Luonto Tilaajille

Miten lumoavia otoksia! Valokuvaaja Heikki Willamo on ikuistanut kotipihallaan vierailevia lintuja ja eläimiä

Kun vuodenkierto kallistuu lopuilleen, luonto hiljenee. Vai hiljeneekö sittenkään? Valokuvaaja, kirjailija Heikki Willamo on seurannut talven lähestymistä pihapiirissään.

Asumme Karjalohjalla, vanhassa kansakoulussa, jota ympäröi hehtaarin tontti. Tontilla on muutamia piharakennuksia, kasvihuone ja kasvimaa, vanhoja omena- ja luumupuita, pari keto- ja niittylaikkua, syreenipensaita sekä puolen hehtaarin metsä.

Lukuisat pöntöt, hyönteishotellit, kukkaniityt, sieltä täältä esiin putkahtelevat perennat ja hallittu hoitamattomuus takaavat pihapiiriin runsaan ja vaihtelevan elämän: perhosia, kimalaisia ja muita pölyttäjiä, lintuja ja nisäkkäitä vain osan mainitakseni.

Kesällä piha kuhisee elämää, nyt on hiljaisempaa. Vuodenkierto on kallistunut lopuilleen. Hyönteiset ovat vaipuneet talvilepoon, muuttolinnut ovat menneet, myös viimeiset rastaat puhdistettuaan marjoista punaisina hehkuneet pihapihlajat.

Tiaiset häärivät syyskiireissään, orava vilahtaa käpykuusessa ja rusakko tai valkohäntäkauris poikkeaa joskus pihassa päivännäöllä. Ilmassa on talven odotusta.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Miten lumoavia otoksia! Valokuvaaja Heikki Willamo on ikuistanut kotipihallaan vierailevia lintuja ja eläimiä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.