vapaapäivä, mutta hän on herännyt jo aamuviideltä kuvaamaan usvan verhoamaa rakasta maisemaa.
”Kuvaaminen on minulle vähän kuin päiväkirjan pitämistä. Otan kuvia harva se päivä, enimmäkseen kodistamme, pihapiiristä ja lähiluonnosta. Niistä näkee, kuinka paljon vuodet eroavat toisistaan, miten korkealle jokivesi nousee ja kuinka paljon pihapiiri on muuttunut”, hän sanoo.
Samaa jokimaisemaa ovat ennen Eeva-Mariaa ja hänen puolisoaan Erkki Pöysköä ihailleet lukuisat aikaisemmat Pöysköjen sukupolvet. Heitä on asunut näillä Rantapirtin tiluksilla Pohjois-Pohjanmaan Ylikiimingissä jo yli 400 vuotta. Tai ehkä kauemminkin, mutta Ylikiimingin kirkonkirjojen ensimmäiset merkinnät suvusta ovat vuodelta 1646.
Rantatöyräällä kohoavan punamultaisen päärakennuksen vanhimmalla osalla on ikää yhtä paljon.
”Talomme on seudun vanhimpia, kaikki tietävät sen. Pappani oli oman aikansa lääkärin korvike, eräänlainen jäsenkorjaaja. Pihaan saattaa vieläkin tupsahtaa ihmisiä, jotka ovat käyneet hoidattamassa täällä sijoiltaan mennyttä olkapäätä tai muuta vaivaa”, Erkki kertoo.
Lue myös: ”Komian tähären!” sanoo Heikki, joka kunnosti 27 metriä pitkää sukutaloa 25 vuotta
Talvisin siivotaan otsalampun valossa
Eeva-Maria ja Erkki muuttivat taloon, Erkin mummulaan, vuonna 2002. Samana vuonna tiluksilla vietettiin myös heidän hääjuhlaansa.
Ennen kuin Eeva-Mariasta ja Erkistä tuli pari, he olivat tunteneet toisensa jo pitkään, sillä Eeva-Maria on kotoisin samalta kylältä.
Heistä molemmista tuntui tärkeältä säilyttää sukutalo. Se oli päässyt huonoon kuntoon, sillä Erkin iäkäs Helvi-täti oli asunut sitä pitkään yksin.
Ensimmäisenä työnään Eeva-Maria ja Erkki vaihtoivat talon takapuolen pari alinta hirttä. Ne olivat hiutuneet melkein sahanpuruksi, ja koko rakennus uhkasi kaatua.
Me arvostamme vanhaa enemmän kuin uutta. Kai vähän kuuluu asiaan, että voi asua tällaisessa museossa.
Pikkuhiljaa ja hienovaraisesti taloa on muutettu modernimmaksi. Kesällä käyttövesi lämpenee aurinkopaneelien avulla ja paksujen lattialankkujen alla kulkevat lattialämpöputket, mutta talvisin Pöysköt lämmittävät taloa yhä puulla.
Talon vanha puoli, entinen mustaseinäinen savupirtti, on nyt pariskunnan kodin viihtyisä tupa, jossa kello tuntuu raksuttavan mennyttä aikaa. Pöysköt ovat halunneet säilyttää kotinsa nostalgisen tunnelman sukuperintönä emännältä toiselle siirtynyttä kliiviaa myöten.
”Me arvostamme vanhaa enemmän kuin uutta. Kai vähän kuuluu asiaan, että voi asua tällaisessa museossa.”
”Nautin levollisesta tunnelmasta, mutta talvisin sisällä on oikeasti niin hämärää, että pitää siivota otsalamppu päässä”, Eeva-Maria nauraa.
Satanen lapaan rikkaruohon löytäjälle
”Vanhassa talossa on aina niin paljon laittamista, että pitää kävellä aamulla melkein silmälaput päässä kasvimaalle, etteivät tekemättömät työt pistä matkan varrella silmään”, Eeva-Maria vitsailee.
Keväästä lähtien hänet löytääkin varmimmin kodin pihapiirin paraatipaikalle levittäytyneestä hyöty- ja kukkatarhasta. Postimerkin kokoisesta läntistä on vuosien saatossa kasvanut vihanneksia, yrttejä ja kesäkukkia pursuava paratiisi.
Unikot, samettikukat, kesäleimut ja muut itse siemenistä kasvatetut kesäkukat kukoistavat eurooppalaisten linnojen muotopuutarhoja muistuttavassa jämptissä järjestyksessä.
”Käyn penkit läpi haralla vähintään kerran viikossa ja joskus vielä konttaankin, että saan rikkaruohot varmasti pois. Tykkään siististä ilmeestä. Erkki aina sanookin, että satanen lapaan sille, joka täältä rikkaruohon löytää”, Eeva-Maria nauraa.
Hän aloittaa taimien kasvatuksen jo helmikuussa kelloköynnöksen ja malabarinpinaatin siemenillä, mutta kevät pohjoisessa etenee tuskastuttavan hitaasti. Joskus toukokuun puolivälissäkin satelee vielä lunta. Kun lumi vihdoin sulaa, Eeva-Marialla on kova kiire puutarhatöihin.
Maaperä on täällä niin hienoa hietaa, että se on melkein savea. Se on erinomaista viljelymaata. Vaikka Nuorittajoki virtaa liki ja sen tulvahuiput nousevat joskus kovinkin korkealle, vesi ei ole koskaan yltänyt talolle asti.
Perimätieto tosin kertoo, että taloa on jouduttu siirtämään piirun verran kauemmas jokitörmältä, kun maa alkoi eroosion vuoksi uhkaavasti huveta talon alta.
Pöysköt eivät tiedä, milloin tämä tarkalleen ottaen tapahtui, mutta jotain ajankohdasta voi päätellä siitä, että siirtotöihin tulleille miehille oli maksettu palkka viljatynnyreinä.
Lue myös: Hirsiseiniä, kitschiä ja poptaidetta: keräilijöiden kodissa tyylit sekoittuvat iloisesti
Kanaset kuuluvat talon tunnelmaan
Kasvimaata kiertää verkkoaita, jota on Erkin laskujen mukaan jatkettu jo ainakin pariin kertaan. Ilman aitaa vapaina paarustavat kanaset kuopsuttaisivat matoja etsiessään kaikki kasvit nopeasti nurin.
Pöysköt ottivat ensimmäiset kanansa heti taloon muutettuaan. Eeva-Marian mielestä kotieläimet kuuluvat ehdottomasti vanhan talon tunnelmaan, ja toisaalta kotkot ovat paljon helppohoitoisempia kuin esimerkiksi lehmät.
Kanojen ottamien hiekkakylpyjen muistona nurmikossa on siellä täällä paljaita länttejä. Se ei Pöysköjä haittaa, varsinkin kun kanat pyöräyttävät munia niin usein ja säännöllisesti, ettei niitä tarvitse koskaan ostaa kaupasta.
Välillä munia kertyy niin paljon, että Pöysköt antavat niitä eteenpäin. Eeva-Marialla on tapana sujauttaa munarasiaan aina höyhenen tai kaksi. Siitä lapset tietävät, että munat ovat ihan oikeiden kanojen munimia.
Keväällä myös cockerspanieli Jontulta on kasvimaalle pääsy kielletty, koska sen on hankala hahmottaa, missä pienten taimien rivistöt kulkevat. Myöhemmin kesällä se osaa jo tepsutella polkuja pitkin.
Joskus Eeva-Maria tosin huomaa, että koiran kuononpää on epäilyttävän multainen. Siitä tietää, Jonttu on taas käynyt jemmaamassa kasvimaan kuohkeaan penkkiin kanoilta varastamansa leivänkannikan.
Majuri, Zetor ja muut vempeleet
Vanhoista koneista innostunut Erkki on valjastanut isänsä 1950-luvulla ostaman traktorin, Majuri Fordsonin, halontekokoneeksi. Polttopuut tehdään oman metsän puista.
Pihalle on pysäköitynä myös Zetor-traktori, jolla Erkki hurauttaa tapaamaan muita alueen zetoristeja, sekä säihkyväksi puunattu Fiat 128 Special, jonka Eeva-Maria sai mieheltään huomenlahjaksi. EVE-75-nimikkorekisterikilvillä varustettu pikkuauto toimii nykyään kesäautona.
”Koneiden kunnostaminen on yksi intohimoistani. Pelastin Fiatin sukulaismieheltä ja pistin uudestaan kuntoon.”
Eeva-Mariakin pitää vanhoja tavaroita arvossaan. Hän on koonnut talon vanhoista esineistä tunnelmallisia asetelmia tupaan ja piharakennusten koristeeksi. Hänen keräilemänsä Arabian maitokannut ja emalipannut ovat solahtaneet luontevasti osaksi kodin sisustusta.
Veri vetää Erkkiä erämaahan
Oma puutarha on Eeva-Marialle niin tärkeä, ettei hän kaipaa Nuorittajoen rannalta kesäisin minnekään. Pohjoisen kesä on lyhyt, ja jo elokuun alussa uhkaavat ensimmäiset hallat.
”Yllättävän hyvin eksoottisetkin lajit täällä kuitenkin menestyvät. Viiniköynnös on kasvanut niin, etten tiedä mitä sen kanssa tekisi, ja oliivipuuni kukkii joka vuosi. Viime kesänä se teki yhden oliivinkin, mutta eihän täällä Ylikiimingissä oliivinviljely oikein kannata.”
Perinnetaitoja harrastavan Erkin veri vetää kesäisin tervanpolttoon tai Lappiin kullankaivuuseen.
”Aina sieltä Kutturasta vähän kultaakin löytyy, mutta ei se ole pääasia. Poikani löytämä isoin kimpale painoi yli gramman. Teetin siitä korun”, Erkki sanoo.
Eniten hän kertoo nauttivansa yksinkertaisesta elämästä erämaassa. Pariskunnalla on sähkötön kämppä soiden keskellä kahdeksan kilometrin päässä kotoa.
”Talvella sinne saa hyvin tampattua tien lumeen, mutta kesällä ei perille pääse muuta kuin uimalla.”
Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 4/2021.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Eeva-Marian ja Erkin paratiisi kukoistaa Nuorittajoen rantatöyräällä – komea puutarha lyö ällikällä!