Strömfors on kaunis kylä Itä-Uudellamaalla.

Loviisaan kuuluvassa Strömforsissa iloitaan: ”Kun täällä asuu, tuntuu, että olisi mökillä”

Satoja vuosia elannon tarjonnut teollisuus loppui Strömforsin ruukilla pari vuotta sitten. Se oli kova isku, ja asukkaat pelkäsivät jo kauniin kylänsä loppua. Mutta tragedia olikin uusi alku.

Tuuli jaksaa juuri ja juuri havisuttaa jalopuiden lehtiä. Lähes tyyni joki, Kymijoen läntisin haara, heijastaa rannoilla seisovien punamultaisten ruukkirakennusten kuvia. Yksinäinen pääskynen seuraa maailmanmenoa kylätien yli kulkevalta sähkölinjalta. Siellä täällä räkättää rastas. Muuten on aivan hiljaista.

Ja hiljaisuudesta Strömforsin ruukinkylän, entisen Ruotsinpyhtään kyläkeskuksen asukkaat pitävät.

”Talvella vähän jopa harmittaa, jos joku tulee lenkillä vastaan”, Tiina Salmi naurahtaa.

Hän on, miehensä Jaakon kanssa, ravintola- ja majoituspalveluita Ruotsinpyhtäällä ja monella muulla paikkakunnalla tarjoavan Lomatähdet-yrityksen omistaja.

Pariskunta ottaa vieraat vastaan punamultaisen, alun perin osuuskauppana toimineen hirsitalonsa pihalla. Aitauksessa haukkuu koira. Kanat ovat karanneet naapurin pihalle. Puutarhassa on viljelylaatikoita ja vanhoista valkopielisistä ikkunoista koottu kasvihuone. Ateriat pariskunta valmistaa piha-aittaan tehdyssä kesäkeittiössä.

”Kun täällä asuu, tuntuu, että olisi mökillä. Ei sitä koe olevansa töissä,” Jaakko pohtii.

Pariskunta päätyi Strömforsiin kymmenen vuotta sitten ostettuaan alueelta kiinteistöjä majoituskäyttöön ja ravintolaksi. Aluksi he kävivät vain kesätöissä, kun turistisesonki oli parhaimmillaan, mutta viisi vuotta sitten he päättivät jäädä.

Strömfors on kaunis kylä Itä-Uudellamaalla.

Jaakko ja Tiina Salmen pihakatokseen rakennettu kesäkeittiö on käytössä päivittäin.

Vanhassa kaupunkikodissaan Turussa Salmet käyvät vain lomailemassa. Työntäyteistä kaupunkielämää kumpikaan ei kaipaa.

”Töitä tehdään edelleen yhtä paljon, mutta elämänlaatu on parempi. Sitä paitsi eihän tällaista miljöötä ja maisemaa ole juuri missään,” Jaakko sanoo.

Hän viittaa Strömforsin kauniiseen ruukkiin, joka on yksi Suomen parhaiten säilyneitä ruukkiyhdyskuntia. Suurin osa rakennuksista on peräisin 1700- ja 1800-lukujen vaihteesta.

Pin-Up Garage – kuin karkki keskellä kylää

Salmet asuvat pikkuisen, vain parin sadan asukkaan ruukinkylän laidalla. Sinne harvemmin eksyvät edes turistit, joita kyläläiset ovat tottuneet näkemään pihoillaan eväsretkellä tai keittiöissään etsimässä kahvilaa. Nytkin ruukin parkkipaikalle kurvaa autoja toisensa perään. Matkailijat tulevat katsomaan kesäteatteria, vanhan tallin vinteillä olevia taidenäyttelyitä tai pistäytymään putiikeissa ja museoissa.

Yhdessä alapajan liikkeistä käy kuhina, kun naisjoukko tutkii 1950-luvun tyylisiä mekkoja ja muita asusteita. Tiskin takaa helähtelee nauru, kun Heidi Niemi palvelee asiakkaitaan. Hänen liikkeensä Pin-Up Garage on kuin karkki keskellä kylää. Takaseinä on valko-pinkkiraitainen, lamput ja matot pinkkejä ja rekeille asetetut mekot kukikkaita.

Hihattomaan vaaleansinipohjaiseen kukkamekkoon ja korkokenkiin pukeutunut Heidi ei ole sen näköinen nainen, johon odottaisi ensimmäisenä maaseudulla törmäävänsä. Heidillä kumisaappaissakin on kuulemma useamman sentin korko.

Strömfors on kaunis kylä Itä-Uudellamaalla.

Heidi Niemen Pin-Up Garage on kuin makea ja suloinen karkki keskellä kylää. Heidi kertoo saaneensa valtavasti apua muilta kyläläisiltä myymälää rakentaessaan.

Heidi päätyi kylälle sattumalta pari vuotta sitten, kun silloinen vuokranantaja päätti myydä hänen kotinsa Helsingissä. Hän oli haaveillut puutalosta, ja netin asuntohakupalvelu tarjosi juuri sellaista Strömforsista.

”Olin käynyt täällä monta kertaa kesäisin, joten tiesin, että tänne pääsee helposti moottoritietä ja että tämä on valtavan kaunis paikka.”

Heidi suunnitteli, että hän asuisi Strömforsissa, mutta kävisi Helsingissä lähes päivittäin, koska sosiaalinen elämä ja työ olisi siellä.  Aluksi hän kävikin pääkaupungissa päivätöissä ja kotona vain nukkumassa.

”Jälkeenpäin olen miettinyt, miten ihmeessä jaksoin sellaista, mutta tällä luonnolla on todella rauhoittava vaikutus. Se auttaa kestämään stressiä ihan eri tavalla.”

Kun hän alkoi rakentaa omaa liikettään, kyläläisiltä virtasi pyyteetöntä apua. Nyt Heidi käy Helsingissä harvakseltaan.

”Eihän minua enää kiinnosta edes mennä sinne. Olen löytänyt täältä ystäviä, ja minulla on melkein koko ajan vieraita Helsingistä.”

Syksyn käsittämätön kauneus

Alkaa olla lounasaika. Toisella puolella tietä kohoavassa entisessä tehtaanjohtajan talossa tuoksuu vasta paistettu kala. Talon isäntä Jukka Liponkoski kantaa lautasia pöytiin ja rupattelee asiakkaiden kanssa. Vaimo Hilkka Liponkoski istuu pöydässä tervehtimään tulleiden ystävien kanssa.

Strömfors on kaunis kylä Itä-Uudellamaalla.

Tehtaanjohtajan talon uusi isäntä Jukka Liponkoski tarjoilee kahvia naapurikunnan Pyhtään yrityssuvun päälle, mesenaatti Reijo Uusitalolle. Uusitalojen Helmiryhmä-yritys osti ruukin sähkötarviketehtaan ja tehtaanjohtajan talon Schneider Electricsin siirrettyä toimintansa muualle pari vuotta sitten.

Liponkosket muuttivat Strömforsiin puolitoista vuotta sitten, kun sieltä löytyi sopiva paikka majatalolle. Kiireinen kaupunkilaiselämä kyllästytti. Ensimmäisen kerran pariskunta tuli käymään syksyllä, kun turistit olivat kaikonneet ja jalopuiden lehdet loistivat keltaisina, oransseina ja punaisina.

”Se kauneus oli ihan käsittämätöntä,” Hilkka henkäisee.

”Onhan tämä varmaan Suomen kaunein kylä.”

Liponkosket vuokrasivat vuonna 1892 rakennetun tehtaanjohtajan talon ja remontoivat siitä Bed&Bistron. Sivuhuoneessa on heidän oma kotinsa.

Lähi- ja luomuruokaa arvostavat ravintoloitsijat pitävät siitä, että sieni-, marja- ja metsästysmaastot ovat lähellä.

Myös Hilkka kehuu kyläläisten yhteishenkeä, historian läsnäoloa ja luontoa, jossa hän viettää paljon aikaa kahden bordercolliensa kanssa.

”Ja onhan se hauskaa, että meillä on näin pienenä kylänä kaikki palvelut. On kauppa, pankki, kyläyhdistyksen pitämä kirjasto, hierojat, valokuvaajat ja vaikka mitä.”

Strömfors on kaunis kylä Itä-Uudellamaalla.

Suurin osa ruukin rakennuksista on peräisin 1700- ja 1800-luvuilta.

Elintärkeä tehdas

Ruukin idyllistä kylänraittia katsellessa on vaikea muistaa, että vielä pari vuotta sitten alueella toimi yli 200 ihmistä työllistänyt sähkötarviketehdas. Sen siirtäminen ulkomaille oli kylälle kova isku. Olihan kylässä ollut teollisuutta siitä asti, kun vapaaherra Johan Creutz perusti rautaruukin 1600-luvun lopulla. 1700-luvulla tuli vesisaha ja 1800-luvulla konepaja ja valimo. Sähkömuovitehdas aloitti 1900-luvun puolivälissä, kun ruukki oli suuryhtiö Ahlströmin omistuksessa.

Hilkka Liponkoski lähtee oppaaksi, sillä yhdessä tehtaan halleista toimii nyt hänen perustamansa yli 800 neliön koiraurheiluhalli. Naapurihallissa ajetaan kartingia. Uusi yrityksiä on alkanut tulla sen jälkeen, kun naapuripitäjän yrityssuku Uusitalot osti tehtaan Schneider Electriciltä.

Tehtaan piha on autio. Portinvartijan koppiin avattu kahvila odottaa asiakkaitaan. Lapsikatras ajaa polkupyörillä tehtaan vanhan konepajan eteen. Siinä toimii nyt ulkoiluun ja henkisten voimavarojen kehittämiseen keskittynyt Strömfors Outdoor.

Melkein kaikilla kyläläisillä on jonkinlainen side tehtaaseen. Siitä osaa kertoa Ruotsinpyhtäällä koko ikänsä asunut Atte Fellman. Hän on tutkinut sukunsa ja kylänsä historiaa ja vaikuttanut paikallispolitiikassa.

”Täällä on rauhallista ja turvallista sekä hienot kalastus-, metsästys- ja lenkkeilymaastot”, Atte luettelee kylänsä hienouksia.

Kymmenen viime vuotta Atte on pitänyt lounasravintola Fellmannia yhdessä vaimonsa Annikan kanssa. Annikakin on asunut Ruotsinpyhtäällä 10-vuotiaasta saakka.

Strömfors on kaunis kylä Itä-Uudellamaalla.

Lounasravintola Fellmannia pitävät Annika ja Atte Fellman ovat olleet yhdessä teini-ikäisistä asti. Janette, 11, ja Jonne, 13, auttelevat vanhempiaan joskus. Perheeseen kuuluu myös 16-vuotias Janne.

Kylän ainoa ympäri vuoden auki oleva ravintola on Strömforsin sydän. Päivisin se on etenkin työmiesten ja eläkeläisten suosiossa, nytkin yhden pöydän viereen on pysäköity rollaattoreita. Yksi asiakkaista kantaa lautaset itse keittiöön. Atte ja Annika huikkailevat tervehdyksiä sisääntulijoille. Kaikki ovat tuttuja.

Iltaisin järjestetään karaoke- ja bändi-iltoja tai istuskellaan muuten vain juttelemassa. Jos kylän uutisia on jäänyt kuulematta, Fellmanilla asia kyllä korjataan.

Aten sukujuuret johtavat Strömforsissa 1700-luvun alkuun. Tehtaalla tekivät uransa ainakin Aten äiti, mummo ja isomummo.

”Se oli rankkaa elämää, mutta toisaalta työntekijästä pidettiin huolta loppuun asti. Palkat olivat pienet, mutta tehdas tarjosi asunnon, polttopuut ja maidon. Työläisten lapsilla oli työvelvoite. He alkoivat jo nuorena auttaa vanhempiaan tehtaalla, mutta saivat omaa palkkaa vasta, kun muuttivat kotoa,” Atte kertoo.

Tehtaan lakkautus oli järkytys Fellmaneillekin, vaikka se ei suoraan vaikuttanutkaan toimentuloon.

”Itsekin ajattelin, että ei hitsi, tämä kylä kuolee tähän. Ei meillä ole mitään mahdollisuutta selvitä”, Annika muistelee.

Aluksi vaikuttikin siltä. Seurasi epävarmuutta ja masennusta. Suuri osa irtisanotuista on kuitenkin löytänyt töitä, kouluttautunut uudelleen tai ryhtynyt yrittäjäksi. Ruukkia on alettu kehittää matkailumielessä. Uudet yrittäjät on otettu avosylin vastaan.

”Muualta tulleilla on hyviä ideoita, joita meille paikallisille ei tule mieleen,” Atte sanoo.

Strömfors on kaunis kylä Itä-Uudellamaalla.

Kylän halkaisee joki, Kymijoen läntisin haara.

Helsinkiläisten nukkumapaikka

Mutta eivät kaikki asukkaat uusia ole. Paljon on myös paluumuuttajia.

Joen yli menevällä sillalla työkaverit Pia Mustonen ja Jari Jokinen asettelevat iltapäiväauringossa kukkaruukkua kaiteelle. He ovat molemmat entisiä ja nykyisiä ruotsinpyhtääläisiä.

”Onhan tämä paikka aivan ainutlaatuinen: erityinen historia ja älyttömän upean luonto,” pari vuotta sitten entiseen kotitaloonsa palannut Jari kehuu.

Hän tarjoaa melonta- ja muita retkiä läheiseen luontoon Wellsters-yrityksensä kautta. Hänen mielestään kylä elää nyt uutta tulemista rauhoittumispaikkana.

”Helsinkiläiset tulevat tänne nukkumaan.”

Pia on siirtänyt kirjansa Helsingistä Ruotsinpyhtäälle vastikään.

”Täällä on niin hyvä olla.”

Paluu kylälle varmistui, kun hän sai toistakymmentä vuotta havittelemansa asunnon, maidonjäähdytykseen käytetyn tilan, vanhan navetan päädystä. Viereen Pia rakentaa myymälää, jonka on tarkoitus toimia niin hierojan työtilana kuin villiyrtti- ja muiden kurssien pitopaikkanakin. Lisäksi hän myy erilaisia luonnontuotteita.

”Ei tarvitse mennä kuin tien yli, niin siinä on villiyrttien aarreaitta.”

Pian 10-vuotias Sofia-tytärkin on innoissaan.

”Tämä on kiva paikka, ja minulla täällä on paljon kavereita. Me uidaan, hypitään trampoliinilla ja ollaan ulkona. Talvella pihalta pääsee lumikenkäilemään ja pilkille. Helsingissä asuimme kerrostalossa, eikä uimarantaa ollut lähellä.”

Strömfors on kaunis kylä Itä-Uudellamaalla.

Pia Mustonen muutti Sofia-tyttärensä, 10, kanssa Helsingistä takaisin Stömforsiin, kun Pian unelma-asunto vanhan navetan päädystä vapautui.

Uusi koulu ei jännitä. Viidennelle luokalle 40 oppilaan alakouluun menevä Sofia tuntee jo kaikki luokkakaverinsa.

Kohta Pian pihaan hurauttaa autolla Helsingistä joogaopettaja Helena Valkee, joka suunnittelee yhteistyötä Jarin ja Pian kanssa. Helenakin on vaikuttunut kylän idyllistä ja olisi valmis muuttamaan Strömforsiin vaikka heti, jos sopiva asunto löytyisi.

”Voisin hyvin heittää täältä käsin keikkaa Helsinkiin. Asumisen ja elämisen laatu olisi aivan eriluokkaa. Tällainen paikka antaa energiaa ja ruokkii luovuutta.”

Illan tullen kylä hiljenee. Voi vain kuvitella kuinka syvää hiljaisuus on talvella, kun suurin osa putiikeista ja ravintoloista on kiinni. Silläkin on kyläläisten mukaan oma viehätyksensä. Mieleen tulee Jaakko Salmen lausahdus.

”Täällä voi olla täysin erakkona ja omissa oloissa, vaikka onkin keskellä kaikkea.”

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 8/17.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Loviisaan kuuluvassa Strömforsissa iloitaan: ”Kun täällä asuu, tuntuu, että olisi mökillä”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X