Tarinat

Saksalainen Katja rakastui Suomen maaseutuun – lehmistä tuli ex-suurkaupunkilaisen sydämenasia

Jaetussa Saksassa varttunut Katja Mahal mietti nuorena, miksi ihminen ei osaa elää sovussa. Varsinais-Suomesta hän löysi kylän, jossa yhteisöllisyys on vahvaa ja elämä hyvää.

”Synnyin Kölnin kaupungissa Saksassa, mutta ihastuin maaseutuun jo nuorena ja opiskelin maataloutta yliopistossa. Saavuin Suomeen tekemään harjoitteluja 1980-luvulla.

Lue myös: Ihana rakkaustarina: Vaitelias isäntä hurmasi pariisittaren ja sai emännän maatilalleen

Suomi lumosi. Ihmiset olivat ystävällisiä ja yhteiskunta edistynyt. Sain naisena osallistua maataloustöihin tasa-arvoisena miesten kanssa.

Rakastuin suomalaiseen mieheen, ja muutto tänne oli selvää. Mieheni opintojen vuoksi asetuimme Tampereelle. Kun sitten erosimme, toteutin unelmani ja etsin talon maalta.

En tuntenut Ylänettä, enkä Varsinais-Suomea, mutta poikkesin katsomaan tätä karjalaisten evakkojen 1950-­luvulla ­rakentamaa taloa työmatkalla. Tiesin heti haluavani tänne. Talo peltojen keskellä kutsui minua.

Kolme lastani ovat lentäneet pesästä ja talo on minulle ja ­nykyiselle miehelleni iso. Emme silti luovu siitä: se on rakas.

Nautin luonnonrauhasta. Olen kasvattanut täällä myös vuohia ja harrastanut pienimuotoista luomuviljelyä.”

Maaseutu herää eloon

”Elämäntapa maalla on verkkaista, yhdessäolo luontevaa, eläimet ovat mukana arjessa ja luonto kaunis. Yhteisöllisyys on yhä vahvaa ja elämä täyttä. Siksi työni maatalouden kehittämisen parissa on minulle sydämen asia.

Parhaillaan tuotan Jos lehmät puhuisivat -näyttely- ja tapahtumakokonaisuutta Maa- ja metsätaloustuottajien Varsinais-Suomen liitolle. Saksassa ja Suomessa kiertävä kokonaisuus pyrkii lisäämään tietoisuutta ja kosketusta maaseutuun.

Lehmä on maaseudun sydän.

Lehmänlannan avulla maatalous lähti kukoistamaan ja voi muodostui tärkeäksi vientituotteeksi jo 1600-luvulla. Lehmällä on rakastava katse ja terapeuttinen vaikutus.

Maaseutu houkuttelee yhä useampia. Etätöiden vuoksi kaupunki ei ole enää itsestään selvä asuinpaikka. Elinedellytykset kuten palvelut ja kunnon tiet on tärkeätä säilyttää.”

Kylällä on tekemisen palo

”Kun selkäni alkoi vaivata muutama vuosi sitten, tytär ehdotti kuntosalia. Yläneen Kirin salista tuli tärkeä. Kuntosali kertoo ylä­neläisestä yhteishengestä ja tekemisen palosta. Sali perustettiin ja sitä ylläpidetään talkoovoimin.

Salilla käy lapsiperheitä, vanhuksia ja ansioituneita urheilijoita. Maalla erilaiset ihmiset eivät eriydy toisistaan kuten kaupungissa.

Moni asia Yläneellä toimii talkoilla: tanssilava, kotiseutumuseo ja monipuolinen kulttuuritoiminta. Yläneellä voi toteuttaa itseään. Ihmiset innostuvat helposti ja tukevat toisiaan. Tiedetään, että vain yhdessä saadaan asioita aikaan. Yhteishenki kiteyttää olennaisen maaseudusta.

Muuttaessani tänne koin oloni heti tervetulleeksi. Menin mukaan runopiiriin ja laulan kirkkokuorossa. Lapseni otettiin hienosti vastaan koulussa.”

Onni: kävelyetäisyys järvelle

”Valasrannan tanssilava sijaitsee kotini lähellä Pyhäjärven rannalla. Käyn siellä tansseissa kesällä. Lavarakennus on lasia, ja tuntuu kuin tanssisi veden päällä. Missä iässä tahansa voi oppia uutta. Kun muutin Yläneelle, en ollut tanssinut, mutta nyt minulta sujuu tanssi kuin tanssi.

Pyhäjärvi itsessään on rakas. Lapsuuteni mummola sijaitsi lähellä järveä. Aikanaan kiinnostuin Suomesta sen järvien vuoksi. Nautin rantakivillä istuskelusta ja laineiden liplatuksesta. Olen onnekas: saan elää keskellä kauneinta maaseutua ja vielä kävelyetäisyydellä järvestä.”

Metsä on aistikas sopimus

”Käveleminen metsässä on minulle yhtä välttämätöntä kuin hampaiden pesu. Käyn metsässä päivittäin yksin tai koiran kanssa.

Tänne muutettuani huomasin Kurjanrahkan kansallispuiston retkeilyreitistön kulkevan kotini ohi.

Kurjenrahan kansallispuiston luonto vaihtelee soista kallioihin ja järvimaisemasta mäntymetsiin.

Metsässä kulkeminen on minulle aistikas kokemus. Polku kutittaa askelten alla, linnut laulavat, puut ovat kauniita. Metsässä koen löytämisen riemua.”

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 7/18.