Tarinat Tilaajille

Loviisalainen Kimmo, 52, rakastaa joulua niin paljon, että se pyörii hänen mielessään ympäri vuoden – ”Haluaisin pelastaa ­kaikki joulukoristeet”

Kimmon joulumaailma -Facebook-ryhmästä tuttu Kimmo Lonka rakentaa joka jouluksi kotiinsa monen metrin kokoisen pienoismaailman. Joulukaupunkia tullaan ihailemaan jo kaukaa. ”Viimeksi kun laskin, joulukoris­teita oli yli 2 000. Sen jälkeen en ole enää laskenut, ­koska ­niitä tulee koko ajan lisää.”

”Rakastan joulua, olen ollut jouluhullu pikkupojasta asti. Se on niin monella tapaa ihanaa ­aikaa, yhdessä olemista, hyvää ruokaa, joutenoloa, nostalgisia jouluohjelmia ja herkullisia tuoksuja, siis tosi paljon kivoja juttuja.

Joulu on mielessäni itse asiassa ympäri vuoden, ­sillä joka vuosi marraskuun alussa alan rakentaa kotiini joulu­maailmaa. Suunnittelu käynnistyy tietysti jo paljon aikaisemmin.”

”Isäni suvun puoleiset isotädit pitivät aikanaan Haminassa ja Kouvolassa tukkuliikettä ja rakensivat sinne ­joka vuosi suuren jouluasetelman. Se oli tietysti pienelle pojalle mielenkiintoista katseltavaa.

Itse tein ensimmäisen jouluasetelmani parikym­mentä vuotta sitten. Aloitin kolmesta piparitalosta ja ranskalaisista pastilleista rakennetuista kaduista.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.