Sisustus

Frantsila veti puoleensa – Anna ja Jupiter tapasivat Lontoossa, mutta muuttivat maalle Hämeenkyröön jatkamaan maineikasta luomuyrttitilaa

Frantsila sai jatkajan lähipiiristä. Lasten syntymä sai Cormerin perheen palaamaan Jupiterin kotikonnuille Hämeenkyrön Kyröspohjan kylään jatkaman ­edellisten sukupolvien työtä luomuyrttitilalla.

Frantsila on tuttu nimi monelle suomalaiselle. Pitkävartiset ukontulikukat seisovat suorissa riveissä hämeenkyröläisellä pellolla. Ensimmäiset niistä avaavat jo keltaisia nuppujaan. Pellon toisella laidalla poimitaan siankärsämöä, suomalaista supersankaria, kuten pellonviertä astelevat Anna Karhu-Cormier ja Jupiter Cormier kasvia kutsuvat.

”Siankärsämö kohottaa vastustuskykyä ja ukontulikukkauute irrottaa limaa”, he selittävät.

Jupiterin ja Annan arki kietoutuu kasveihin, sillä ­kolme vuotta sitten Jupiterista tuli vanhempiensa perustaman Frantsilan luomuyrttitilan toimitusjohtaja ja Annasta sen luova johtaja.

Sitä kumpikaan ei osannut kuvitella, kun he vuonna 2007 sattumalta tapasivat toisensa lontoolaisessa kahvilassa ja tunnistivat toisensa suomalaisiksi.

Anna opiskeli Englannissa kuvataidetta, Jupiter kansainvälistä politiikkaa, ja molemmat viihtyivät metropolielämässä. He ehtivät käydä yhdessä konsertissa ja muutamalla pyöräretkellä, ennen kuin Anna parin viikon kuluttua muutti takaisin Suomeen.

Jupiter jäi Englantiin, ja seuraavan vuoden aikana he vaihtoivat vain muutaman viestin.

Matka perheeksi – ja maalle – oli silti jo alkanut.

Frantsila on luomuviljelyn uranuurtaja

”Aluksi tilan taimet kasvatettiin täällä”, Jupiter opastaa isoon, hiukan ikääntyneeseen kaarikasvihuoneeseen.

”Nykyään kasvihuone on kotitarvekäytössä ja erityi­sesti äitini valtakuntaa.”

Vehreän paratiisin katseenvangitsijana kiemurtelee viiniköynnös, jonka taimen Jupiterin äiti sai lahjaksi omalta isältään 30 vuotta sitten. Kasvihuoneessa kypsyy myös boysenmarjoja ja viikunoita, salaattia, tomaatteja ja ruokayrttejä.

Kasvihuoneen takana Jupiterin vanhemmat Virpi Raipala-Cormier ja James Cormier ovatkin tutkimassa ruusupensasta, jonka vaaleanpunaiset nuput sade on liimaannut kiinni. James aukoo nuppuja hellästi hieraisemalla.

Kun agronomipari vuonna 1977 perusti yrityksensä Virpin sukutilalle Kyröskoskelle, luomuviljely oli Suomessa uutta ja harvinaista. Frantsila oli ensimmäinen suomalainen yksityistila, jossa viljeltiin laajamittaisesti rohtokasveja.

1980-luvulla alkoi luonnonkosmetiikan ja luontaistuotteiden valmistus. Pariskunta perusti kotitalonsa yhteyteen sekä Hyvän Olon Keskuksen, jossa on kurssi- ja majoitustoimintaa, että kasvisravintola Kehäkukan.

Kahta jälkimmäistä pyörittävät nyt toiset, itsenäiset perheyrittäjät, mutta edelleen yhteistyötä Frantsilan ­luomuyrttitilan kanssa on paljon. Virpi esimerkiksi opettaa ­Hyvän Olon Keskuksessa fytoterapiaa eli kasvilääkintää, aromaterapiaa ja shiatsua.

Frantsila tunnetaan yrteistä, joista valmistetaan luonnonkosmetiikkaa ja luontaistuotteita kuten yrttiteetä, -uutteita, ja -jauheita. Suurin osa yrteistä kuivataan ja varastoidaan tilalla ja jalostetaan käsityönä Frantsilan tuotantolaitoksessa kymmenen kilometrin päässä pelloista.

Uusi sukupolvi kehittää perheyritystä ja uudistaa sen brändiä, mutta arvot ovat edelleen samat kuin toiminnan alussa: luonnon monimuotoisuus, maaperän terveys ja toiminnan ekologisuus.

”Vanhempani asuvat nykyään entisen kotitalon naapurissa ja ovat yhä monella tavalla yrityksessä mukana. Heillä on valtavasti tietotaitoa, josta mekin saamme ammentaa”, Jupiter kertoo.

Virpi osallistuu Frantsilan tuotekehitykseen ja James on yrityksen tuoksumestari. Myös Jupiterin veli Valo työskentelee luomuyrttien kasvatuksen, keruun ja jalostamisen parissa. Sukutilan kasvihuone pitkine puupöytineen onkin luonteva paikka, missä Cormierin klaani kokoontuu silloin tällöin syömään ja seurustelemaan viiniköynnöksen, kärsimyskukkien ja krassien keskelle.

Lue myös: Näin viljelet luonnonmukaisesti kotipuutarhassa – 5 tärkeää vinkkiä luomuviljelyyn

Muuttopäätös kypsyi hiljalleen

Kun Jupiter 19-vuotiaana muutti lapsuudenkodistaan opiskelemaan ulkomaille, hän ajatteli, että ei ehkä palaisi Suomeen. Opintojensa jälkeen hän kuitenkin päätti palata edistämään Siirtymäliike-kansalaisjärjestön toimintaa. Aatteellinen liike on perustettu permakulttuurin periaatteille.

”Liike tuo ihmisiä yhteen paikallisesti luomaan omavaraisuutta hiilineutraalilla ja paikallista taloutta tukevalla ­tavalla”, Jupiter selittää.

Helsingissä Jupiter tapasi uudestaan Annan, joka teki grafiikkaa ja opetti kuvataidetta Montessori-koulussa.

Silloin kohtalo napsahti, ja heistä tuli pari. Anna ja Jupiter asettuivat asumaan Helsingin keskustaan.

”Ossianin syntymän jälkeen vierailimme usein täällä mummulassa ja keskustelimme tulevaisuudesta. Virpi ja James lähestyivät eläkeikää ja tiesimme, että tilan suhteen on tehtävä ratkaisuja”, Jupiter muistelee.

Hänen äidinpuoleinen sukunsa on asunut Frantsilan ­tilalla Kyröskosken kylässä 300 vuotta, mutta vasta ­omien lasten syntymä herätti tunteen sukupolvien ketjusta. Niin menneiden kuin tulevien polvien työ alkoi näyttäytyä merkityksellisenä.

”Aloimme myös miettiä, millaisessa ympäristössä ­haluai­simme lastemme kasvavan. Mitä Hämeenkyrö voisi ­meille antaa?”

Lue myös: Annalla, 33, on luomutila: ”Miksei minulla ole miestä? Come on, miksen voisi pärjätä itsekin”

Pluslistalle pääsi perheyrityksen lisäksi paljon muuta: luonnon kauneus ja kiertokulku, rauha ja avaruus, kyläkoulu, yhteisöllisyys, savusauna järven rannalla ja talvipulahdukset avantoon. Miinuslista muistutti, että toiset isovanhemmat, hyvät ystävät ja kulttuuririennot jäisivät pääkaupunkiseudulle.

”Maallemuutto ei ollut itsestäänselvyys. Mutta Virpi ja James eivät painostaneet, vaan korostivat, että jos me ­emme ota tilasta koppia, se tapahtuu jotenkin muuten. Että on tärkeintä miettiä, mikä on elämämme kultainen lanka.”

Pystymme tilalla konkreettisesti näyttämään mallia vastavuoroisuudesta: luonnosta ei voi vain ottaa, vaan ­samalla pitää antaa jotain takaisin.

Frantsila: talosta kuoriutui lopulta helmi

”Portulakka maistuu raikkaan kirpeältä. Myös Ossian ja Edith napsivat mielellään portulakan lehtiä, kun käymme yhdessä kasvihuoneella”, Jupiter sanoo ja poimii meheviä lehtiä suuhunsa.

Sellaisiin pieniin arjen hetkiin tiivistyy Annan ja Jupiterin mielestä maalla asumisen onni.

”On ihana opettaa lapsille, että kotipihasta voi syödä voikukkaa ja vuohenputkea ja että kukkapenkin piparmin­tusta saa teetä. Keräämme yhdessä pihalta myös nokkoset lettuihin ja kuivattavaksi.”

Oman kodin ja pihamaan perhe löysi Hämeenkyröstä vasta pitkän etsimisen jälkeen. Eikä vanha hirsinen maalaistalo Herttualan kylässä neljän kilometrin päässä Frantsilasta vaikuttanut heti kovin idylliseltä. Se vain vihjaili orastavista mahdollisuuksista.

”Ajattelimme, että rakennuksen sisältä saattaisi löytyä helmi. Usko vahvistui, kun myös perinnerakentamisen asiantuntija kävi sen toteamassa.”

Talon ikää Anna ja Jupiter eivät tiedä, mutta vintin yhdestä hirrestä löytyi vuosiluku 1887. Nyt katto on jo uusittu ja lattiat aukaistu, tuettu ja eristetty uudestaan ekovillalla.

”Palautamme hirsirakennuksen alkuperäistä henkeä. Seinistä Haltex-levyjen alta löysimme melkein ehjät pinkopahvit ja lattiasta laminaatin alta hulppeat lankut”, ­Anna kertoo.

Pihan oli edellisen omistajan koira kaivanut kuoppia täyteen, mutta niiden tilalla kukoistaa nyt kukkatarha.

”Siinäkin näkyy Virpin kädenjälki”

Kaupungin sykkeessä voi täyttyä ulkoisilla virikkeillä, mutta maalla on helpompi keskittyä. Kun on tilaa ympärillä, mielikin rauhoittuu.

Pellot surisevat pölyttäjiä

Jupiterista maalaiselämä tuntui heti luontevalta. Maalla vietettyihin lapsuusvuosiin verrattuna siihen liittyy nyt mahdollisuus kokea aikuiselämä ja työ merkitykselliseksi.

”Pystymme tilalla konkreettisesti näyttämään mallia vastavuoroisuudesta: luonnosta ei voi vain ottaa, vaan ­samalla pitää antaa jotain takaisin. Me esimerkiksi hyödymme talou­dellisesti kukkapelloista, mutta vastineeksi kukat suri­sevat täynnä pölyttäjiä, ja viljelymenetelmämme pitää maaperän elävänä, jolloin se sitoo hiilidioksidia. Näin ­koko toiminta tukee ympäristöä.”

Juuriltaan kaupunkilaisesta Annasta ensimmäinen marraskuu maalla tuntui uskomattoman pimeältä. Kodin lämmittämiseenkin tarvittiin kaikki talon kuusi tulipesää.

”Seuraavaksi talveksi hankimme myös ilmalämpöpumppuja, mutta enää en haluaisi elää ilman halonhakkuuta ja tulisijoja. Elävä tuli luo kotiin pehmeän lämmön ja tunnelman.”

Vaikka Anna on kasvanut Vantaalla ja viettänyt kesämökkiläisenä aikaa Espoon Nuuksiossa, hän tuntee ­itsensä maalaissieluksi.

”Olen aina kärsinyt siitä, että kaupungissa ympärillä on valtavasti kaikkea. Kaupungin sykkeessä voi täyttyä niin monilla ulkoisilla virikkeillä, mutta maalla minun on helpompi olla rauhassa ja keskittyä. Kun on tilaa ympärillä, mielikin rauhoittuu.”

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 6/2020.