Sisustus

Tamperelaisen lähiön keskeltä löytyy upea helmi, 150 vuotta vanha Anniston torppa – näin Suonpään perheen koti säästyi lähes varmalta tuholta

Anniston torpan tarina Lempäälässä alkoi noin 150 vuotta sitten. Edes sen kylkeen kasvanut Vuoreksen lähiö ei ole onnistunut horjuttamaan perinteikkään tilan ja sen asukkaiden rauhaa.

”Pidä sitten huolta, ettei Annistoa myydä vieraalle!”

Marja-Leena Korte-Suonpää muis­taa vieläkin isoäidiltään Kaisalta pikkutyttönä kuulemansa kehotuksen.

Talon edellinen emäntä Kaisa asui lähes koko elämänsä Lempäälän takamaalla, kymmenisen kilometriä Tampereen keskustasta sijaitsevalla Anniston tilalla. Marja-Leena eli Mai ja hänen puolisonsa Juha Suonpää muuttivat sinne poikiensa Pessin ja Otson kanssa vuonna 1997. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä kuopus Sampo.

”Kaisan askel tuntuu pihapiirin poluilla edelleen. Anniston hyvä henki perustuu hyvin paljon suhteeseen, joka isoäidilläni oli tähän taloon ja sen ympäristöön”, Mai toteaa.

Hengen aistii satunnainen vierailijakin.

Asiat tuntuvat olevan luonnikkaasti paikoilla, joille ne kuuluvat. Syreenimaja pohjoispuolen kuistin edessä. Pelargonit eteläkuistin ikkunoilla. Toistasataa vuotta vanha piano salin pitkällä seinällä. Leonberginkoira loikoilemassa keittiön puuhellan kyljessä.

Pihalta kuuluu kukon vaativa kieunta ja tyytyväistä hörähtelyä. Nelipäinen islanninhevoslauma on päästetty päärakennuksen eteen ruohoa rouskuttamaan. Näky on kaupunkilaisen silmään hivenen surrealistinen.

”Annisto ei ole vain talo ihmisiä varten. ­Täällä eletään kokonaisvaltaisesti ympäristön, yhteisön ja eläinten kanssa”, Mai sanoo.

Torpasta itsenäiseksi taloksi

Valmistuessaan noin 150 vuotta sitten Anniston päärakennus oli pohjakaavaltaan varsin nykyaikainen.

Avokuistilta tultiin eteiseen eli porstuaan, josta pääsi vasemmalle kookkaaseen pirttiin ja keskellä sijaitsevaan keittiöön.

Keittiön ja pirtin yhdisti suuri uuni, joka lämmitti koko talon kovillakin pakkasilla.

Talon oikeassa päädyssä sijaitsevat kulma- ja peräkammarit tarjosivat makuutilat talon rakentaneelle torppari August Tuomiselle, hänen puolisolleen Josefiinalle ja perheen kolmelle tyttärelle.

August onnistui ostamaan Anniston torpan itsenäiseksi tuomari Verner Palanderilta 10 000 markan kauppasummalla joulukuussa 1916. Annistosta tuli näin Hervananmaan kylän ensimmäinen itsenäinen pientila vuotta ennen Suomen itsenäistymistä.

Visuaalisen kulttuurin yliopettajana toi­miva Juha Suonpää on perehtynyt vaimonsa sukutilan historiaan akateemisella tarkkuudella. Viime keväänä häneltä ilmestyi Juurtumisia-kuvateos, jossa Anniston tarina avataan. Kirjassa kuvataan hätkähdyttävin kuvaparein torpan ympäristön muutosta 30 vuoden aikana.

Viidentoista vuoden harkinta-aika

Vävypoika ei ole ainoastaan kirjoittanut Annistosta. Hän on myös elänyt taloa ja restauroinut tilan rakennuksia parikymmentä vuotta.

”Olen rakentanut itseni osaksi tätä paikkaa. Se on se miehen rooli meidän tapauksessa. Mai sitten säätelee mitä saa tehdä ja mitä ei.”

Mai mainitsee esimerkkinä syreenimajan, jota hän ei sallinut poistaa, vaikka valokuvaaja­puolison silmin se näytti estävän kauniin näkymän kuistilta laitumelle.

Juhan asenne on toki sekin ollut säilyt­tävä: ”Nyrkkisääntöni on ollut, että ennen kuin poistan mitään tai kaadan yhtään puuta, katson viisitoista vuotta.”

Lisäosa talon länsipuolelle rakennettiin ­sekin pitkän harkinnan jälkeen. Lisäosa ja etelä­puolelle rakennettu kuisti istuvat luontevasti vanhan talon persoonaan.

Sisäpuolelta lisäosa on konstailemattoman nykyaikainen. Vinttikerroksen uudisosaan on rakennettu Main ateljee, jonka isosta ikkunasta tulvii kuvataiteilijan kaipaamaa valoa.

Pohjakerroksen vanhasta kammarista uudel­le puolelle johtavan oven takaa avautuvat 2010-luvun sauna- ja pesutilat sekä isojen koirien omistajille käytännöllinen kuraeteinen.

Uutta on myös maalämpöjärjestelmä, ­joka on osoittautunut toimivaksi ja edulliseksi ratkaisuksi.

”Olihan se hienoa saada pitkän sinnittelyn ja palelemisen jälkeen”, Mai myöntää.

Kun perhe muutti Annistoon, talo eli monin tavoin 1950-lukua. Ei tullut lämmintä ­vettä, eikä sisätiloissa ollut vessaa. Sellainen rakennettiin ensitöiksi, kuten uusi keittiökin – kuitenkin niin, että vanha leivinuuni ja puu­hella säilytettiin.

Ikuisuusprojekti jatkui olennaisimmista korjauksista. Kaikki katot uusittiin. Monet piharakennuksista ”kengitettiin” eli alimpia hirsiä ja nurkkakiviä uusittiin.

Sukupolvet yhdessä

Anniston talon rakentanut August vaihtoi vuonna 1926 taloa päittäin Main Kaisa-isoäidin vanhempien, Kalle ja Ida Lähteenmäen kanssa. Kallen ja Idan aikana pihapiiriin nousi uusi hirsinavetta ja saunan taakse pieni sikala. Pärekatto korjattiin jyrkemmäksi ja vinttiin saatiin uutta tilaa.

Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 1950, jolloin päärakennukseen muutti Kaisa Kustaa-puolisoineen. Jo heidän elinaikanaan Anniston lähiympäristö muuttui rajusti, kun 1970-luvun alussa muutaman kilometrin päähän nousi Hervannan suurlähiö.

Annistossa on usein elänyt kolme sukupolvea. Niin nytkin. Main vanhemmat Marjatta ja Tauno asuvat tilan etelärinteelle Kallelle ja Idalle aikoinaan rakennetussa talossa, ja Juhan ja Main kolmesta pojasta nuorin Sampo, 18, asuu vielä kotona Annistossa.

Hidasta elämää ja keskeneräisyyttä

Annistossa on aina tehty työt talkoilla ja ­sama tyyli jatkuu. Hevoset ovat osa porukkaa ja niillä on oma tehtävänsä myös kulttuurimaiseman säilyttäjinä: Ilman hevosia pihapiiri kasvaisi umpeen ja pusikoituisi.

Hevosia hoitamaan on perustettu heppa­tiimi, johon kuuluu kymmenkunta eri-­ikäistä ­jäsentä. Myös 80-vuotias Marjatta käy päivittäin ruokkimassa hevosia ja kanoja.

Hevosia ei ainoastaan satuloida ja ratsas­teta, vaan niiden kanssa eletään ja ollaan jatku­vassa vuorovaikutuksessa.

”Anniston henki ei muodostu siitä, että tehdään sisustusta ja pihasuunnitelmaa, vaan yhtey­destä ympäristön ja eläinten kanssa.”

Annistossa ei pidetä kiirettä. Liian kova vauhti ja hätäiset päätökset saattaisivat tuhota talon tarinan.

”Pitää olla aikaa kuunnella taloa. Se tekee varovaiseksi ja aikajänne kasvaa. Samalla tottuu keskeneräisyyteen”, Juha toteaa.

”Siitähän kaikki kasvaa. Se on elämää, kun on keskeneräistä”, Mai täydentää.

Taistelu ja voitto

Maaliskuussa 1998 Aamulehti paljasti jutussaan, että Tampereen ja Lempäälän rajalle alkaa kymmenen vuoden sisällä nousta 10 000–15 000 asukkaan Vuoreksen lähiö. Tämä olisi tarkoittanut Anniston rakennusten purkamista ja maatalon pihapiirin peittymistä parkkialueiden alle. Lukuisat lähialueiden vanhat tilat kuten Turtola, Viiala ja Suutala olivat koke­neet samanlaisen kohtalon.

Vasta Annistoon muuttaneet Suonpäät aloittivat taistelun tilansa puolesta. He perustivat kyläyhdistyksen, jonka nimissä laadittiin mielipidekirjoituksia ja valituksia. He antoivat myös televisio- ja lehtihaastatteluja.

Käänteentekeväksi muodostui valokuva, ­jonka Juha liitti Aamulehteen kirjoittamansa mielipidekirjoituksen oheen. Kuvamontaasissa Hervannan lähiö yhdistyi kuvaan Annistosta. Hahmotelma maa­lasi uhka­kuvan ja liioitteli maisemallista muu­tosta. Se kertoi, että Anniston talon juuret ulottuvat syvälle kylän historiaan ja suvun maaperään.

Tämä muutti päättäjien asennetta. Jo samana syksynä yleiskaavaluonnos muuttui ja Vuoreskeskus siirrettiin yleiskaavassa pohjoisemmaksi. Annisto säästyi.

Vuoreksen keskusalue valmistui kymmenisen vuotta sitten. Viime syksynä Anniston kulmalla louhittiin Ruskontien alittava kävelytie, jota pitkin vuoreslaiset pääsevät kevyenliikenteen väylälle ja tulevaisuudessa myös vanhan kylän puolelle.

Juha ja Mai ovat suunnitelleet ja osin jo toteuttaneetkin alikulkuun taideprojektin, joka koostuu Main maalauksista. Myöhemmin teemaa jatketaan vielä AR-tyyppisellä mobiilisovelluksella.

Kaupunki lähestyy Annistoa koko ajan. Jotkut kaupunkilaiset oikaisevat jopa Anniston laidunmaiden läpi lyhintä reittiä etsiessään. Seurauk­set näkyvät sotkettuina aitoina. Toisaalta kaupungista on kotiutunut heppatiimiin uusia jäseniä. Matka tal­lille on lyhyt.

Anniston pihapiiri elää sekä historiaa että kehittyy kohti uusia unelmia, kuten pihaan maisemoitavaa nykyteknistä heinäautomaattia.

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 3/2019.