Heini Lehväslaiho, 57, oli jämähtänyt opiskelijayksiöönsä ja menetti vuoden aikana läheisensä ja lemmikkinsä, sitten elämä yllätti

Kuvataiteilija ja valokuvaaja Heini Lehväslaiho asui kaupungin sydämessä, mutta haaveili talosta maalla. Ennen kuin unelma täyttyi,
hän menetti monta rakasta ihmistä ja eläintä.

Koira on syynä siihen, että Heini Lehväslaiho, 57, alkoi unelmoida talosta. Hän hankki virolaisen rescue-koiran nelikymppisenä. Se sai nimekseen Dakota.

Heini alkoi haaveilla talosta, jonka ovi aukeaisi suoraan puutarhaan, jossa koira voisi juosta vapaana.

Unelma oli kuitenkin mahdoton toteuttaa. Heini asui Helsingin Kalliossa 26 neliön yksiössä. Asunto oli niin edullinen, että siitä muuttaminen tuntui järjettömältä.

Lue myös: Satavuotiaasta huvilasta tuli suurperheen unelmakoti 

Rahan puute ei ollut ainoa syy pysyä aloillaan. Monen vuoden ajan Heinin iäkäs äiti tarvitsi hänen apuaan lähes päivittäin.

Myös Heinin leskeksi jäänyt läheinen äitipuoli sairastui vakavasti ja tarvitsi hänen apuaan.

”On ihan erityistä olla ihmisten seurassa, jotka ovat lähellä elämänsä päättymistä. Siinä oppii rakastamaan pyyteettömästi ja elämään hetkessä. En ikinä kuvitellut, että minusta olisi sellaiseen.”

Yksiö täyttyi eläimistä

Unelma talosta hautautui vuosiksi. Heinillä on aina ollut eläimiä. Nyt yksiöön ilmestyi marsujen ja hiirien lisäksi myös Dakotan pennut. Heini piti niistä yhden itsellään. Siitä tuli Neruda.

Heini rakasti elämäänsä Kalliossa. Kaduilla kävellessä tuntui, että kaikki vastaantulijat olivat tulleet tutuiksi.

Kesäisin hän ja eläimet asuivat kommuunissa Vartiosaaressa, satavuotiaassa huvilassa. Koirat saivat juosta vapaina pihalla, hiiret vilistää hänen hupparinsa sisällä.

Asiat alkoivat kuitenkin muuttua. Näin jälkeenpäin Heini ajattelee: oli jo aikakin.

”Elämäni oli 30 vuotta staattisessa tilassa. Olin jämähtänyt asumaan opiskelijayksiööni.”

Muutoksen vuosi alkoi kuolemasta.

Kuoleman vuosi

Noutaja vieraili Heinin yksiössä kuukauden välein. Ensin kuoli hiiri. Seuraavaksi meni marsu, sitten toinen. Pahinta oli Dakotan yllättävä kuolema melanoomaan.

Surun keskellä Heini tyhjensi sänkypotilaaksi hoitolaitokseen joutuneen äidin asuntoa putkiremontin alta.

Raskaan siivoamisurakan aikana kuoli äitipuoli.­ Muutama kuukausi myöhemmin menehtyi äiti. Kun­ valokuvaajan työtkin pitkään vähennyttyään loppuivat kokonaan, Heini uupui. Hän paloi loppuun.

”Tuntui, että mitä vain ajattelenkin, se epäonnistuu. Olo oli todella synkkä.”

Surun ytimessä alkoi kuitenkin versota uusi elämänvaihe. Kun Heini nyt katsoo tuohon kesään 2017, hän näkee, miten palaset alkoivat loksahdella paikoilleen ihmeellisellä tavalla.

Heini Lehväslaiho koiriensa Nerudan (ruskea) ja Navajon (musta) kanssa kotonaan Koskenkylän Tetomissa.

Heini Lehväslaiho koiriensa Nerudan (ruskea) ja Navajon (musta) kanssa kotonaan Koskenkylän Tetomissa.

Amor haudan takaa

Ensimmäinen palanen liittyi rakkauteen.

Rakkaan Dakota-koiran kuoltua Heini päätti teettää Nerudalla pennut. Kun kahdeksan pentua syntyivät, kaksi niistä oli ilmettyjä Dakotoita. Toisen niistä Heini piti itsellään. Se sai nimeksi Navajo. Toisen hän halusi jäävän jollekin läheiselle ystävälleen.

Heini ei itse halunnut kolmatta koiraa, ettei hänestä olisi tullut koiranaista.

”Sellaista, joka elää vain koiriensa kautta.”

Eräänä päivänä pentua tuli katsomaan ystävän ystävä. Voimakas intuitio sai Heinin antamaan pennun ihmiselle, jota hän ei ollut koskaan tavannut.

Heini ei osannut arvata, mihin se puolestaan johtaisi.

Muutamassa kuukaudessa he rakastuivat. Heini on varma, että Dakota toimii Amorina tuonpuoleisesta käsin. Siellä se junailee asioita ja pitelee lankoja tassuissaan.

Haave toteutuu

Toinen paikalleen loksahtanut palanen liittyi talo­haaveeseen. Se tuli mahdolliseksi, kun äidin asunto myytiin ja Heini sai perinnön.

Asunnonmyyntipalvelu ilmoitti talosta, jota oli päästävä katsomaan. Se ei tosin ollut meren rannalla eikä sijainnut

keskellä korpea kuten Heini oli toivonut. Mutta kuvat talosta ja puutarhasta näyttivät houkuttelevilta.

Paikan näkeminen ylitti odotukset.

Heini osti Loviisan Koskenkylässä sijaitsevan talon 175 000 eurolla. Talolla on ikää sata vuotta, neliöitä on sama määrä. Se nököttää puolen hehtaarin puutarhassa.

Lue lisää: Kolmekymppiset Riikka ja Samuli tekivät elämänmuutoksen: muuttivat Helsingistä Joensuuhun ja remontoivat rappiokartanon

Tontilla on talon lisäksi navetta, lato, sauna ja jopa esiintymislava. Heini näki jo sielunsa silmin, miten koirat juoksevat siellä vapaina ja hän itse pitää musiikkifestivaaleja ja tekee kuvataidetta entiseen navettaan rakennetussa työtilassa.

”Muutin unelman perässä, mutta en ollut yhtään ajatellut, mitä se käytännössä tarkoittaisi.”

Vartiosaaren huvilalla vietettyjen kesien takia hän tiesi, miten taloa lämmitetään. Moni muu asia on tullut yllätyksenä.

Kuten se, mikä on sakokaivo tai miten monenlaisia työkaluja tarvitaan, kun omistaa talon maalla.

Heini Lehväslaihon unelmatalossa on puolen hehtaarin pihapiiri.

Heini Lehväslaihon unelmatalossa on puolen hehtaarin pihapiiri.

Pelastava naapuriapu

Heini muutti maalle keskellä pimeintä syksyä.

”Se oli parasta mitä minulle oli ikinä tapahtunut. Kaikki hiljeni ympärillä, väheni ja väheni. Sitten tuli lumet.”

Heini ei ollut miettinyt, miten selviäisi lumitöistä. Ennen kuin ajatus alkoi häntä huolestuttaa, naapuri oli jo aurannut pihan traktorillaan.

Kyläyhteisö oli ulottuvuus, jota Heini ei ollut osannut ajatella taloa hankkiessaan. Yhteisö on yllättänyt hänet iloisesti monta kertaa.

”Puhuin veljelleni räystään korjaamisesta yhden talven vailla tulosta. Yhtenä päivänä naapuri tuli ohimennen ilmoittamaan, että korjaa räystään maanantaina kello yhdeksän.”

Heini on huomannut, että vaikka täällä saa olla rauhassa, naapurit ilmestyvät auttamaan, jos jotain tarvitaan.

Hän itse on tuonut kylään elämää. Tontilla on pidetty musiikkifestivaaleja, juhlittu kasvihuoneen ja taidenäyttelyiden avajaisia. Niihin kutsutaan koko kylä.

Gallerian avajaisissa naapurit ehdottivat, että ensi kesänä järjestetään talkoot, joissa Heinin puuaita korjataan.

”Tämä on tätä naapuri-ihmettä.”

Heini Lehväslaiho ja Neruda-koira ateljee-työhuoneen ovella.

Heini Lehväslaiho ja Neruda-koira ateljee-työhuoneen ovella.

Eletyn elämän satoa

Parin vuoden maalla asumisen jälkeen Heini keksii kaksi asiaa, jotka yllättivät negatiivisesti.

”En tiennyt, kuinka paljon vaahteroista tulee lehtiä.”

Myös se yllätti, miten tiukasti kasvimaa naulaa paikoilleen kuivana kesänä.

”On kyllä ihan oma valinta viljellä juuri tomaatteja.”

Heini lähtee yhä harvemmin mihinkään, vaikka voisi. Muuttaessaan maalle hän ajatteli yksinäisyyden uhkaavan. Niin ei ole kuitenkaan käynyt. Kavereita käy kylässä tiheään ja rakastettu viettää viikonloput Heinin luona.

Viime talvena hän laskee olleensa yksin alle kymmenen päivää.

”Olin kaupungissa asuessani tosi sosiaalinen. Ne vuodet tuottavat nyt satoa.”

Vaikka talo löytyi, Heinin koko unelma ei ole vielä valmis. Seuraava askel on se, että hän saa kaiken toimeentulonsa kuvataiteesta. Niin ei vielä ole, mutta se on vain ajan kysymys.

”Luottavaisella energialla voi muuttaa elämäänsä.”

Keskustelu

Suomi tarvitsisi enemmän näitä maallemuuttajia. Kaupunkilaiset ovat alkujaan maalta, mutta ovat unohtaneet juurensa halutessaan olla trendikkäitä. Vielä se tulee sekin aika, kun pariisilaisten tavoin Kehä Kolmosen sisäpuolelta halutaan maalle puhtaampaan ilmaan, vapaampaan elämään ja kiireettömyyteen.
Kadehdin Heiniä ja toivotan onnea tulevaan ihanaan loppuelämään! Itse aion huutaa unelmani julki luontoon ja toivon Kohtalon auttavan minuakin toteuttamaan toiveeni punaisesta mummonmökistä.

Ihan on ihmisiä, jotka ovat syntyneetkin kaupungissa. Ja jopa useammassa ikäpolvessa. Että ei kaikki ole tulleet kaupunkiin jostain muualta.

Minäkin, juuri eläkkeelle jääneenä muutan maalle, tosin alkuun vain vuodeksi, koska menen vuokralle. Omaa en pysty ostamaan mutta näinkin on hyvä. Toteutan unelmaani ainakin sen aikaa kun voin. Taitaa olla monen muunkin unelma. Rohkeasti vain kokeilemaan!

Heinin tarina on onnekas. Olen remontoinut maalle muutamia taloja ja vuokrannut niitä kaupungista maalle muuttaville. Sellainen havainto on, että voi mennä yli viidetkin asukkaat ennenkuin löytyy sellainen perhe/ asukas, joka osaa sopeutua maalaiselämään ja löytää maalaiselämän rikkauden sekä osaa rakentaa toimeentulonsa ja tutustuu lähimpiin naapureihinsa ja sitä kautta oppii auttamaan muita ja muut auttamaan häntä sekä alkaa juurtua yhteisöön ja hän oppii maaseudun elämän rikkauden, vapauden ja monipuolisuuden.

Itse olen maalla syntynyt ja pääkaupungissa urani tehnyt ja eläkkeellä maalle palannut eläkeläinen. Kesti 15 vuotta, ennenkuin sain monivaivaisen terveystilanteeni kohentumaan sen verran että nyt jo jaksan touhuta ja pitää huolta kunnostani ja yleensä jaksamisestani.

Voisi melkein sanoa, että maaseutu ja Espanja parantavat ihmisen, kun vaan jaksaa yrittää. Vähän päivässä ja paljon vuodessa. Itselle pitää olla armollinen. Asiat hakeutuvat uomiinsa ja hiovat kulmat pois hiljalleen.

Onnea kaikille maalle muuttajille ja siitä haaveileville. Älkää antako periksi. Mutta selvittäkää ensin millaista elämä maalla, koska hyvät puolet ovat erilaisia kuin kaupunkirakenteessa, samoin huonot. Loppusaldossa hyviä puolia on maalla enemmän kuin kaupunkirakenteessa. On itsestä kiinni, oppiiko niitä arvostamaan.

Kiva kun teet tuota. Kaikilla ei ole varaa ostaa omaa ja vuokralla voi kokeilla onko se oma juttu!

Hei kaupma58! Kiitos erittäin asiantuntevasta kommentista ja kiinnostavista pointeista. Haluaisitko ottaa minuun yhteyttä sähköpostilla? Kokemuksesi voisivat mahdollisesti olla ihan oman jutun väärtejä. Terveisin Heini Lehväslaiho -jutun kirjoittaja Sanna Puhto, [email protected]

Kommentoi juttua: Heini Lehväslaiho, 57, oli jämähtänyt opiskelijayksiöönsä ja menetti vuoden aikana läheisensä ja lemmikkinsä, sitten elämä yllätti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X