Sisustus

Inka ja Mika muuttivat Fiskarsiin kahvilayrittäjäksi – ihana koti löytyi 1800-luvun pesulasta

Inka Wallgren ja Mika Rautiainen muuttivat Helsingistä Fiskarsiin pitämään Cafe Bar Pesulaa. Myös koti löytyi samasta talosta. Nyt Inka kertoo, miten elämä muuttui pikkukylään muuton myötä.

”Mika mietti aika ajoin maallemuuttoa. Hän oli vuonna 2014 Fiskarsissa Laundry-kahvilan ravintolapäällikkönä ja tunsimme muutenkin paljon kyläläisiä. Tutut kyselivät välillä, tulisimmeko sinne pitämään kahvilaa.

Lue myös: Nuoripari toteutti unelmansa ja osti kyläkoulun, jossa on tilaa elää ja juhlia – ”Rakkain muisto on omat 200 vieraan häämme”

Minua maallemuutto askarrutti. Asuin lapsuuteni Kuopion­ keskustassa puutalossa, enkä ole niin kaivannut puutaloidylliä. Kerran tosin sanoin, että jos myös Laundryn yläkerrassa oleva asunto vapautuisi, voisin harkita muuttoa.

Viime joulun alla koko punatiilinen rakennus tuli tarjolle. Pyöritimme silloin Helsingissä kolmatta vuotta omaa kahvilaamme Roihuvuoren Rioa.

Fiskars on tiivis yhteisö, johon toivottiin olohuonetunnelmaista paikkaa, samantapaista kuin Rio. Totesimme, että olemme hulluja, jos emme edes yrittäisi tätä. Lopulta kaikki kävi nopeasti. Muutimme Fiskarsiin huhtikuussa, ja Cafe Bar Pesula avattiin toukokuussa.”

Inka ja Mika asuvat lastensa kanssa vanhassa pesulassa.

Koti 1800-luvun pesulassa

”On ihana asua samassa talossa, missä työpaikka on. Ruuhkavuosien keskellä on hauska ajatella, että elämä on juuri tässä.

Pidän siitä, että asuntomme on vanhassa, 1860 valmistuneessa punatiilisessä talossa. Sitä ei alun perin rakennettu asunnoksi, joten se on persoonallinen.

Vuosien varrella rakennus on ollut monenlaisessa käytössä. Aluksi se oli pesula, jonka yhteydessä oli mankelisali ja leivintupa.

Myöhemmin se toimi kouluna, opettajan asuntona ja ruukin puhelinkeskuksena. 1980-luvulla siinä oli kirjasto.

Ennen meitä alakerrassa oli kahvilan lisäksi vaatekauppa. Sitä ennen kahvilan paikalla oli keramiikkapaja.”

Lue myös: Fiskarsin saksista ei pitänyt tulla oransseja lainkaan

Aiemmin keittiö oli erillisessä huoneessa, mutta Inka ja Mika rakensivat keittiön isoon saliin.

Talvella Fiskars on maaginen maailma

”Kaupunkilaiselle Fiskarsissa eläminen on luksusta. Rakastan kodista avautuvaa jokimaisemaa. Varsinkin talvisin, kun Fiskarsissa on tyhjää, maisema on maaginen. Aamulla sumun seasta saattaa ilmestyä vaikka peura.

Pidän siitä, että Fiskarsissa on kunnolla pimeää. Kun syysiltoina lähtee kävelemään joen vartta pitkin, on aivan hiljaista. Yhtäkkiä tulee pienelle sillalle, jonka toisella puolella on Tap Room -baari. Siellä onkin sata ihmistä ja keikka täydessä käynnissä.

Vain 600 asukkaan kyläksi Fiskarsissa on hyvät palvelut. On joogasali, hyviä ruokaravintoloita ja kauppa. Fiskars on todella yhteisöllinen, ja erilaiset toimikunnat ovat aktiivisia. Usein kyläseura kokoustaa Pesulassa.

Lue myös: Kirjailija Tommi Kinnunen esittelee kotinsa ja lempipaikkansa Turussa

On hauska nähdä, miten Fiskars elää vuodenaikojen mukaan. Kesä on matkailun tykitystä, johon koko kylä valmistautuu keväällä. Avataan ravintoloita ja rakennetaan näyttelyitä.

Kun kesä loppuu, on kiva välillä hissutella. Meille tällainen rytmi tuntuu sopivan.”

Työntekijöitä jaetaan baarien kesken

”Fiskarsissa on hyvä yhteishenki. Sovimme muiden baarien kanssa, milloin kukakin on auki, et­tä emme turhaan vie toistemme asiakkaita.

Teemme paljon yhteistyötä etenkin maisteluhuone Ägräs Distillery Tap Roomin kanssa. Siellä tarjoillaan Ägräsin lisäksi muidenkin paikallisten tuottajien, Kuura Ciderin ja Tap Roomin kanssa samassa rakennuksessa toimivien Noita Wineryn ja Fiskarsin panimon tuotteita. Me teemme maisteluihin ruokatarjoilut.

Kesällä jaoimme Tap Roomin kanssa työntekijöitä ja pystyimme siten tarjoamaan heille enemmän työtunteja. Joskus olemme Mikan kanssa itsekin Tap Roomissa tiskin takana, kun siellä järjestetään klubeja.

Yhteistyö on vaarallistakin, kun hyviä ideoita tulee enemmän kuin ehtii toteuttaa. Syksyllä järjestimme yhdessä FiskarsFem-musiikkifestivaalin.

Yhteistyön lisäksi on kivaa, että kylällä on joku paikka, jossa voi itse käydä, kun ei ole töissä.”

Mika tarjoilee kahvia Pesulassa.

Kyläseuran pitämä sauna on hengähdyspaikka

”Fiskarsin ympärillä on paljon pieniä, kirkasvetisiä järviä. Itä-Suomesta kotoisin olevalle ne tuovat tuttuuden tunnetta eksoottisten tammien keskellä.

Fiskarsin kyläseuran ylläpitämä Kieloniemen sauna Degersjön rannalla on rakennettu talkoovoimin. Joka toinen viikko sauna lämmitetään kyläläisille. Meilläkään ei ole omaa saunaa, joten yhteisessä saunassa käyminen on ihanaa.

Kesän vilkkaan sesongin aikana sauna oli koko perheelle hengähdyspaikka. Varasimme saunan työntekijöillemme kerran kuussa, ja rentouduimme vilkkaan viikonlopun jälkeen. Söimme siellä nyyttikestitunnelmissa, ja koirat ja lapset saivat olla mukana. ”

Artikkeli on julkaistu Maalla-lehdessä 10/19. Haluatko lukea lisää ihania tarinoita maalaiselämästä ja inspiroitua kauniista maalaiskodeista? Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Inka ja Mika muuttivat Fiskarsiin kahvilayrittäjäksi – ihana koti löytyi 1800-luvun pesulasta

Sinun täytyy kommentoidaksesi.