Luonto

Ohjaaja Johanna Vuoksenmaa hurahti avovesibongaukseen ja aikoo nyt uida mahdollisemman monessa luonnonvedessä – katso upeat kuvat!

Vesi on ohjaaja Johanna Vuoksenmaalle ystävä, jonka syliin hän antautuu kaikilla aisteillaan. Avovesibongaus alkoi leikkimielisestä kisasta, kunnes harrastus riistäytyi käsistä.

Johanna Vuoksenmaa seisoi juhlapuvussaan SPR:n yleiskokouksen iltajuhlassa Lahden Sibeliustalossa ja pohti, kehtaisiko livahtaa uimaan. Vesijärvi välkehti kutsuvana, ja uimapuku odotti iltalaukussa.

Sattumalta seurueessa oli henkilö, joka oli valmis ex tempore -uintiretkelle. Seuraavana aamuna Johanna sai houkuteltua toisenkin kokoustajan uimaan. Veden syleilyssä alkoi leikkimielinen rehvastelu siitä, kumpi uisi sinä kesänä useammassa järvessä.

Espoon Kaita­lammen vesi juttelee Johanna Vuoksenmaalle kauniilla ja rauhoittavalla äänellä. Kännykällä otetuissa vesikaverikuvissa Johanna on mukana ainakin varjona tai heijastuksena.

Kilpailua varten luotiin Facebook-sivu. Siellä sai kertoa pulahduksistaan, kysellä hyvistä uimapaikoista ja vinkata muille löydöistään.

”Se oli hauskaa, ja kun varta vasten pysähtyi ja tutustui johonkin veteen, maisemat ja geografia alkoivat saada merkityksiä. Matka pisteestä A pisteeseen B ei ollutkaan enää vain matka, vaan siihen liittyi muistoja paikoista, vesiystävistä”, Johanna muistelee tuota kesää 2011.

Sittemmin Johanna on saanut satoja vesiystäviä: järviä, lampia, jokia ja meriä Suomessa ja ulkomailla. Viime vuonna hän pulahti 131 eri vedessä. Viimeiseksi lokakuussa Hampstead Heath Mixed Pondissa Lontoossa.

”On superkiinnostavaa maistella, millaisia vesiä muualla on.” Pari vuotta sitten Johanna Vuoksenmaa kiersi Yhdysvaltojen länsirannikkoa ja ui noin kymmenessä järvessä ja Tyynessä valtameressä. Kuva on San Diegosta.

”Mitä enemmän olen bongannut avovesiä, sitä paremmin ymmärrän vesien erilaisuutta. Palatessani samaan järveen eri vuosina tajuan, ettei sen tuntu ole sattumaa. Tämä on veden ominaisuus.”

Katuma, sisukas eläkeläinen

Aluksi Johanna kuvaili Facebookissa rantaa ja tunnelmaa vain sanallisesti, sitten hän liitti mukaan kuvan.

”Valokuvaus tuli mukaan leikin varjolla. Aivan häikäistyin valon, varjon, värin ja niiden variaatioiden mahdollisuuksista.”

Johanna päätti, että ”kaverikuva” otetaan kännykällä ja siinä pitää näkyä sekä vettä että Johannaa itseään, vähintään varjona tai heijastuksena.

Saaren kansallispuistoon Tammelaan Johanna Vuoksenmaa lähti etsimään järveä, jonka rannalla hänen vanhempansa viettivät ensimmäistä yhteistä juhannustaan. Löytyi komea, salaperäinen Suujärvi.

Alkoi myös vesien tarkempi kuvailu. Ne alkoivat saada identiteettejä. Esimerkiksi Hämeenlinnan Katumajärvestä kuoriutui 15-vuotiaasta tehdastyötä tehnyt sisukas ja oikeudenmukainen mutta voimakastahtoinen eläkeläinen, joka ei paljon puhu mutta laulaa työväenlauluja kovalla äänellä.

Bongauskuvilleen Johanna avasi Instagram-tilin, jossa ne ovat kaikkien nähtävillä. 101 pulahdusta on koottu nyt myös valokuva- ja vesiesseekirjaksi Vesiystäviä (Otava).

Räisälän Sakkalissa Johanna Vuoksenmaa ui Vuoksessa siinä kohdin, jossa hänen pappansa asui ja keksi myös suvun nimen. ”Pappa oli nimeltään Suutari, mutta hänen mielestään Karjalassa oli niin paljon Suutari-nimisiä, että hän halusi oman nimen, Vuoksenmaan. Meitä on vain 11.”

Joenuoma vei satumaahan

Johanna kutsuu vesiä ystävikseen, koska ne ottavat aina vastaan ja antautuvat kontaktiin.

”Järvet eivät koskaan kieltäydy tutustumisesta ja hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Jos järvellä on jokin ongelma, se on harvoin sen omaa syytä. Raukkaa on kohdeltu huonosti, ja se on vahingoittunut tai sairastunut.”

Lapsena Johanna pelkäksi käärmeitä, muurahaisia ja metsän mörköjä – mutta ei vettä.

Suhde lapsuuden arkiuimapaikkoihin Ahvenistolla ja perheen Hauhon-mökillä ei muodostunut erityisen ­merkitykselliseksi toisin kuin teinivuosien tärkeisiin vesiin Kahtoilampeen, Alajärveen ja Munakkaaseen.

Munakkaan rannasta 12-vuotias Johanna lähti erään aikuisten tylsän mökkivierailun aikana soutelemaan. Oli tyyni ja aurinkoinen syyspäivä, ja soudellessaan Johanna muisteli kaihoisasti menneen kesän ihastustaan.

Äkkiä edessä oli kapea uoma, johon mahtui soutuveneellä. Muutaman sadan metrin pituinen, toiseen järveen aukeava rehevärantainen joenuoma oli kaunein, jonka Johanna oli nähnyt.

”En edes tiennyt, että Suomessa on sellaisia ihmeellisiä viidakkojokia.”

Hämeenlinnan Kahtoilampi on jäänyt Johanna Vuoksenmaan mieleen teinikesiltä.

Sama trooppinen uoma palasi yllättäen hänen elämäänsä kymmenen vuotta sitten. Johannan äiti oli hankkinut mökin Alajärveltä, ja eräänä päivänä Johanna huomasi joenuoman.

”Tajusin, että tämä oli se satumainen joki, jonka 12-vuotiaana löysin.”

Nykyisin Johanna kesärituaaleihin kuuluu uinti äidin mökiltä uomaa pitkin Munakkaalle ja takaisin.

Rakkain kaikista on Näsijärvi

Uintipaikka valikoituu sen mukaan, missä Johanna kulloinkin liikkuu. Se voi olla yhtä hyvin salainen paikka kuin yleinen uimaranta. Myös tutut kutsuvat ”maistamaan” oman mökkirantansa vettä.

Johannalla on monta vesisuosikkia, kuten Kangasalla rotkon pohjalla sijaitseva Pitkäjärvi, Räyskälässä luonnonsuojelualueella oleva maaginen Iso-Melkutin ja Espoon Kaitalampi, jossa yhdistyvät helppo saavutettavuus ja rauha omassa poukamassa.

Rakkain on kuitenkin Näsijärvi, johon Johanna tutustui kauan ennen kuin tiesi muuttavansa Tampereelle.

Hän oli tapaamassa poikaystäväänsä Tampereella. Kesäyön lämpö houkutti uimaan. Pojan jalka oli kipsissä, mutta hän vei 19-vuotiaan tyttöystävänsä Näsijärven Rauha­niemeen. Johanna solahti tummaan järveen, kiersi niemen pitkin vedoin ja ihasteli kalliorantoja.

”Silloin rakastuin Näsijärveen.”

Parikymmentä viime vuotta Johanna on asunut Tampereen Pispalassa, Näsijärven ja Pyhäjärven välissä.

Johanna Vuoksenmaan naapurijärvi Tampereella on hänelle rakkain: ”Näsijärvi on ihana, raju, omapäinen ja eroottinen alfa-urokseni.”

Näsijärveä hän kutsuu alfauroksekseen. Kirjassaan hän kuvaa vettä näin:

”Hurja ja raamikas rakastettuni. Kukaan ei koske yhtä villisti, määrätietoisesti, vahvasti ja herkästi kuin hän. Kenenkään syleilystä en nouse niin suurta mielihyvää tuntien kuin tämän. Kaik- kien aistien vesi. Pauhaa ja helisyttää vesikeijujen kelloja, tuoksuu havumetsiltä ja tuulelta, maistuu mahlalta, näyttää pakahduttavan komealta ja tuntuu syvällä!”

Veden kosketus on kuin viini.

Kun Johanna ui, hän tunnustelee vettä kaikilla aisteillaan. Jo matkalla uimapaikalle hän tekee huomioita.

Onko vesi erakko tiettömien taipaleiden päässä vai arkivesi kunnan uimarannalla? Onko ranta jyrkkä vai matala, rakennettu vai autio, aukea vai metsän varjostama? Mitä ­kasveja ja eläimiä rannoilla ja vedessä on?

”Jotkut vedet näyttävät kirkkailta, lempeiltä ja helposti lähestyttäviltä, toiset taas ovat tummia ja arvaamattomia. ”

Kun Johanna alkaa kauhoa vettä, järvi puhuu hänelle, joskus iloisesti liplattaen, joskus möreästi pulputtaen. Sen kosketus voi olla jopa poreileva.

”Veden tuoksu taas kertoo paljon järven kaloista ja kasvillisuudesta. Tuoksuuko turve vai ympäröivä mäntykangas, korte tai kala?”

Viime kesänä Laatokan ja Äänisen risteilyllä Johanna Vuoksenmaa pulahti uimaan Äänisen rannalla Kontupohjassa paikallisten poikien kanssa.

Johanna vertaa veden tunnustelua viinin maisteluun.

”Molempien luonnetta on vaikea erottaa kylmänä. Jotta niitä voi fiilistellä, niiden pitää olla riittävän lämpimiä.”

Siksi Johanna ei juuri ui talvella. Sen sijaan hän hiihtää ja luistelee.

”On mieletöntä, kun joskus pääsee jäätyneelle Pyhäjärvelle ennen lumien tuloa. Auringonlaskuun luistelemisessa tai hiihtämisessä saa samanlaisen vapauden tunteen kuin kesällä avovedessä juostessa.”

Metsäkiima ja keski-ikä

Lapsuuden pelot metsää kohtaan ovat hälvenneet, ja nykyisin Johannaan iskee syksyisin metsäkiima. Silloin hänen on pakko päästä sieneen, ihastelemaan sammalen vehreyttä ja haistelemaan puhdasta ilmaa.

Metsässä ajantaju katoaa.

”Metsäkiiman täytyy liittyä keski-ikään. Ehkä se on sitä, että kun ei enää muuhun ole, pitää alkaa keräilijäksi”, Johanna nauraa.

Kangasalan Pitkäjärvi, ”luonnon lumoojatar”, on yksi Johanna Vuoksenmaan ikisuosikeista.

Hän arvelee metsässä liikkumisen ja sienestämisen olevan myös toiminnallisen ihmisen meditaatiota.

”Metsässä on sopivasti aistiärsykkeitä, jotta työasiat unohtuvat. Metsääkin voi maistella ja haistella, mutta tunteminen ei ole yhtä kokonaisvaltaista kuin vedessä.”

Vedessä on jotakin ainutlaatuista. Se on luonnonelementeistä ainoa, jonka voi aistia kaikilla aisteilla.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ohjaaja Johanna Vuoksenmaa hurahti avovesibongaukseen ja aikoo nyt uida mahdollisemman monessa luonnonvedessä – katso upeat kuvat!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.