Luonto

Näin Ähtärin pandat viettävät päivänsä – saavat itse päättää rytminsä

Kotiliesi tapasi Ähtärin eläinpuiston pandahoitaja Anna Palmrothin, joka kertoi mitä pandanuorten päivään kuuluu.

”Pandojen päivärytmi on löyhä. Ne saavat itse päättää, milloin syövät, nukkuvat ja leikkivät,” Ähtärin eläinpuiston pandojen hoitaja Anna Palmroth kertoo.

Jonkinlaista päivärutiinia Pandatalossa pidetään kuitenkin yllä, ja se on Ähtärissä yritetty pitää samana kuin Kiinassa Chengun pandojen tutkimus- ja suojelukeskuksessa, josta Lumi ja Pyry tammikuussa 2018 muuttivat Suomeen.

Lue lisää: Nähdäänkö Ähtärin pandatalossa myöhemmin pandavauva?

Anna Palmroth

Kello 8:

Pandahoitaja saapuu Pandataloon ja tarkastaa, että kaikki on kunnossa.

”Jos pandat ovat virkeitä ja rauhallisen oloisia eikä niillä ole naarmuja tai muita ulkoisia jälkiä, yö on mennyt hyvin,” Anna selittää.

Hoitaja kantaa molempien pandojen hoitotiloihin aamupalabambua ja siivoaa ulko- ja sisätarhat sillä aikaa, kun pandat syövät hoitotiloissa. Sisätarhoihin hoitaja vie lisää bambua ja välillä uusia leluja.

Pandat punnitaan 2–3 kertaa viikossa. Anna on opettanut Lumin ja Pyryn nousemaan omille vaaoilleen positiivista vahvistamista käyttäen. Ne osaavat myös antaa tassunsa verikoetta varten, kun sellainen aika ajoin tehdään.

Panda vesialtaassa

Aamupuuhiin kuuluu myös leikkisä kouluttaminen, jotta opittu pysyy muistissa. Palkinnoksi pandat saavat porkkanaa, omenaa tai pandakakkuja, jotka Anna leipoo hoitotiloissa soija-, maissi- ja riisijauhosta sekä kananmunasta, kasviöljystä, kivennäisistä ja vedestä.

Kello 10–17:

Pandat Pyry ja Lumi

Pandatalon ovet ovat auki yleisölle. Pandojen aamutoimet on hoidettu, ja pandat palanneet tarhoihinsa, usein syömään lisää bambua. Yleisö näkee sekä sisä- että ulkotarhoihin.

Päivän mittaan pandat saavat kulkea vapaasti hoitotilojen ja sisä- ja ulkotarhojen alueella ja nukkua, syödä ja ulkoilla mielensä mukaan. Ulkotarhoissa niillä on muun muassa kiipeilytelineet ja vesialtaat, joissa voi kylpeä. Pandat pitävät erityisesti viileästä säästä ja lumesta, mikä vastaa niiden luonnollista ympäristöä. Helle taas ei maita, ja silloin pandat pysyttelevät usein sisällä.

Pandojen eväisiin kuuluu omenoita ja porkkanoita.
Pandat saavat välipalaksi omenoita ja porkkanoita.

Molemmilla pandoilla on oma tarha, sillä pandat elävät luonnossakin enemmän erakoina kuin laumassa. Niillä on kuitenkin näkö-, kuulo- ja hajuyhteys toisiinsa aitojen läpi.

Hoitaja tuo päivänmittaan lisää bambua ja vähän omenia, porkkanoita ja bambukakkuja. Pandat käyttävät yli puolet vuorokaudesta syömiseen, ja voivat syödä yli 20 kiloja bambua päivässä. Ne kuorivat bambun vihreän kuoriosan pois ja syövät vain kellertävän ytimen. Joistain bambulajikkeista pandat syövät myös lehdet.

Bambut tilataan Ähtäriin Hollannista, josta saa paria kymmentä eri lajiketta. Niistä pandat syövät muutamaa lajiketta kerrallaan. Luonnossa pandojen bambulajin valintaan vaikuttaa kasvukausi, ja sitä yritetään mahdollisuuksien mukaan jäljitellä myös eläinpuistossa.

Pandat nukkuvat yli 10 tuntia vuorokaudessa, osan päivällä ja osan yöllä. Nukkumapaikat vaihtelevat. Usein Lumin ja Pyryn löytää kiipeilytasoilta tai muilta korkeilta paikoilta, jollaisilla ne nukkuvat luonnossakin.

”Pandat nukkuvat paljon jo pelkästään energiansäästämiseksi. Bambu on ravintona melko ravinneköyhää.”

Kello 17:

Panda nukkuu

Pandatalo suljetaan yleisöltä. Pandat saavat kuljeskella vapaasti tarhoissaan siihen asti, että niiden ulkotarhojen ovi suljetaan, kun eläinpuiston iltavuorolainen lähtee kotiin.

Yöllä pandat nukkuvat 6–9 tuntia, ja välillä heräävät syömään.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Näin Ähtärin pandat viettävät päivänsä – saavat itse päättää rytminsä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.