Sisustus

Idyllinen hirsihuvila yllättää – kullatut kupolit ja saarnastuoli koristavat mielikuvituksellista kotia 

Vieraat ovat häkeltyneet Taru ja Usko Juvosen mielikuvituksellisia sisustusideoita pursuavalla Daatsalla niin monesti, että isäntäväki ei enää pysy laskuissa.

Kallaveden aallot liplattavat rauhallisesti vasten rantakiviä. Jos Taru ja Usko Juvosen kotirannasta laskisi veneen vesille, matkaa Kuopion keskustaan kertyisi vain peninkulman verran. Maantietä kaupungista Kortejoen kylään pitää sen sijaan kiemurella yli siltojen, saarten ja salmien reilun 30 kilometrin verran.

Vieraat voi ottaa vastaan mitä moninaisimmin tavoin, mutta tuskin monessa paikassa kuten Juvoset tekevät. Idyllisen kaksikerroksisen hirsihuvilan seinään on upotettu valtavankokoiset pariovet, jotka avataan aina vieraiden saapuessa. Ovien takaa paljastuu Uskon tekemä triptyykkimäinen maalaus. Siihen mukaan ovat päässeet myös perheen rakkaat, kruunupäiset corgit.

Isäntäväki ehdottaa, että josko vieraat viettäisivät ­aluksi hetken itsensä kanssa. Pappi-veistos opastaa kohti pihapiirin pienintä rakennusta, punaista mökkiä. Katonharjalla komei­leva lohikäärme ja kullattu kupoli antavat olettaa, ­että rakennuksen sisältä löytyy jotain poikkeuksellista.

Lue myös: Taalainmaa: Carl Larssonin taiteilijakoti

Tila osoittautuu omaperäiseksi kotitsasounaksi. Kynttilät, tuohukset, enkelit ja ikonit houkuttavat pysähtymään hetkeen. Huoneeseen on koottu eri uskontojen symbo­leita hymyilevästä buddhasta hindujumalattariin. Katon sinitaivaaseen on maalattu pelkkiä poutapilviä ja kyltissä ilmoitetaan: Täällä vartioivat enkelit.

”Vieraamme saavat uskoa, mutta heidän ei tarvitse ­uskoa”, Taru sanoo.

Hän on ortodoksi ja käy kotitsasounassa päivittäin.

”Mieluiten hiljennyn aamuisin. Sytytän kynttilät, ­luen päivittäisen viestin Elleen Caddyn kirjasta Ovi sydämeen, ja pyydän enkeleitä ja oppaita suojelemaan minua.”

Kaipuu lähemmäs luontoa

Juvoset asuivat pitkään Helsingissä. Kiire kulki väkisinkin pariskunnan kintereillä, sillä Uskolla oli entisöintialan yritys, jossa myös Taru työskenteli.

Vaikka Helsingin-koti oli kaunis ja persoonallinen, Nurmeksesta kotoisin oleva Taru ja joensuulaislähtöinen ­Usko olivat kaivanneet mielikuvissaan lähemmäs luontoa.

Yhdeksän vuotta sitten he saapuivat ystävän vinkistä Kortejoelle historiaa havisevaan huvilamiljööseen, ja molemmilla ­klikkasi heti: He olivat valmiita kääntämään uuden lehden ja siirtymään Savoon.

Herännäisjohtaja, lääninherra Karl August Malmbergille alun perin raken­nettu hirsihuvila irtaimistoineen vaihtoi omistajaa, ja ­samalla myös paikan nimi vaihtui.

”Aloimme kutsua tätä paikkaa Daatsaksi vanhojen venäläisten huviloiden tavoin. Täällä on jotain hyvin viipyilevää, ja ovathan huvila ja vanha saunarakennuksemme tehty 1800-luvulla Venäjän vallan aikaan”, Juvoset perustelevat.

Hirsihuvila vaati hurjasti töitä

Pariskunta tiesi jo talokaupat tehdessään, että heidän unelmansa vaatii hurjasti töitä. Päärakennus oli huo­nossa kunnossa, ja muutkin rantatontin rakennukset tarvitsivat perusteellista kunnostusta.

”Koskaan emme kuitenkaan kokeneet itseämme liian väsy­neiksi, kun viikonloppu lähestyi ja tuli mahdollisuus siirtyä Savoon unelmaa rakentamaan.”

Sekä Taru että Usko antoivat uuden kodin kunnostustöille kaikkensa. Töitä paiskittiin ympärivuotisesti, ­mutta ­välillä toki vain nautittiin olemisesta. Apua oli ­toki myös ystä­vistä vuosikausia jatkuneen urakan aikana. Sähkö- ja viemäröintitöihin tarvittiin myös ammattilaisten apua.

”Teimme pitkään remonttia ilman, että meillä oli wc:tä, suihkua tai muita nykyajan mukavuuksia. Ja oli vanhassa talossa ­välillä aika kylmäkin”, Taru kertoo.

Taru hioi ja hioi sinnikkäästi ikivanhoja hirsiseiniä. Enää sisäseinät eivät ole mustanpuhuvia.

”Lattiat oli laudoitettu uudelleen, ja maalasimme ne harmaiksi. Harmaan päälle maalasimme alakerrassa punaiset ruutukuviot, jollaisia olin nähnyt monissa vanhoissa kartanoissa jo työssä ollessani”, Usko sanoo.

Hän halusi sinetöidä jokaisen remontoidun rakennuksen valmistumisen kullanhohtoisella kupolilla.

”Päärakennuksen kupolin alaosan tein jumppapallosta ja yläosan rantapallosta, ja verstaan kupolin kehittelin vanhasta veneenpoijusta”, Usko kertoo.

”Olemme olleet yin ja yang – ja Usko on kyllä myös ihan ehdoton McGyver”, Taru nauraa.

Uskon verstaassaan loihtimia kädentöitä ja taideteoksia onkin esillä sekä kodissa että pihapiirissä. Monissa teoksissa otetaan kantaa liikaan kiireeseen ja liialliseen egokeskeisyyteen. Esimerkiksi pihalla pöyhistelevä Minä, minä, minä -veistos kuvaa itseään täynnä olevaa ihmistä. Hyvän onnen symboleja löytyy maalattuna monista paikoista.

Saarnastuoli ällistyttää

Viimeinen muuttokuorma siirtyi Helsingistä Kortejoelle vuonna 2016 – viitisen vuotta remontin aloittamisen jälkeen. Samoihin aikoihin Usko jäi eläkkeelle entisöintialan yrityksestään.

”Oli jännää, kuinka sekä meillä jo käytössä olleet tavarat että sellaiset, jotka olivat saattaneet olla kymmenenkin vuotta varastossa Helsingissä, loksahtivat heti paikoilleen täällä”, Taru kertoo.

Taru ja Usko Juvonen ovat esteetikkoja, jotka arvostavat huumoria. Sen lisäksi, että joka askeleella kodissa on kauneutta, pitää olla myös tunnelmaa. Vanhojen ja arvokkaiden huonekalujen joukkoon sirotellaan myös muita, tunnearvoltaan tärkeitä esineitä. Kodin eri elementit ovat voimakkaita, joten värikäs ruutulattiakaan ei varasta muulta sisustukselta liikaa huomiota.

Vieraat ovat hämmästyneet ja häkeltyneet Daatsalla niin monta kertaa, että isäntäväki ei pysy laskuissa. Eniten ihme­tystä herättää saarnastuoli.

”Kirkkojen irtaimistoista emme olisi voineet saarnastuolia edes hamuta, sillä saarnastuolit joko museoidaan tai hävitetään, jos niillä ei ole enää käyttöä”, Usko tietää.

Usko veisti oman saarnastuolin, kun hänen nyt jo aikuiset lapsensa kävi­vät koulua. Tuolloin isä nousi usein saarnastuoliin ja ­ilmoitti jälkikasvulleen, että nyt läksyjentekoon.

”Sääntönä on, että kun yksi nousee puhumaan, toisten on kuunneltava. Viimeksi, kun minä pidin täällä naisten joogaretriitin, jokainen kävi vuorollaan puhu­massa”, Taru kertoo.

Aikanaan näissä tiloissa järjestettiin körttiläisjuhlia. Nykyisin juhlitaan rennommin, mutta tyylillä. Salin antiikkisen ruokapöydän ympärillä on suorastaan tšehovilainen tunnelma. Kattokruunujen kimallus, takkatuli, hyvä ruoka ja viini siivittävät keskusteluja, joita käydään Tarun ja Uskon kutsumien vieraiden kesken.

Missään kohtaa Daatsalla ei unohdeta huumoria.

”Illallisen päätteeksi saatan järjestää teatteriesityksen – vaikka lennättää tuota katosta roikkuvaa lehmää”, Usko sanoo ja osoittaa muovista New Yorkin -tuliaistaan, joka täällä on löytänyt paikkansa arvokkaasta ympäristöstä.

Juttu on julkaistu Malla-lehdessä 5/2020.